Kuulo ja näkö usein heikkenevät iän myötä, mutta niiden kummankin samanaikainen heikentymä voi liittyä suurentuneeseen riskiin sairastua dementiaan. Tiedot käyvät ilmi Neurology-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 6 500 eteläkorealaista 58–101-vuotiasta seurattiin kuuden vuoden ajan. Kuulon ja näön heikentymistä kyseltiin potilailta itseltään.Tutkimuksen alkaessa dementia havaittiin kaksi kertaa yleisemmäksi osallistujilla, joiden näkö ja kuulo olivat heikentyneet, kun vertailukohtana olivat hyvänäköiset ja hyväkuuloiset. Tutkimuksen alussa terveet myös sairastuivat dementiaan kuusivuotisen seurannan aikana kaksi kertaa todennäköisemmin, jos kummatkin aistit olivat heikentyneet. Tämä havaittiin riippumatta sukupuolesta, koulutuksesta, tulotasosta ja muista taustamuuttujista, jotka vaikuttavat dementiariskiin. Vain yhden aistin heikentymä ei liittynyt dementiaan.Aineiston avulla ei voi päätellä, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta huono kuulo ja heikko näkö haittaavat muun muassa sosiaalista elämää ja mielialaa, mikä voi altistaa muistisairauksille. Tulokset olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, joissa aistien heikentymät todetaan mittauksilla.Uutispalvelu Duodecim(Neurology 2021)www.neurology.org
(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.