
Heippa, olen 16-vuotias tyttö ja minulla on melko paljon raskausarpia pepussa ja reisissä. Olen aina ollut normaalipainoinen tai hoikka, mutta olen pitkä ja harrastan paljon urheilua, joten lihaksia jaloissa kuitenkin on. Mietin, mistäköhän nämä arvet johtuvat ja ennen kaikkea miten ne voisi saada pois?
Venytys- tai raskausarvet eli striat liittyvät ihon venymiseen nopean kasvun aikana. Venytysarpia kehittyy esimerkiksi raskauden aikana rintoihin ja vatsan alueelle nopean painonnousun yhteydessä, mutta myös teini-iässä nopean kasvupyrähdyksen aikana. Strioja tavataan myös kehonrakentajilla, joilla niitä syntyy nopeaan lihasmassan kasvuun vuoksi. Pitkäaikainen kortisonilääkityskin voi laukaista venytysarpien kehittymisen.
Nuorilla striat ovat yleensä reisissä ja ristiselässä, pakaroissa, olkavarsissa ja rinnoissa. Terveellä ihmisellä venytysarpien taustalla on todennäköisesti ihon ja kollageenin perinnöllinen rakenteellinen ominaisuus. Mikäli ei tapahdu nopeata painonnousua, nuoruusiän venytysarvet vaalenevat vähitellen ja muuttuvat vähemmän näkyviksi.
Koska kysymyksessä on ihon ominaisuus, on venytysarpien hoito varsin vaikeata. Esteettisessä dermatologiassa käytetään venytysarpien hoitoon neularullausta, kemiallista kuorintaa, LED-valohoitoa ja radiofrekvenssi-neulausta. Hoidot ovat sarjahoitoja ja tavoitteena on arpien häivyttäminen, ei kokonaan poistaminen. Parhaan tuloksen antaa eri menetelmien yhdistäminen erimerkiksi kemiallinen kuorinta, radiofrekvenssi- ja LED-hoito samanaikaisesti.
Marge Uibu
ihotautilääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
Pikku kritiikinpoikanen kuitenkin vastaukseen: kukaan 16-vuotias ei varmaankaan käytännössä saa noita hoitoja, kun on vielä kasvava nuori ja toisaalta hoidot lienevät myös melko hintavia. Jutusta jäi kokonaan pois, auttaisiko esim rasvaus (ovatko 'raskausarpirasvat' huuhaata) tai joku ruokavaliojuttu (esim hyvien rasvojen suosiminen??). Nuori, joka tämän lukee, varmaan mielellään myös kuulisi mahdollisista kotikonsteista, jotka auttaisivat edes hiukkasen - me vanhemmat olemme jo oppineet että ne ovat elämisen merkkejä mutta nuorelle voivat olla tosi ahdistavia (ja varsinkin kun niiden nimikin on niin 'seksikäs' - kuka 16v haluaa kuullakaan RASKAUSarvista ?
Hyvä juttu. Minulle kävi juuri noin teininä ja pelästyin ihan hirveästi, sillä en tiennyt, mitä ne oudon näköiset pitkulaiset muutokset ihossa olivat (juuri noissa mainituissa paikoissa). Ja niin ujokin olin, ahdistuneeseen teinityyliin, etten uskaltanut/kehdannut keneltäkään kysyä. Ajattelin ensin, että olen saanut jonkin ihosairauden, mutta kun muita harmeja ei ollut kuin tosiaan nuo "raskausarvet", totuin niihin vähitellen. Meni pitkä aika ennne kuin minulle valkeni mitä ne olivat. Paino tosiaan nousi kun naiselliset muodot tulivat aika yllättäen, iho ei ilmeisesti pysynyt perässä. Mutta hiukan säikähdyttävä kokemus ujolle teinitytölle, kun tuo aika on muutenkin vähän epävarmaa kaikkine muutoksneen. Onneksi tämä kysyjä tietää jo valmiiksi, mitä hänellä on. Eipähän sitten muuten tarvinnut minun vanhemmiten pelätä raskausarpia raskausaikana - minulla oli ne jo!