Tupakointi on merkittävin keuhkosyövän aiheuttaja, mutta tupakoinnin lopettaneiden keuhkoissa on vielä jäljellä terveitä soluja, jotka eivät todennäköisesti kehity syöpäsoluiksi. On myös mahdollista, että näiden solujen osuus kasvaa savuttomien vuosien myötä.Tiedot käyvät ilmi Nature-lehden julkaisemasta tutkimuksesta, jossa tutkittiin kuudentoista henkilön keuhkokoepaloja. Osa näytteistä oli tupakoitsijoilta ja osa tupakoinnin lopettaneilta ja koko ikänsä savuttomina olleilta.Koepalojen avulla tutkijat sekvenssoivat yli 600 solun DNA:t ja etsivät niistä tupakoinnin aiheuttamia geneettisiä muutoksia. He keskittyivät normaaleihin keuhkosoluihin, jotka eivät olleet muuttuneet syöpäsoluiksi.Tupakoitsijoiden terveissä keuhkosoluissa 90 prosentissa oli jopa 10 000 geneettistä mutaatiota enemmän kuin savuttomilla, ja nämä mutaatiot olivat suoraan seurausta tupakan sisältämistä kemikaaleista. Jopa neljänneksessä soluista oli syövän kehittymistä edistäviä muutoksia.Tulokset olivat selvästi positiivisempia, kun tutkijat tarkastelivat tupakoinnin lopettaneiden näytteitä. Niissä oli huomattavasti enemmän soluja, jotka olivat geneettisesti yhtä terveitä kuin savuttomien osallistujien. Tällaisia soluja oli tupakoinnin lopettaneilla neljä kertaa enemmän kuin tupakointia yhä jatkavilla. Havainnot ovat erittäin mielenkiintoisia, sillä tätä ennen tupakoinnin geneettisiä vaikutuksia terveisiin keuhkosoluihin ei ole tutkittu näin tarkasti. Seuraavaksi tutkijat kaipaavat kuitenkin suurempia tutkimuksia, joissa selvitetään, miten solumuutokset kehittyvät pitkällä aikavälillä.Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan tupakoinnin lopettaminen ei ole koskaan myöhäistä. Tupakointi on Suomessa vähentynyt huomattavasti edeltävien vuosikymmenten aikana, mutta yhä 14 prosenttia miehistä ja 11 prosenttia naisista tupakoi päivittäin. Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä. Keuhkosyövistä 80–90 prosenttia johtuu tupakasta.Uutispalvelu Duodecim(Nature 2020;DOI:10.1038/s41586-020-1961-1)https://doi.org/10.1038/s41586-020-1961-1
(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.