Sairastin viime kesänä vyöruusun ja sain lääkityksen. Nyt kärsin postherpeettisestä neuralgiasta. Olo on välillä todella hankala, vaatteetkin vihoittelevat. Mistä voisin saada apua kipuun? Helpottaisiko vyöruusurokotus?

Vyöruusu on herpes zoster -viruksen aiheuttama sairaus. Virus on sama, joka aiheuttaa vesi­rokon, ja vyöruusupotilaalla se onkin yleensä jäänyt elimistöön vuosia sitten sairastetun vesirokon jäljiltä. Miksi se sitten yhtenä hetkenä puhkeaa vyöruusuksi, on epäselvää.

Vyöruusun alkuvaiheeseen kuuluu usein kipu, joka voi harhauttaa monenlaisiin diagnooseihin ennen kuin tyypillinen rakkulainen ihottuma puhkeaa. Sairaus sinänsä paranee itsestään, mutta taudin alkuvaiheessa aloitettu viruslääkehoito (esimerkiksi asikloviiri), voi hieman lyhentää sairastamisaikaa ja vähentää vakavia ongelmia esimerkiksi silmän seudun vyöruusussa. Samoin viruslääkehoito on tarpeen, jos on jokin immuunijärjestelmän sairaus tai pysyvä kortisonihoito.

Asikloviirihoito ei ilmeisesti vähennä joskus hyvinkin hankalaa jälkikipua, kysyjän mainitsemaa postherpeettistä neuralgiaa. Kipu voi kestää muutamista viikoista jopa joihinkin vuosiin mutta loppuu kyllä ennemmin tai myöhemmin. Kivun hoitoon käytetään tavallisia kipulääkkeitä, joskus myös kipukynnystä nostavaa amitriptyliiniä.

Itse vyöruusun ilmaantumista voidaan ehkäistä rokotteella (Zostavax). Rokote saattaa jonkin verran vähentää jälkikipuja, jos vyöruusu rokotteesta huolimatta tulee. Jo kehittyneeseen kipuun rokote ei auta ja koska vyöruusun uusiminen on harvinaista, ei ole syytä ottaa rokotetta, jos on jo taudin sairastanut.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.