Yksi lapsi vai sittenkin liuta? Kolme perhettä kertoo, mikä on juuri heille paras perhekoko

Bianca, 7, Elvira, 5, Livia, 2, ja Ellinor, 8 kk, ovat kuin toistensa kuvia. Kaikilla on paksut, vaaleat hiukset ja suuret siniset silmät. Kun koko perhe polkee peräkanaa pyörätiellä, viimeisenä pyöräilevä Annika on ylpeä ja onnellinen parvestaan.

– Olemme perhekeskeisiä. Lasten kautta minäkin saan iloa pienistä asioista, kuten metsässä kasvavista kukista. Lapset ovat aina elämässäni ne kaikkein tärkeimmät, hän sanoo.

Annika ja Peik toivoivat alusta alkaen suurta perhettä, mutta yhdenkään lapsen saamista he eivät ole pitäneet itsestään selvänä. Joka kerta he ovat miettineet, onko mahdollista olla niin onnekas, että saisi vielä saman lottovoiton uudestaan.

– Varsinkin kolmannen ja neljännen raskauden aikana pelkäsin lapsen puolesta ja mietin, voiko näin suuri onni olla mahdollinen neljä kertaa peräkkäin.

Myös vanhemmuus on ollut erilaista jokaisen lapsen kohdalla. Biancalle Annika oli tarkempi ja epävarmempi äiti, kun Ellinorin kanssa kaikki sujuu jo rutiinilla.

– Muistan, että olin aika uupunut esikoisen ja toisenkin kanssa. Kolmas oli nautintokappale, kun oli tottunut pyörittämään paria lasta, ja neljän äitinä aika ei todellakaan käy pitkäksi, Annika nauraa.

”Lapset ovat iloisia pienistä asioista, kuten retkestä lähimetsään. Eivät he vaadi etelänmatkoja.”

Suuren lapsiluvun vuoksi joistakin asioista pitää tinkiä. Esimerkiksi matkustamista on kustannussyistä pakko jättää vähemmälle. Vaatteita kierrätetään.

– Toisaalta lapset ovat iloisia pienistä asioista, kuten retkestä lähimetsään. Eivät he vaadi etelänmatkoja.

Suuri perhe opettaa lapsille toisten huomioon ottamista, Annika miettii. Ei voi olla vain minä ja minun tarpeeni. Pienellä ikäerolla syntyneet lapset ovat toisilleen myös hyvää leikkiseuraa.

– Siskokset ovat toisilleen kaikki kaikessa. Vauvakin on tyytyväisin silloin, kun siskot ovat ympärillä.

Ulkopuoliset pohtivat joskus ääneen, että neljä tyttöä olisi poikatoiveen ansiota. Tällaiset kommentit ärsyttävät Annikaa – etenkin, koska hän on ammatiltaan kätilötyön opettaja.

– Kätilönä olen nähnyt, mitä kaikkea ultrassa voi paljastua ja mihin kaikkeen se voi johtaa. Jos joskus vielä haaveilemme viidennestä lapsesta, on aivan sama, onko tulokas tyttö vai poika.

Suurempien perheiden elämä tuntuu sivusta seurattuna aikamoiselta hässäkältä, Hanna ja Niko miettivät. Kuva: Amanda Aho

”Kolmistaan pysymme onnellisina”

Kun ulkona on kurja keli, Hanna on erityisen tyytyväinen siihen, että perheessä on vain yksi lapsi.

– Tulee hiki jo yhdenkin pukemisessa, hän nauraa.

Hanna ja Niko olivat kahdestaan 13 vuotta ennen kuin edes yrittivät lasta. Elämä oli täynnä matkoja, yhteisiä elokuvailtoja ja työntekoa, eikä vauvakuume vaivannut kumpaakaan.

– Vauva ei vain tuntunut ajankohtaiselta. Laskin koko ajan ikääni ja mietin, vieläkö voi odotella, Hanna kertoo.

Niko taas halusi, että ennen lasta heillä olisi vakituiset työt, muhkea säästötili ja omakotitalo. Lopulta tuntui, että lapset olisi ollut helpompaa saada nuorena, kun ei olisi ehtinyt liikaa harkita ja suunnitella.

– Olimme Barcelonassa lomalla, kun minulle tuli olo, että kyllä minusta tulisi hyvä isä. Paras kaverini oli vasta saanut lapsia, ja se ehkä vaikutti omiinkin ajatuksiin, Niko kertoo.

Lopulta tärkeä päätös tehtiin kotiristeyksen liikennevaloissa: jos ei kokeile, niin ei sitä lasta tulekaan. Aava sai alkunsa nopeasti.

– Kun synnytys alkoi, kikatimme kuin hysteeriset teinit, että nytkö se tapahtuu. Nyt alkaa meidän toinen elämä, Hanna muistelee.

”Välistä tuntuu, että en kaikkina päivinä riitä edes yhdelle.”

Aavan synnyttyä länsiylämaanterrieri Leevi jäi väkisinkin vähemmälle huomiolle. Se aiheutti huonoa omaatuntoa ja vahvisti ajatusta siitä, että yksi lapsi riittää.

– Tuttujen mukaan kaksi menee siinä missä yksikin, mutta välistä tuntuu, että en kaikkina päivinä riitä edes yhdelle. Ja näin saamme Aavan kanssa paljon isä-tytär-aikaa, Niko toteaa.

Nikolta ja Hannalta udellaan usein, onko toista lasta kohta tulossa. Se ärsyttää ja surettaa.

– Minusta sellaista ei vain kysellä. Tällä kombinaatiolla pysymme onnellisina, Hanna sanoo.

Seitsemän vuoden ikäero ei ole este veljesten läheisille väleille, Heidi sanoo. Kuva: Riina Peuhu

”Iso ikäero vähentää nahistelua”

Eteinen on täynnä lasten kenkiä, pipoja ja lippiksiä kahdessa hyvin erilaisessa koossa. Perheen pojilla Mirolla, 9, ja Veetillä, 2, on seitsemän vuotta ikäeroa.

– Tämä sopii meille. Näin kummallekin pojalle riittää aikaa ja huomiota, perheen äiti Heidi sanoo.

Kummankin lapsen tarpeet on helpompi täyttää, kun ne ovat keskenään niin erilaiset.

– Kun Veeti menee tuulispäänä joka paikkaan ja hänen kanssaan pitää olla koko ajan tarkkana, Miro on jo iso poika ja tietää, miten käyttäydytään. Toisaalta yhdeksänvuotias tarvitsee eri tavalla apua kaverikuvioissa, Heidi pohtii.

Alun perin Heidin ja Jaakon oli tarkoitus jättää lapsiluku yhteen. Miro oli vaativa vauva, jolla oli allergioita ja aistiyliherkkyyksiä. Hän sai vatsaoireita esimerkiksi maidosta ja oli kurjan olon takia arka, itkuinen ja levoton. Isän tai äidin oli oltava jatkuvasti vierellä. Lisäksi Heidi kärsi Miron syntymän jälkeen masennuksesta, mikä vaikeutti vauva-aikaa entisestään.

Vasta kun arki muutaman vuoden kuluttua helpottui, ajatus toisesta lapsesta alkoi tuntua mahdolliselta.

”Mirolle ja Veetille ei taatusti tule riitaa samasta leikkitraktorista.”

Kun Veeti syntyi, Mirosta sukeutui heti ylpeä isoveli. Heidi näkee reilussa ikäerossa vain hyviä puolia.

– Kun ikäero on suurempi, sisaruskateutta ja nahistelua on vähemmän. Mirolle ja Veetille ei taatusti tule riitaa samasta leikkitraktorista.

Pojat leikkivät yhdessä yllättävänkin paljon, vaikka touhut ja kiinnostuksen kohteet ovatkin ikäeron vuoksi erilaiset.

– Kun Miro oli pieni, hän kävi virikehoidossa, jotta näkisi muita lapsia. Veetillä ei sitä ongelmaa ole.

Tällä hetkellä perheen arki on vauhdikasta. Veeti on vielä kotihoidossa, joten vanhemmat ottavat usein eteisessä läpsystä vaihdon työvuorojensa välissä. Kohta tilanne rauhoittuu, kun Veeti aloittaa päiväkodin.

– Kun arki helpottuu, voi olla, että mahdollinen kolmas lapsi pyörii vähän mielessä. Mutta ehkä näin on parempi… Ainakin toistaiseksi, Heidi sanoo.