Peräsuolen kautta otettava eturauhaskoepala ei välttämättä edellytä antibioottikuuria, vaikka niin useimmiten tehdään. Antibiooteilla halutaan ehkäistä sepsistä ja virtsatietulehduksia, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ne ovat harvinaisia myös ilman antibioottilääkitystä.Tutkimus julkaistiin Lancet Infectious Diseases -lehdessä, ja siihen osallistui 555 potilasta, joista puolet sai ennaltaehkäisevän antibioottilääkityksen ja puolet ei. Kahden kuukauden seurannan aikana kummassakaan ryhmässä ei todettu yhtäkään sepsistä tai sairaalahoitoa vaatinutta virtsatietulehdusta. Lievät virtsatietulehdukset olivat hieman yleisempiä ryhmässä, joka ei saanut antibiootteja, mutta ero ei ollut kovin suuri. Käytännössä yhden lievän virtsatietulehduksen ehkäiseminen edellytti melkein 140 potilaan hoitamista antibiooteilla.Tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat ennaltaehkäisevän antibioottilääkityksen olevan hyödytön monille potilaille ennen peräsuolen kautta otettavaa eturauhasbiopsiaa. Tutkimuksesta rajattiin pois potilaat, jotka olivat suuressa infektioiden vaarassa tai joilla oli jokin infektio.Uutispalvelu Duodecim(Lancet Infectious Diseases 2022;DOI:10.1016/S1473-3099(22)00373-5)https://doi.org/10.1016/S1473-3099(22)00373-5

(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla