Borrelioosiin sairastuneet saattavat sairastua moniin mielenterveyden häiriöihin muita todennäköisemmin, tanskalaistutkimus vihjaa. Riski koskee myös itsemurhia, mutta on käytännössä varsin pieni.Borrelioosin ja mielenterveysongelmien yhteyksiä on selvitetty aiemminkin ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Esimerkiksi toinen tutkimus päätyi tänä vuonna tulokseen, jonka mukaan borrelioosiin sairastuneet eivät sairastu mielenterveysongelmiin muuta väestöä todennäköisemmin.Tanskalaisten tutkimus julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä, ja se perustuu kaikkien vuosina 1994–2016 Tanskassa asuneiden rekisteritietoihin. Mukana oli kaikkiaan tietoja 6,9 miljoonasta henkilöstä, joista 12 000 oli sairastunut borrelioosiin. Borrelioosipotilaiden riski sairastaa masennusta tai muita mielenterveyden häiriöitä oli noin kolmanneksen suurempi kuin muun väestön, tulokset osoittivat. He myös yrittivät ja tekivät itsemurhia muita todennäköisemmin.Mielenterveysongelmien riski oli suurimmillaan borrelioosidiagnoosia seuraavien kuuden kuukauden aikana. Yhteys oli voimakkain potilailla, jotka olivat sairastuneet borrelioosiin useamman kerran.Tutkijat korostavat, että havaitut riskit ovat yksilötasolla todennäköisesti hyvin pieniä, mutta ne on silti hyvä huomioida borrelioosipotilaiden hoidossa. Havainnot kannattaisi varmistaa lisätutkimuksissa.Borrelioosi on infektiotauti, jota levittävät puutiaiset eli punkit. Vuosittain ainakin 6 000 suomalaista saa tartunnan, ja heistä 50–80 % oireilee. Infektio hoituu lähes aina antibiooteilla, mutta hoitamattomana se voi aiheuttaa muun muassa iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihas- tai silmäoireita.

Uutispalvelu Duodecim(American Journal of Psychiatry 2021;DOI:10.1176/appi.ajp.2021.20091347)https://doi.org/10.1176/appi.ajp.2021.20091347

(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla