Näyttelijä Pirjo Lonka

Pirjo Lonka ei yritä olla viiden lapsen uusperheessä mikään superäiti. Paras olla vain oma itsensä. Perhepalaveriakin aluksi yritettiin, mutta homma meni kikatteluksi.

Näyttelijä Pirjo Lonka, 44, ei ole yrittänyt olla viiden lapsen uusperheessä mikään superäiti.

- Olen vain ollut lasten kanssa omana itsenäni. En ole tarjoutunut kenellekään varaäidiksi, mutta olen ollut paikalla jos tarvitaan. Ihan kuin omillekin lapsille, kertoo Lonka.

- Uskon oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Varsinkin vähän nuorempina lapset olivat tosi tarkkoja siitä, että kaikkia koskevat samat säännöt. Siitä tulee turvan tunne. Nyt kun lapset ovat isompia, he eivät ole enää niin tarkkoja, ja joskus voimme soveltaakin sääntöjä.

Lonka ja hänen puolisonsa, näyttelijä Jani Volanen, asuivat aluksi eri osoitteissa, sitten naapureina ja vasta sen jälkeen muutettiin yhteen. Heillä oli ajatuksena löytää asunto, jossa jokaisella on omat huoneet. Lasten ei tarvitsisi luopua yksityisyydestään eikä omista jutuistaan.

- Joka tapauksessahan on niin, että kun porukkaa on näin paljon, niin lapset eivät saa kaikkea samalla tavalla kuin yksi lapsi saisi. Mikä ei ole mielestäni huono asia, sanoo Lonka.

Perhepalaveri muuttui tarpeettomaksi

Alkuaikoina perheessä koetettiin pitää perhepalaveria.

- Ideana oli, että nyt jutellaan tosissaan ja jokainen saa sanoa. Se meni vähän kikatteluksi.

- Tunnepuolella minulla on vielä oppimista negatiivisten asioiden sanomisessa. Omille lapsille voin rähistä ja motkottaa huoneiden siisteydestä ja muusta mutta toisen lapselle se on vaikeampaa. Sitä yrittää puhua sovittelevasti, vaikka eivät nuoret sellaista kieltä välttämättä osaa lukea, Lonka sanoo.

Riippuvaisuus tuntuu hyvältä

Pirjo Lonka on huomannut, että parisuhteessa eläviä kuulee kannustettavan itsenäisyyteen. Hän ei kaipaa itsenäisyyttä.

- Usein kuulee sanottavan, että muistakaa ottakaa omaa aikaa ja pitää huolta itsenäisyydestänne. Ei saisi olla kiinni toisessa. Minusta on ihanaa olla riippuvainen toisesta. Olen hyvässä parisuhteessa ja haluan tarvita miestäni, Lonka sanoo.

Lonka ja Volanen näyttelevät välillä samassa teatterissa, joten he ovat paljon yhdessä sekä töissä että kotona. Kuvio toimii, vaikka työpaineet välillä stressaavat. Se kuuluu työn luonteeseen.

- Pyrin elämään niin, ettei arkeen tunge isompia häiriötekijöitä, joiden poistaminen vaatisi selvittelyä. Koska olen huono riitelemään, saatan ensin vain todeta, että antaa olla tai peräännyn.

- Jos joku asia vaivaa minua, mutta aavistan, etten voi sitä muuksi muuttaa, kohautan aika nopeasti olkapäitä – ihmissuhdeväännöillekin.

Ilman kosketusta tulee turvattomuus

Parhaimpiin asioihin elämässä kuuluu fyysinen kosketus.

- Ilman sitä alkaa hermostuttaa ja huomaan kaipaavani kosketusta kuin lapsi, jolle lempeä kosketus antaa tunteen turvasta. Ihmisten pitäisi halailla toisiaan enemmän, Lonka sanoo.

- Ihan turhaan aikuiset opettelevat olemaan ilman kosketusta. Se parantaa, samoin nauru, ja joskus pieni itkukin auttaa.

Lisää Pirjon Hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 11/2016.

 

 

 

Kuva Shutterstock

Arjessa ei koskaan ole liikaa tervehdyttävää iloa ja naurua. Sitä voi lisätä päiviinsä itsekin. Lue, kuinka!

Hyvät naurut laskevat verenpainetta ja rentouttavat. Nauru todella voi pidentää ikää.

Kuinka arjen pieniin vastoinkäymisiin ja jopa omiin vaarattomiin heikkouksiinsa oppisi suhtautumaan huumorilla? 

Vastaajana ensihoitaja ja kirjailija Heidi Holmavuo, joka teki huumorista kirjan Uskalla nauraa - ajatuksia arjen huumoriin (Fitra).

Holmavuo antaa kolme hyvää neuvoa:

 

1. Sietäisitkö sittenkin häpeää?

Omiin heikkouksiin voi suhtautua rennommin, jos kykenee sietämään vähän häpeää. Opettele nauramaan arkisille heikkouksillesi. Kun sen taidon osaa, heikkouksista voi hiljalleen tulla vahvuuksia – ainakin niistä saa hyviä juttuja. Jos kykenet nauramaan sille, että ostit kaupasta väärää juustoa, olet hauskempi tyyppi kuin se, joka jää suremaan ja vatvomaan asiaa. 

 

2. Mene nauravien seuraan!

Huumori elämässä lisääntyy, kun hakeutuu kanssasi samantapaisille jutuille nauravien seuraan. Joissakin lounas- ja harrastuspiireissä naurattaa, toisissa ei. Väitetään, ettei nauru kuulu suomalaiseen mentaliteettiin. Tätä puolitotuutta voit osaltasi kyseenalaistaa. Työpaikalla voitte yhdessä päättää, että perjantaisin arvotaan – ei kuoharia vaan – viikon vitsi tai sattumus.

 

3. Avoimemmin ja mielikuvituksella 

Väkisin ei nauramisesta tule mitään. Omia ajattelumallejaan voi kuitenkin ravistella. Se vaatii vähän riskinottoa, rohkeutta, mutta vie kohti rennompaa elämää. Kun joku hymyilee jutulle, jonka kerrot elämästäsi, olet puolitiessä. Toinenkin saattaa kertoa jotain yllättävän hauskaa. 

 

Anna-Stina Nykänen:
Anna-Stina Nykänen

Seksistä puhuminen on vaikeaa ja siitä kirjoittaminen vielä vaikeampaa, koska ei löydy oikeita sanoja. Törmäsin tähän, kun tein juttua ja kyselyä orgasmeista.

Orgasmihan on mainio poikkeus. Se on hämmästyttävän neutraali sana. Se ei ole kenenkään mielestä kiusallinen, iljettävä tai kökkö. Kaikenlaiset ihmiset, tavikset ja asiantuntijat, nuoret ja vanhat, voivat käyttää sanaa luontevasti sekä intiimeissä tilanteissa kotona että asiayhteyksissä.

Kaikki orgasmin synonyymit ovat kuitenkin vaikeita: Laukeaminen, liian toiminnallista. Hekuman huippu, liian runollista. Orkku, liian tuttavallista.

Entä miksi itse aktia pitäisi kutsua? Yhdyntä on liian yhdyntäkeskeinen, se ei huomioi kaikkea sitä mielihyvän tuottamista, joka seksiin kuuluu. Se on myös liian heteronormatiivista, ikään kuin akti olisi aina vain miehen ja naisen välinen asia.

Akti on liian etäännyttävä, kliininen, kuin pinseteillä käsitelty, ikään kuin kyse olisi luontodokumentista. Lemmiskely on liian lupsakka ja humoristinen, kuin vanhasta suomielokuvasta.

Rakastelu on sana, joka ärsyttää monia hirveästi. Se antaa ymmärtää, että seksiä saisi olla vain sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Voihan kyse olla pelkästä halusta, himosta, tarpeesta, huvituksesta, nautinnosta tai ajanvietteestä.

Entä sitten seksi? Sehän on hyvä. Mutta kokeilkaapa käyttää tuota sanaa verbimuodossa, teonsanana. Siinä törmätään ongelmiin. Tehdä seksiä, seksitellä, sekstata... Ei. Minä seksin, sinä seksit, me seksimme... Ei, ei.

Pitäisi sanoa, että ihmiset harrastavat seksiä. Mutta mikä ihmeen harrastus se on?

 

Lapsille on vaikea puhua seksistä, kun ei ole hyviä sanoja edes kropalle. Seksivalistus onkin usein jätetty kouluille, ja se painottuu ehkäisyyn, ei nautintoon. Koulussa elimistä voi käyttää niiden virallisia nimiä. On muun muassa penis, vagina, emätin ja ulkosynnyttimet. Niillä sanoilla ei kotioloissa pärjää.

Neutraalein sana on alapää. Mutta entä jos pitää tarkentaa? Joskus vanhemmat päätyvät epätoivoisiin ratkaisuihin. Uusin kuulemani versio on sukupuolineutraali: takapylly ja etupylly. Minä vastustan! Ei ole minun pimpsani mikään pylly. Nyt joku jo paheksuu sanavalintaani.

Inhoan kiertoilmauksia. Mieheni lapsuudessa 1960-luvulla naapurin pojan ja tytön alapäätä kutsuttiin kukoksi ja kanaksi. Onko se edes häveliästä vai ihan perverssiä?

Joillakin ei ole sanaa edes omalle alapäälle. Kun tein Parhaat puoleni -kirjaa, kysyin nimityksiä. Yhden suosikki oli toisen inhokki. Joillakin on pelkkä SE. Yksi väitti, ettei tarvitse SILLE sanaa, koska ei ikinä puhu SIITÄ. Entäs gynekologilla, minä kysyin. Siellä hän kuulemma osoittaa sormella kohti oikeaa paikkaa, nimittelemättä.

 

Orgasmikyselyn yhteydessä pohdittiin, onko myönteistä sanaa seksuaalisesti aktiiviselle naiselle. Usein sanat viittaavat kovaan ammattilaisuuteen tai säälittävään kontrollin puutteeseen.

Mies voi olla don juan, casanova tai naistenmies. Mutta miehiin menevä nainen? Siitä puuttuu kiva seikkailunhalu, vahva vitaalisuus ja kaikki hohto.

Ei kyllä löydy myönteisiä sanoja niillekään, joita seksi ei kiinnosta. Ei naisille, eikä varsinkaan miehille.

Hyviä seksisanoja ei vain ole. Paitsi se yksi. Orgasmi on hyvä.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.