Raskaus 23.4.2019 Kaksosten äiti raskausajasta: ”Ajattelin, että jos joku muukin tähän pystyy, niin pystyn minäkin” Ella, 32, joutui viettämään viimeiset raskauskuukaudet makuulla, jotta vauvat eivät olisi syntyneet liian aikaisin. Lue...
Duodecim 23.4.2019 Veressä kiertävät kasvainsolut kertovat rintasyövän uusiutumisriskistä vielä kaksi vuotta hoitojen jälkeenkin
Vanhemmuus 22.4.2019 Psykologi: ”Lapsen hoitoon jättämisestä pitää olla itsellä riittävän hyvä fiilis” Jos lapsesta erossa oleminen tuntuu vanhemmasta itsestään vaikealta, se saattaa johtua omista vaikeista erokokemuksista...
Vanhemmuus 21.4.2019 Lapsi ei ole este omannäköiselle elämälle – miksi moni yhä ajattelee niin? Lapsen kanssa ulkomailla vietetty aika kirkasti minulle yhden tärkeän tavoitteen, Anette Kärkkäinen kirjoittaa.
Vanhemmuus 20.4.2019 Sittenkin valoa Nauti nyt, kun lapset ovat pieniä, Heli Manniselle sanottiin, mutta eräänä keväänä hän ei jaksanut iltaisin kuin itkeä...
Kasvatus 19.4.2019 Miten välttää lähtöhiki ja hermojen menetys? Janna Rantala vastaa hankaliin lähtöihin tuskastuneelle pienten lasten äidille ”Vaikka valmistaudun lähtöön jo tuntia ennen, pääsemme matkaan aina viime tipassa hikisinä ja hermot riekaleina”, kahden...
Vanhemmuus 18.4.2019 Joko ollaan perillä? Tubettajan viisi virikettä pitkälle automatkalle, jotka onnistuvat ilman tavaraa Nappaa tästä videobloggari ja äiti Maria Kangaskortetin vinkit lasten ruutuvapaisiin viihdykkeisiin.
Kasvatus 18.4.2019 Käytätkö kännykkää taaperon kiukun taltuttamiseen? Asiantuntija kertoo, miksi se ei kannata Lapsi oppii siihen, mitä hänelle tarjotaan. Tutkija kieltäisi digilaitteet kokonaan alle kaksivuotiailta.
Raskaus 18.4.2019 Saako vauva tarpeeksi maitoa ja 5 muuta kysymystä tandemimetyksestä Riittääkö maito kahdelle? Mikä olisi hyvä imetysasento? Imetyskoordinaattori Nina Kivilaakso vastaa tandemimetystä...