Minun vuoroni?

Vierailija

Minulle on tullut vahvasti sellainen ajtus, että pitäisi repäistä! Aina vaan on kaikkia velvollisuuksia, opinnot, perhe, työ, eikä koskaan tule se "Minun vuoroni". Keväällä, syksyllä, ensi vuonna, sitten kun lapset ovat isompia. No sen jälkeen voi odotella taas puoli vuotta, vuoden, viisi vuotta. Mistäköhän sitä saisi rohkeutta ryhtyä itsekkääski, edes hieman?

Kommentit (2)

Vierailija

Huissin jännää, mitä olet ajatellut repäistä? Kun tavoitteesi on kirkkaana, siitä vaan. Minäkin repäisin ja valmistuin neljävitosena maisteriksi ja melko nopealla vaudilla. Yksi parhaasta ajasta elämässäni, mennä reppu selässä pitkin yliopiston käytäviä, myllätä kirjastoja ja saada edetä asioissa omassa tahdissa ja olla vastuussa tekemisistä vain itselle. Tuulta purjeisiin!
Nyt viisikymppisenä ajattelen edelleen, mikähän minusta tulee isona ja mitähän nurkan takana on odottamassa.

Vierailija
Vierailija
Minulle on tullut vahvasti sellainen ajtus, että pitäisi repäistä! Aina vaan on kaikkia velvollisuuksia, opinnot, perhe, työ, eikä koskaan tule se "Minun vuoroni". Keväällä, syksyllä, ensi vuonna, sitten kun lapset ovat isompia. No sen jälkeen voi odotella taas puoli vuotta, vuoden, viisi vuotta. Mistäköhän sitä saisi rohkeutta ryhtyä itsekkääski, edes hieman?

Repivää elämää,

minulle on ehkä käynyt hieman toisin, tosin tajuamattanikin, sillä kauan sitten kävin englannin kielen professorin juttusilla pyytämässä käännöstä erään keksintöni pakkaukseen, kun olin starttiyrittäjä ja yhtiön konkurssi odotteli seuraavaa kuukautta, niin käännöstyötkin piti saada "pummilla". Tämä vanhempi englantilaismies teki työtä käskettyä ja totesi lopuksi harmitellen, että "hän on jo kohta eläkeiässä, mutta ei ole koskaan elänyt noin jännittävää elämää."

Ihmettelin tätä kommenttia, kun olin juuri kuullut patenttitoimiston nuorelta ja fiksulta mieheltä ihan saman kaltaisen kommentin... Minusta kysymys kuulosti, kuin olisi kysynyt pääskyseltä, että huimaako sinua tuolla korkealla?

Eihän se olosuhde tee elämästä jännittävää, kuin ehkä ensimetreillä polkupyörän tangossa, vaan jännittävää elämästä tulee, kun löytää sen ihmeellisen tarkoituksen Jumalan lapsena... siis siitä, että tänään juuri ennen viimeistä hengenvetoani pitäisi keretä vielä... ajattelu, jää pois ja saa kokea rauhassa kaikenlaista oikeasti ihmeellistä Jeesuksessa, eikä vain esimerkiksi joitain itse keksimiään hilavitkutkuttimia.

T. M

JK. Kuullessani myöhemmin sen englannin professorin kuolleen, niin minulle tuli jotenkin surullinen olo, vaikka tapasimme vain kerran ja minusta hän vaikutti jotenkin hienolta ja oppineelta ihmiseltä. Tapahtumista on jo kauan ja nykyisin olen uskossa, vaikka kyllähän tämä aihe vieläkin tekee minut mietteliääksi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat