Raisa Laine kuva Tuomas Kolehmainen
Broilerin jauhelihassa on vain vähän rasvaa, mutta se riittää ruskistamiseen hyvin pinnoitetussa pannussa.
Broilerin jauhelihassa on vain vähän rasvaa, mutta se riittää ruskistamiseen hyvin pinnoitetussa pannussa.

Yhdessä annoksessa on vain 235 kaloria, mutta silti saat kylläisen olon pitkäksi aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20
Vaikeustaso
Helppo

Kevyttä ja helppoa arkiruokaa: broileri-kasvisvokki

Ainekset

2
kesäkurpitsaa
2
paprikaa
200
g
vihreitä papuja (pakaste)
200
g
broccolinia (varsiparsakaalia)
400
g
broilerin jauhelihaa
1
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
Kastike
1
rkl
ketsuppia
1
dl
ananasmehua
2
tl
omenaviinietikkaa
1
tl
hunajaa
2
tl
soijakastiketta

Työvaiheet

  1. Aloita sekoittamalla kastikkeen aineet tasaiseksi kulhossa. Anna kastikkeen maustua kylmässä ruuan valmistumisen ajan.
  2. Leikkaa kesäkurpitsa ja paprikat suikaleiksi. Puolita pavut ja halkaise isommat broccolinit pitkittäin.
  3. Paista jauheliha pinnoitetulla vokki- tai paistinpannulla kypsäksi. Siirrä syrjään pannulta ja laita pannu takaisin liedelle. Paista kasviksia muutaman minuutin ajan kuumalla pannulla tilkassa öljyä. Kasvikset saavat jäädä reilun napakoiksi. Siirrä paistettu broileri takaisin pannuun, lisää suola ja kuumenna vokki vielä kertaalleen.

Yhdessä annoksessa: energiaa 235 kcal, hiilihydraatteja 11 g, rasvaa 4 g (tyydyttynyt > 1,5 g), proteiinia 24 g, kuitua 6 g, suolaa 0,7 %.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raikas ja ihanan pehmeä mansikkatuorepuuro maistuu aamiaisella. Proteiini- ja kuituannoksella saat mukavan energisen aloituksen päivääsi.    

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + jääkaapissa 4 h
Vaikeustaso
Helppo

Raikas ja täyttävä mansikkatuorepuuro

Ainekset

4
dl
pakastemansikoita sulatettuina
4
dl
kauramaitoa
4
dl
kaurahiutaleita
2
rkl
pellavansiemeniä
2
rkl
kookoshiutaleita
Lisäksi
2
dl
kauramaitoa
(1
dl
pakastekuivattua mansikkaa)
2
rkl
kookoshiutaleita tai -lastuja

Työvaiheet

1. Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Mittaa 2 dl mansikkasosetta kulhoon. Säästä loppu sose puuron kanssa tarjottavaksi. Lisää kulhoon kauramaito, kaurahiutaleet, pellavansiemenet ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi ja anna tekeytyä vähintään 4 tuntia, tai mieluiten yön yli jääkaapissa.

2. Nauti valmiin puuron kanssa kylmää kauramaitoa, mansikkasosetta ja/tai kuivattuja mansikoita ja kookoshiutaleita tai -lastuja.

Kommentit (0)

Proteiinia olisi hyvä olla kaikilla päivän aterioilla, myös välipalalla. Ihanan marjaisa smoothieannos kätkee sisäänsä

10 grammaa proteiinia.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
5 min + pakastaminen 6 h
Vaikeustaso
Helppo

Ihana maku ja aimo annos proteiinia: puolukkahedelmäsmoothie!

Ainekset

2
banaania
1
mango
3
dl
puolukoita
5
dl
soijamaitoa
200
g
pehmeää silken tofua
LISÄKSI
1
dl
puolukoita
(puolukkajauhetta)

Työvaiheet

1. Kuori, viipaloi ja pakasta banaanit ja mango vähintään 6 tunniksi.

2. Laita jäiset puolukat, hedelmät, soijamaito ja tofu blenderiin. Anna käydä tasaiseksi. Kaada smoothie laseihin ja ripottele pinnalle jäisiä puolukoita ja halutessasi ripaus puolukkajauhetta.

Gluteeniton, laktoositon, munaton, vegaaninen.

Yhdessä annoksessa: 195 KCAL. Hiilihydraatteja 27 g, rasvaa 4,5 g (tyydyttynyt alle 0,5 g),

proteiinia 9,5 g, kuitua 6 g, suolaa alle 0,1. %

Kommentit (0)

Mehevistä vadelmista ja chiansiemenistä syntyy herkku, jossa ei ole nimeksikään kovaa rasvaa, mutta joka vie kielen mennessään. Vegaanisen jälkkärin saat, kun korvaat rahkan esimerkiksi Alpro greek style plain -tuotteella ja hunajan vaahterasiirapilla.    

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + jääkaapissa 4 h
Vaikeustaso
Helppo

Superterveellinen ja helppo herkku: chia-vadelmarahka

Ainekset

1
dl
chiansiemeniä
4
dl
mantelimaitoa (makeuttamaton)
1
rkl
tyrnijauhetta
¼
tl
vaniljajauhetta (esim. Urtekram)
2
tl
hunajaa
Vadelmarahka
3
dl
kotimaisia vadelmia sulatettuina
4
dl
maitorahkaa
2
tl
hunajaa
Lisäksi
1
dl
jäisiä kotimaisia vadelmia
(2
rkl
vadelmarouhetta)

Työvaiheet

1. Sekoita kaikki chiavanukkaan aineet kulossa ja anna turvota kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.

2. Sekoita vadelmat, rahka ja hunaja kulhossa. Lusikoi 2–3 osaa vadelmarahkasta kulhojen pohjalle ja jaa chiavanukas rahkan päälle. Lusikoi loppu rahka chiavanukkaan päälle. Ripottele valmiiden rahka-annosten pinnalle jäisiä vadelmia tai pakastekuivattua vadelmarouhetta.

 

Annoksessa: 175 kcal, hiilihydraatteja 12 g, rasvaa 5 g (tyydyttynyt alle 0,1 g), proteiinia 14 g,

kuitua 2 g, suolaa alle 0,1 %.

Kommentit (0)

Vegaaninen smoothie on todellinen ravintoainepommi. Annoksessa on runsaasti hyviä pehmeitä rasvoja, proteiinia ja kuitua. Karpaloiden sijaan voit käyttää hyvin myös puolukoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
5 min + pähkinöiden liottaminen 4 h

Supersmoothie karpaloista ja cashewpähkinöistä

Ainekset

1
dl
cashewpähkinöitä liotettuina
4
dl
jäisiä karpaloita
2
banaania
3
dl
vegaanista turkkilaista jogurttia (esim. Oatly)
3
dl
mantelimaitoa (makeuttamaton)

Työvaiheet

1. Liota pähkinöitä kylmässä vedessä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.

2. Kaada liotusvesi pois. Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon ja anna käydä tasaiseksi.

 

Yhdessä annoksessa: energiaa 270 kcal, hiilihydraatteja 24 g, rasvaa 15 g (tyydyttynyt 1,5 g),

proteiinia 6 g, kuitua 5 g, suolaa alle 0,1 %

Gluteeniton, laktoositon, munaton, vegaaninen.

Kommentit (0)