Miten saada mies lääkäriin?

Seuraa 
Liittynyt18.8.2015

Miehelläni, 42v., on ollut korkea verenpaine jo vuosia (alapaine 95-115). Pyynnöistä, kehoituksista, lahjomisesta, uhkailuista ja kiristämisistä huolimatta hän ei suostu menemään lääkäriin, koska menetti aikoinaan uskonsa heihin.

Miehelleni tuli n. 16 vuotta sitten alaraajavamman seurauksena keuhkoveritulppa, joka diagnosoitiin aluksi väärin. Häntä hoidettiin viiden päivän ajan aluesairaalassa alkoholistina ja kohtelu oli sen mukaista eli ala-arvoista ja nöyryyttävää. Kuin sattumana eräs hoitaja teki ylimääräisiä mittauksia mieheni pyynnöstä ja totesi jonkin olevan todella hullusti. Siitä alkoi lumipalloefekti, jonka seurauksena hän vietti kolme vuorokautta tehohoidossa keskussairaalassa helvetillisissä kivuissa elämän ja kuoleman rajamailla. Kaikkiaan sairaslomaa oli viitisen kuukautta. Mitään hoitovirheilmoitusta ei silloin tehty, koska viulut maksoi työnantaja (alaraajavamma oli työtapaturma). Seurannan siirryttyä keskussairaalasta omalle terveysasemalle puolituttu lääkäri letkautti mitattuaan korkeat verenpainelukemat, että on tainnut tulla syötyä lakritsia. Se oli miehelleni piste iin päälle. Hän heitti lääkkeet nurkkaan ja sanoi, että katsotaan kuinka kauan ukko jaksaa heilua.

Sukurasituksia miehelläni riittää: veli kuollut 44v. sydäninfarktiin, eno samoin vanhemmalla iällä, äiti kuollut reilu seitsemänkymppisenä sydäninfarktin aiheuttamaan komplikaatioon, molemmilla sisarilla korkea verenpaine, joihin lääkitykset, tädeillä ja äidin puolen serkulla verenpainelääkitykset jne. Miehelläni on pieni vatsakumpu, liikuntaa tulee työn puolesta useita kilometrejä joka työvuorossa ja voimien mukaan hän lenkkeilee sekä pyöräilee. Ruoka meillä on terveellistä, suolasta mieheni ei pidä ja rasva on hyvälaatuista. Alkoholia hän käyttää kohtuudella eikä tupakoi. Jos ehdotan puolellakaan sanalla mittaavani hänen verenpaineensa, hän raivostuu mielettömästi ja tulee lähes silmille. Edellisestä mittauksesta on varmasti pari vuotta. Sisarien ja muiden sukulaisten patistellessa häntä lääkäriin mieheni aina lupaa harkita asiaa, mutta tuskin todellisuudessa edes harkitsee. Mieheni on sitä mieltä, että sitten hän vaan kuolee pois, jos niin käy. Itse alan ammattilaisena tiedän varsin tarkasti, että kuolema on vain yksi vaihtoehto ja valitettavan helppo itse potilaalle. Minusta ja kolmesta lapsestamme hän ei piittaa, meillä on kuulemma parempi ilman häntä.

Voisi todeta, että tapaus on traumatisoinut mieheni pahasti. Kaikki nämä vuodet hän on jaksanut aina vaan puhua ja taas puhua tapahtuneesta mutta siihen prosessi onkin sitten jäänyt. Olen ajoittain todella toivoton asian suhteen, koska tuntuu siltä kuin eläisi koko ajan veitsi kurkulla. Jonkin hengenpelastusmitalin on se ihminen ansainnut, joka mieheni saa lääkäriin.

Puhelua sairaalasta odotellessa…
:cry:

Kommentit (4)

Vierailija

Kuulostaa todella vaikealta tilanteelta. Minäkin olisin huolestunut myös miehen mahdollisesta masennuksesta, jos hän tosiaan on sitä mieltä, että perhe pärjäisi paremmin ilman häntä.

Eipä tietenkään pärjäisi. Sinäkin selvästi välität miehestäsi todella, koska olet noin huolestunut hänen terveydestään. Onko miehesi mielestäsi masentunut, ärtyisä tai alakuloinen?

Jos lääkäriin meno on ylivoimaista, onnistuisiko terveydenhoitajan pakeilla käynti? Työterveyshoitajan esimerkiksi? Jospa se voisi olla ensimmäinen askel ammattilaisen luo.

Vierailija

Ajoittainen masennus, ärtyisyys ja alakulo taitaa olla "geeneissä". Appiukkovainaa oli aikoinaan samaa sorttia. Perimmäinen vika taitaa kuitenkin olla aito ja sisukas suomalaisuus. :evil: Kesällä kaikki on onneksi paremmin eli valo vaikuttaa. (Älkää ehdottako mitään lamppuja, menee miehen mielestä herranen aika rahat kaiken maailman akkojen humputuksiin...)

Terveydenhoitaja = lääkäri miehen mielestä, eli yhtä paha asia. Ja työterveyshoitaja / -lääkäri se vasta paha asia onkin. Menee vielä työpaikka... Enkä sitä paitsi paljon uskalla koko asiasta puhua, koska siitä se verenpaine kuulemma vasta nouseekin. Odottelen taas sopivaa hetkeä, jolloin uskallan jälleen suuni aukaista. Taitaa tosin mennä kesään...

Vierailija

Tuntuu siltä, että sinun täytyy nyt keskittyä omaan jaksamiseesi ja perheesi arjen pyörittämiseen. Jos miehesi vastustus on noin kovaa, ei siinä vaimon puheet auta.
Saisikohan joku muu miehesi pään kääntymään, ihan huomaamatta? Tai niin, että miehesi itse luulee keksineensä koko lääkäriin menon?
Tsemppiä ja voimia sinulle!

Vierailija

Moi justiinap,

Aikoinaan olin itsekin erittäin masentunut, ärtyisä, poissaoleva ja elin lähestulkoon kuvun alla. Mikään ei maistunut, olin pahantuulinen enkä halunnut tavata ketään.
Vaimoni yritti kaikkea. Koiti tukea ja piristää mutta ne vaan ärsyttivät enemmän. Lääkäreiltä sain aina vaan vahvempaa lääkettä kaikkiin kipuihin ja särkyihin. Painoa tuli paljon ja näytin varjolta entisestään.
itse löysin sellaisen kirjan aivan sattumalta kun Ihmisyyden rajalla jonka on kirjoittanut Viktor Frankl ja sen ajatukset mullistivat kulkuani dramaattisesti. Toinen kirja joka antoi elämälle suuntaa oli Stephen R. Coveyn Seitsemän toimintapaa itsensä kehittämiseen. Jos en olisi löytänyt näitä kirjoja olisin todennäköisesti jo mullan alla...
Reilut kaksi vuotta ja elämänintoa täynnä!
Pitää olla kärsivällinen, antaa nukkua, nukkua ja nukkua sekä lopettaa puheet lääkärille menoon toistaiseksi. Miehesi saattaa käyttäytyä miten käyttäytyy ainoastaan huomion saamiseen.
Teidän pitää löytää se yhdessätekemisen riemu takaisin!
Muista, meillä kaikilla on valinnanvapaus reagoida tilanteisiin joko odotetulla tavalla tai toisin. Joskus toimimalla tai reagoimalla toisin luomme jotain uutta ja innostavaa! Valoa ja naurua ympärille!
Voimaa jaksamiseen!

T: Alex Ojasti

www.alexojasti.fi

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat