Petri Tamminen:
Petri Tamminen

Armeijakaveri tuli kirjakaupassa juttelemaan. Ruvettiin muistelemaan 30 vuoden takaisia aikoja. Enimmäkseen muistimme ne samalla tavalla. Mutta sitten seurasi tyrmistyttävä väite:

–Sinähän luit meille tuvassa runojasi.

Tuijotin kaveria epäuskoisena. Sekoittiko hän minut sittenkin johonkin toiseen? Että minä, maakunnan ujoin mies, olisin lukenut armeijassa runojani? Kuulosti oudon itsetuhoiselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta kyllä, kaverin todisteet olivat pitävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pieni muisto vaivasi mieltäni pitkään. En saanut sitä millään sopimaan kokonaiskuvaan.

 

Aivotutkimuksen mukaan nykyhetki kestää kolme sekuntia, sen jälkeen se hahmottuu meille menneisyytenä. Ei ihme, että hetkeen on niin vaikea tarttua.

Seuraava kokemisen rajakohta on viikko. Voimme palauttaa mieleemme tapahtumia vajaan viikon ajalta ilman erityistä talletussysäystä.

Jotta tapahtumat jäisivät muistiin vuosiksi ja vuosikymmeniksi, tarvitaan erityinen syy, yleensä jokin latautunut tunne. Vahvimman muistijäljen jättävät ne hetket, jolloin fyysistä tai psyykkistä perusturvaamme uhattiin.

 

Tähän asti kaikki on selvää. Mutta kun muisto on tallettunut, seuraa mielenkiintoinen vaihe: Me alamme muotoilla muistoamme. Me poistamme siitä surutta osia ja korostamme toisia.

Tällä muistojen vääristelyllä on hyvä tarkoitus. Jos muistaisimme kaiken ja vieläpä todenmukaisesti, elämä olisi hallitsemattoman sekavaa. Toimintakyvyn säilyttääksemme kokoamme siis muistoista mahdollisimman ehjän tarinan.

Juuri sellaisen tarinan minäkin olen näköjään koonnut. Olen liimannut itseeni oikein etiketin: tässä on ujo ihminen. Ilmeisesti sellaisestakin etiketistä on sitten ollut minulle hyötyä. Ellei muuta niin juuri se ehjyyden tunne.

Ja tarinaan kuulumattomat kokemukset olen vastaavasti matkan varrella häivyttänyt.

Vai että runoja armeijan tuvassa?

 

Buddhalaisuudessa muistojen vääristelylle on annettu nimikin: minäharha. Buddhalaisen ajattelun mukaan voisimme paljon paremmin, jos emme kuvittelisi kokemuksillemme syitä, seurauksia ja yhteyksiä. Ottaisimme ne vaan pelkkinä irrallisina kokemuksina, joita tulee ja menee.

Ilmoittaudun buddhalaisuuden kannatusjäseneksi, mutta täysjäsenyyteen tajuntani ei taida enää taipua. Kun on vuosikymmeniä ajatellut, että on jonkunlainen, tuntuu mahdottomalta luopua tästä jonkunlaisuudesta.

Sen sijaan sitä kykenen hiukan jo miettimään, että mistä nämä etiketit alun perin tulevat. Niin kuin nyt vaikkapa juuri "ujo". Päteekö sellainen etiketti oikeastaan keneenkään? Siis läpikotaisin? Vai onko se vain yksi niistä rooleista, joita meille tarjotaan, niin kuin näytelmässä on aina rajallinen määrä rooleja, ja joku pitää valita, jos meinaa olla esityksessä mukana.
 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla