Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Vihan tunteet eivät laimene ärräpäitä päästelemällä vaan opettelemalla mielenhallintaa, psykologi Sanna Aulankoski kirjoittaa.

Miksi ihminen on aina vihainen ja huutaa toisille, vaikka monet asiat ovat ihan hyvin? Mieheni komentelee muita perheenjäseniä ja kiukustuu pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Esimerkiksi jos hän tai joku muu unohtaa jotakin tai jokin tavara menee rikki, ärräpäät raikuvat. Mikään askare ei hänen mielestään suju muilta, mutta ei hän jaksa myöskään neuvoa vaan tuiskii kärsimättömänä. Rauhoituttuaan hän puolustautuu sanomalla, että räyhääminen helpottaa oloa. Miten elää ja toimia tällaisen kiukkupussin kanssa? Malli ei ole hyvä lapsillekaan, jotka pienempänä pelkäsivät hänen raivonpuuskiaan mutta ovat nyt tottuneet päästöihin. Välillä tuntuu, että olen perheen ainoa aikuinen ja kärsin tilanteesta. LÄHIOMAINEN

Myönteisten tunteiden tapaan myös kielteisillä tunteilla on tehtävänsä. Vihan tunteet voivat viestiä esimerkiksi epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Ilman suuttumusta emme kykenisi reagoimaan erilaisiin epäkohtiin. Kielteisistä tunteista syntyy ongelma, jos ne ovat jatkuvia, aiheettomia tai niihin
liittyvää käytöstä ei hallita.

Jatkuva vihamielisyys voi johtua masennuksesta, ahdistuksesta tai stressistä. Stressaantuneena mitättömätkin asiat ärsyttävät ja aiheuttavat tunnekuohuja. Myös liiallinen päihteiden käyttö voi ylläpitää kielteisyyttä. Joskus taustalla on fyysisiä sairauksia.

Johtuivatpa kielteiset tunteet mistä tahansa, niihin on hyvä suhtautua toisin kuin niistä juontuvaan käytökseen. Tunteita ei tarvitse vaimentaa. Kannattaa ajatella, että tuntemukset tulevat ja menevät. Tunteiden hyväksyminen on parhaita keinoja vapautua tunteiden ylivallasta.  

Käytöstä sen sijaan on tarpeen hallita, olkoonkin ettei piintyneistä toimintatavoista ole helppo poisoppia. Tavat, joilla tunteiden vallassa toimitaan, ovat juurtuneet osaksi elämää joskus jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Osaltaan aggressiivista käytöstä voi ylläpitää se, että joillekin vihamielisyys on osa minäkuvaa ja saattavat ajatella, että tosimies pitää perheensä ojennuksessa pelolla.

Kerrot miehesi kiukkuisuuden ilmenevän ainakin puheen tasolla, huutamisena ja kiroiluna. Sadattelun on joissakin tutkimuksissa todettu helpottavan fyysistä kipua. Paras tunteiden lievittämisen keino se ei kuitenkaan ole. Vaikka ärräpäät hetkellisesti helpottaisivat oloa, pidemmällä aikavälillä ne lisäävät aggressiivisuutta.

Mielenterveyden ammattilaisetkin ajattelivat pitkään, että reipas vihan tunteiden purku on aika ajoin hyväksi. Uskottiin, että mieli on kuin painekattila. Tutkimukset ovat osoittaneet oletuksen vääräksi; vihan avoin ilmaisu pikemminkin vahvistaa aggressioita.   

Olisi tärkeää, että saisit miehesi näkemään kiukkuisuutensa koko perhettä koskevana ongelmana ja asiana, jonka hän halutessaan saa hallintaan. Voit kannustaa häntä muutokseen tuomalla esiin, miten mukavaa teillä on niinä hetkinä, jolloin ongelmaa ei ilmene. Jos se ei auta, kannattaa haitoista puhua vakavasti.

Jos saat miehesi motivoitumaan muutokseen, voisit halutessasi toimia hänen ”koticoachinaan”. Vihamielinen käytös on mahdollista saada kuriin mielensisäisellä sparrauksella. Jos ajatusten hallinta tuntuu liian vaikealta, voi ongelmakäyttäytymisen katkaista toiminnalla: toiseen huoneeseen poistuminen, kävelylenkki tai musiikin kuuntelu voivat rauhoittaa. Joskus on hyödyllistä sopia merkki, jolla muut perheenjäsenet voivat muistuttaa uusista toimintavavoista tunneryöpyn ensioireissa.

Käynti lääkärin puheilla olisi hyväksi taustalla mahdollisesti vaikuttavien sairauksien poissulkemiseksi. Myös terveelliset elämäntavat ja riittävä liikkuminen ovat tärkeitä keinoja rauhallisemman elämänasenteen opettelussa.

Osallistuminen äijäjoogaan voisi olla mitä parhainta terapiaa miehellesi. Jo liikunta itsessään rauhoittaa mieltä. Lisäksi ryhmässä hän saattaisi omaksua uudenlaisia suhtautumistapoja toisiin ihmisiin ja elämään.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Vierailija

Miksi mies on aina vihainen?

Kannattaa ihan ehdottomasti elää vuosikymmeniä masentuneena ja ahdistuneena ja alistuneena tuollaisen luonnevikaisen raivopään despootin kanssa. Näin lapsistakin saadaan tavalla tai toisella häiriintyneitä ja vammaisia. Tämähän näiden naisten tavoitteena on, tuottaa aina lisää pahoinvointia. Kusipäitä on ihan turha puolustella, on muka stressiä ja mitä lie kaikkea. Paskanmarjat. Aikuisen ihmisen kuuluu kyetä käyttäytymään ja hillitsemään itseään. Jos ei pysty niin pitää mennä hoitoon.
Lue kommentti
Vierailija

Miksi mies on aina vihainen?

Vierailija 14.04.2015 klo 10.57 Minäkin saan raivopuuskia pari kertaa viikossa. Mistä ne johtuu tai kertoo? Masennuksesta, huonosti nukkuneesta tai työttömyydestä. Huomaa, ettei tarvita mihinkään. Rahaa on käytössa vain Kelan nälkäpalkka, joka pistää centin venytykseen. Kun on tottunut säästäväisyyteen, niin kyllä se pikkuhiljaa menee, päivä kerrallaan. Pyöräily, kirpputorit, kaupassa- käynnit tuovat aktivisuutta. Samoin ilmaiskonsertit, kuorolaulut vanhusten palvelutaloissa, antavat voimaa...
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.