Voiko rangan rappeuma johtua D-vitamiinin puutteesta?

Olen 48-vuotias nainen ja minulla on rinta- ja kaularangan rappeuma. Oireita tulee nostellessa ja kannellessa. Luin Hyvä Terveys -lehdestä, että D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen. Itse en syö kalaa eikä munia. Voiko näin nuorena tullut rappeuma johtua D-vitamiinin puutteesta?

Selkärangan rappeuma on ilmeisesti todettu röntgenkuvassa. Luisten nikamien reunoissa näkyy muun muassa luun liikakasvua ja nikamien välissä olevat rustolevyt madaltuvat. Näihin muutoksiin D-vitamiinilla ei tiedetä olevan mitään osuutta. Kovin hyvin ei tunneta, miksi toisille rappeumamuutoksia tulee aikaisemmin kuin toisille. Ilmeisesti perinnöllisellä taipumuksella on osuutta. D-vitamiinilla on kyllä merkitystä luiden kannalta, sillä sen puute vähentää luun mineraalimäärää ja sitä kautta lisää osteoporoosin vaaraa.

D-vitamiinia syntyy ihossa ultraviolettivalon vaikutuksesta tai sitä saadaan ruoasta. Koska Suomessa on pitkä talvi, olemme suuren osan vuotta ruoasta saadun vitamiinin varassa. Suurin osa suomalaisten D-vitamiinista saadaan kalasta. Tosin nykyään margariineihin ja kohta myös maitoon lisätään D-vitamiinia saannin turvaamiseksi.

Viime vuosina on ilmennyt, että monet suomalaiset saavat D-vitamiinia liian vähän. Vaara D-vitamiinin puutteeseen on tavallista suurempi, jos ei syö kalaa lainkaan. Silloin voi käyttää D-vitamiinivalmisteita, jos haluaa pelata varman päälle. Osteoporoosin estossa on mielekästä käyttää kalsiumtabletin ja D-vitamiinin yhdistelmiä, joita saa apteekista.

Pertti Mustajoki
professori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

More content below the advertising
More content below the advertising