Masennuslääkitystä olisi hyvä jatkaa psykoterapialla – vähentää vakavien masennusten uusiutumista

Vakavaa masennusta potevia kannattaisi hoitaa psykoterapialla akuuttivaiheen masennuslääkityksen lisäksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan terapia vähentää masennuksen uusiutumista myös silloin, kun lääkitystä jatketaan terapian aikana. Tutkimus perustuu 17 satunnaistetun tutkimuksen ja 2 300 potilaan tietoihin, ja niiden perusteella psykoterapiaa masennuslääkityksen jälkeen saaneiden oireet uusiutuvat noin viidenneksen harvemmin kuin potilaiden, jotka eivät saa terapiaa lääkityksen jälkeen. Suotuisat vaikutukset havaittiin myös silloin, kun terapiaa annettiin yhdessä lääkityksen kanssa. Samoin hyödyt näkyivät potilailla, joiden lääkityksiä vähitellen purettiin terapian aikana.Samansuuntaisia tuloksia on saatu aikaisemminkin, mutta nyt tehty meta-analyysi on aiempia kattavampi ja sisältää myös uusimmat aiheesta tehdyt tutkimukset. Tutkijat arvelevat, että vaikka masennuslääkitykset toimivat potilailla, psykoterapia antaa heille pysyvämpiä keinoja tunnistaa ja hallita mielialaansa, minkä ansiosta masennus ei pääse uusiutumaan.Masennukseen sairastuu noin 15 prosenttia ihmisistä jossain vaiheessa elämäänsä. Tutkimus julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Psychiatry 2020;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2020.3650)https://doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2020.3650

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla