Kuva: Jaakko Lukumaa
Kuva: Jaakko Lukumaa

Suru ei erottele köyhiä ja rikkaita, nuorta tai vanhaa, uskoo Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo.

Suru on meille jokaiselle tuttu seuralainen. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että suuressa mittakaavassa murheet tekevät ihmisistä hyvin samanarvoisia. Suru ei erottele köyhiä ja rikkaita, nuorta tai vanhaa. Jos läheinen on vakavasti sairas, tulee avioero tai omaa lasta kiusataan koulussa, ulkoiset puitteet eivät vaikuta.

– Kun suru on tarpeeksi suuri, ei ole hirveästi eroa sillä, itketkö tammiparketilla 400 neliössä vai muovimatolla 40 neliössä, sanoo Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Laajasalo tietää tämän, sillä hän työskenteli ennen Kalliota Eirassa ja Punavuoressa, yhdessä Suomen vauraimmista kaupunginosista, kaikkein rikkaimpien ihmisten keskellä.

Surun vastavoimaksi Teemu Laajasalo tarjoaa iloa. Se on vaikka sitä, kun kirkossa järjestetään brunsseja tai kaupunginosajuhlia. Kohtaamisten ja yhdessä tekemisen kautta syntyy yhteys, iloa ja naurua. Naurun tärkeys on todistettu myös tieteellisesti. Se toimii yhteisön liimana, rentouttaa ja lisää hyvinvointia.

– Olen evankeliumin eli ilosanoman asialla. Tavoitteena olisi saada ihmiset vapaaksi raskaudesta. Myös Jeesuksen toinen nimi on Vapahtaja, ei ahdistaja.

Naurusta moni Teemu Laajasalon muistaakin, sillä hän on ollut mukana television komediaohjelmista YleLeaksista ja Hyvistä ja huonoista uutisista. Kaikkia kirkkoherran koomikkoroolit eivät ole miellyttäneet, mutta Laajasalo näkee ne tärkeinä.

– Jos naama on tuttu, siitä on apua kirkkoherran työssä. Juuri kirkon näkymättömyys on tehnyt ihmisten kohtaamisen vaikeaksi. Sitä paitsi onhan siinä jotain omituista, jos kirkonmiehen vitsailua paheksutaan ja ajatellaan, että ei pitäisi niin hymyssä suin olla vaan vähän vakavammalla naamalla.

Homoille kirkkohäät

Reilu 20 vuotta on siitä, kun Laajasalo vihittiin papiksi. Hän oli silloin tehtävässään Suomen nuorin, 22.

Jo pappisuransa alussa Laajasalo edusti kirkon liberaaleinta puolta. Vuonna 1999 Laajasalo esimerkiksi ennusti, että 15 vuoden päästä homoja vihitään kirkossa. Se ei ole toteutunut vieläkään, mutta enää kirkkoherra ei metelöi.

–Kirkko täyttää tänä vuonna 500 vuotta, ja paljon on saatu aikaan. Verrattain lyhyessä ajassa leirit ovat muuttuneet radikaalisti. Niitä, jotka olivat 90-luvulla ääriliberaaleja, pidetään nyt keskitien kulkijoina. Keskitien kulkijat puolestaan koetaan nykyään äärikonservatiiveina.

Parantamisen varaa silti on. Erilaisuutta tulisi yrittää sietää. Ennen pitkää samaa sukupuolta olevat saavat kirkkohäät, siitä Laajasalo on varma.

Kuntokuuri vei kilot

42-vuotispäivänsä aattona pari vuotta sitten, Teemu Laajasalo lupasi itselleen elämänmuutoksen. Tästä alkaisi terveellisempi arki ja liikunta! Kuntokuuriin kannustivat vaivihkaa kertyneet kilot ja nuutunut olemus.

– Olen aina pitänyt itseäni fyysisesti vahvana, mutta nyt tunsin itseni heikoksi, haba puuttui.

Päätöksestään saakka Laajasalo on lenkkeillyt ja tehnyt lihaskuntoharjoituksia joka ikinen päivä. Hän juoksee pururadalla, nostaa tukkeja ja punnertaa. Mitä korkeammalle askel nousee, sitä virkeämpi on vointi. Painoa on karissut kymmenkunta kiloa. Tunne siitä, ettei jaksa, on väistynyt.

–Vain keski-ikäinen mies voi näin naurettavasti ja liikuttavasti päättää, että nyt alkaa uusi elämä. Niin on kuitenkin käynyt, mistä olen tyytyväinen.

Jotta kilot eivät palaisi, pitää välillä muistella yhtä viimekesäistä viikkoa, jolloin vaimo oli seminaarissa ulkomailla viikon ja lapset pari päivää mummolassa. Teemu Laajasalo sai syödä mitä tykkää, ja hän söi: 1–2 salamipitsaa päivässä ja vähän makkaraperunoita päälle.

–Kauheaahan se oli, mutta maailman ihaninta, Laajasalo nauraa.

 

Lue lisää Teemu Laajasalon ajatuksista: Hyvä terveys 11/2016. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.