Parkinsonin tauti näyttäisi olevan yleisempi hepatiitti B tai C -infektion saaneilla, Oxfordin yliopiston tutkimus osoittaa. Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus ei paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin.
Tutkimuksessa 22 000 hepatiitti B- ja 48 000 hepatiitti C -potilasta verrattiin 6 miljoonaan muista syistä sairaalahoitoon joutuneeseen. Tulosten perusteella hepatiitti B -tartunnan saaneet sairastuivat Parkinsonin tautiin 76 prosenttia todennäköisemmin kuin verrokit. Hepatiitti C -tartunnan saaneiden sairastumisriski oli puolestaan 51 prosenttia suurempi kuin verrokkipotilaiden.
Parkinsonin tautiin sairastui 44 hepatiitti B -potilasta, kun terveistä sairastuu keskimäärin 25. Hepatiitti C -potilaista sairastui 73, kun yhtä monesta terveestä sairastuu keskimäärin 49.
Autoimmuunimaksatulehdus, HIV ja pitkäaikainen aktiivinen maksatulehdus eivät liittyneet Parkinson-riskiin.
Oxfordilaisten havainnot ovat hyvin mielenkiintoisia ja samansuuntaisia aikaisemman taiwanilaistutkimuksen kanssa. Tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista sanoa altistavatko hepatiittitartunnat Parkinsonin taudille vai onko niillä yhteisiä riskitekijöitä, jotka altistavat kummallekin sairaudelle. Yhteyttä pitääkin tutkia vielä lisää.
Parkinsonin tauti on hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50–70 vuoden iässä, ja noin prosentti yli 60-vuotiaista sairastaa Parkinsonin tautia. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa.
Hepatiitti B on viruksen aiheuttama vakava, pitkäkestoinen maksatulehdus, joka tarttuu verikontaktissa ja sukupuoliteitse. Siihen sairastuu vuosittain noin 20–30 suomalaista.
Hepatiitti C -infektion saa vuosittain noin tuhat suomalaista. Se tarttuu verikontaktissa sekä jossain määrin myös sukupuoliteitse. Valtaosa tartunnoista todetaan injektiohuumeita käyttävillä.
Uutispalvelu Duodecim
(Neurology 2017)www.neurology.org

(201744)

Maatilalla kasvaneiden tiedetään sairastuvan muita harvemmin allergioihin ja atopiaan, mutta sama näyttäisi koskevan myös eläintilojen lähettyvillä asuvia, vaikka he eivät itse olisi mukana maanviljelyssä. Hollantilaistutkimuksen tulokset perustuvat 2 400 aikuisen terveystietoihin ja vasta-ainetutkimuksiin. Osallistujat olivat 20–72-vuotiaita.Tulokset osoittivat atooppisen ihottuman ja allergioiden olevan noin viidenneksen harvinaisempia osallistujilla, jotka asuivat noin 300 metrin päässä eläintilasta, kuin osallistujilla, jotka asuivat ainakin 500 metrin päässä. Yhteys oli vielä jonkin verran voimakkaampi osallistujilla, jotka olivat viettäneet lapsuutensa maatilalla.

Havainnot tukevat ns. hygieniahypoteesia, jonka mukaan lapsuuden infektioiden vähentyminen on lisännyt monia sairauksia, mm. allergioita ja astmaa. Jos lapset altistuvat monipuolisesti erilaisille bakteereille, eläinhilseelle ja muille allergeeneille, heidän sairastumisriskinsä on pienempi. On kuitenkin myös mahdollista, että eläintilojen lähettyville valikoituu ihmisiä, joilla ei ole atooppisia sairauksia. Tutkimus julkaistiin Occupational & Environmental Medicine -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(Occupational & Environmental Medicine 2018;DOI:10.1136/oemed-2017-104769)http://dx.doi.org/10.1136/oemed-2017-104769

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lonkkamurtuma kannattaa korjata leikkauksella, vaikka potilas sairastaisi pitkälle edennyttä dementiaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan leikkaus voi pidentää potilaiden elinikää noin vuodella, mutta harvat pystyvät enää liikkumaan omatoimisesti. Myös kivut ovat yleisiä.JAMA Internal Medicinessä julkaistut tulokset perustuvat tutkimukseen, jossa seurattiin runsasta 3 000 keskimäärin 84-vuotiasta hoitokodissa asuvaa lonkkamurtumapotilasta. Potilaista 85 prosenttia ohjattiin leikkaukseen.Seurannan ensimmäisen puolen vuoden aikana kolmannes potilaista menehtyi, mutta kuolleisuus oli leikkausryhmässä vähäisempää kuin verrokeilla, joita ei leikattu. Leikkaushoitoa saaneet elivät keskimäärin vuoden pitempään.Vaikka leikkauspotilaat elivät pitempään, heistä harvat pystyivät enää kävelemään ja monilla oli kipuja. Kivut, psykoosilääkitykset ja makuuhaavat olivat yhtä yleisiä kaikilla lonkkamurtumapotilailla riippumatta heidän saamastaan hoidosta.Tulokset ovat tervetulleita, sillä tätä ennen lonkkamurtuman leikkaushoidon vaikutuksia tässä potilasryhmässä ei ole juurikaan tutkittu. Uutispalvelu Duodecim(JAMA Internal Medicine 2018;DOI:10.1001/jaminternmed.2018.0743)https://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/2680317

(201865) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.