Petri Tamminen

Ajan nuoli osoittaa vain yhteen suuntaan. Toisin sanoen me vanhenemme ja nuoruus haihtuu kuin nähty uni.

Se on sietämätöntä.

Voimme tietenkin muistella menneitä ja lehteillä vanhaa albumia ja lausua toiveikkaasti: "Tallessa eletty elämä."

Mutta eletty elämä ei ole tallessa. Se on poissa kuin menneen talven lumet.

Josta pääsenkin varsinaiseen tarinaani.

 

Viisi kuukautta sitten järveä peitti vielä puolimetrinen jää. Minä hiihdin tämän jään lumista pintaa. Pääsin yllättävän lujaa.

"Pääsen yllättävän lujaa", sanoin itsekseni, ja ohitin saaren ja ohitin toisen.

Siinä hiihtäessäni mielessäni ei liikkunut mitään erityistä. Paitsi tietysti se, että täytän tänä vuonna 50 vuotta, sillä se on liikkunut tänä vuonna mielessäni jatkuvasti.

 

Neljännen saaren kohdalla pidin tauon. Saaren rantaa peittivät suuret pyöreät kivet. Aurinko oli sulattanut lumet kivien pinnalta.

Juuri pyöreistä kivistä muistin, että olin käynyt tällä samalla paikalla aikaisemminkin, parikymmentä vuotta sitten. Siitä oli kauan.

"Siitä on kauan", ajattelin haikeana, ja katselin rannan kiviä. Muistelin aikaa silloin parikymmentä vuotta sitten ja muistinkin jotain, mutta sitten muistot katosivat, ja oli taas tämä hetki ja minun tuli kylmä.

Lähdin hiihtämään kotiin päin.

 

Silloin tapahtui jotakin yllättävää. Minut valtasi tavattoman hyvä mieli. En tiedä miksi, oli vain helppo olla. Ikään kuin olisin tehnyt sovinnon itseni kanssa.

"Olen tehnyt sovinnon itseni kanssa", sanoin oikein ääneen. Lauseen juhlavuus huvitti minua.

Aurinko laski. Saaret heittivät pitkät kylmät varjonsa valkealle jäälakeudelle, mutta sekään ei nyt haitannut. Tunsin että kaikki tämä kuuluu paluumatkaan.

 

Kun saavuin kotiin, kuvailin tuntemuksiani vaimolle. Erityisesti kuvailin paluumatkan hyvää mieltä ja julistin, että olin saanut suuren oivalluksen: Myös viidenkymmenen vuoden ikä oli eräänlainen elämän kääntöpaikka. Myös me voisimme nyt lähteä pitkälle hyvälle paluumatkalle, ikään kuin kohti kotia.

Minusta tuntui, että minulla oli hallussani keski-iän mielenrauhan salaisuus.
– Hyi että, vaimo irvisti.
– Miten niin, minä hämmästyin.
– Paluumatkalle, vaimo toisti inhoa äänessään.
– Minä en ole todellakaan lähdössä millekään paluumatkalle. Minä menen eteenpäin ja nyt minä lähden jumppaan.

 

Pidin vaimon vastausta ensin tylynpuoleisena, mutta syötyäni ja saatuani verensokerini taas kohoamaan myönsin, että vaimon näkökulmassa oli ideaa. Kun olin levännyt vielä hetken, tajusin itsekin, että olin tainnut hiihtää hiukan liian kovaa.

Kesällä siirryinkin sitten pyöräilyyn. Olen nyt polkenut pitkiäkin lenkkejä, mutta pidän aina purtavaa mukanani enkä vedä itseäni aivan piippuun.

Lisäksi suunnittelen reitin niin, ettei synny vaarallisen vertauskuvallisia, edestakaisia osuuksia, vaan lenkistä muodostuu ympyränmallinen, jatkuvaa eteenpäin menon tunnetta vahvistava.
 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys