Jos kukaan ei näe että syön, sitä ei lasketa syömiseksi. Jos syön vain iltaisin, sitä ei lasketa syömiseksi. Jos syön seisten ja hotkien, sitä ei lasketa syömiseksi. Ketä oikeastaan huijaat, kun syöt salaa? Miksi ruoka hävettää?

Syön salaa vain lapsiltani. Se vaatii viekkautta, koska lapset ovat luontaisia herkkupoliiseja, mutta Pikku Kakkosen aikaan he ovat yhä tokkurassa päiväkotipäivästä. Silloin napsin kaapista satunnaiset, pölyttyvät joulukonvehdit. Putsaan komeron turmeluksista, jotta lapseni pelastuisivat hammaspeikoilta. Enkä saa kehiteltyä edes pientä jälkikrapulaa. Onko minulla ongelma? Miksi ihmeessä syömme salaa?

Kyse voi olla harmittomasta tavasta, lievästä ongelmasta tai vakavasta psyykkisestä sairaudesta. Selvää on vain, että lähes kaikki meistä salamutustavat jossain elämänsä vaiheessa.

– Useimmat meistä lipsuvat välillä syömisnormeista, eikä taustalla yleensä ole psyykkistä ongelmaa. Lievimmillään salasyöminen on yhtä vaaraton käyttäytymismuoto kuin se, että joskus tulee katsottua telkkaria liian myöhään, HYKSin lihavuustutkimusyksikön johtaja, professori Aila Rissanen sanoo.

Aina ei siis tarvitse huolestua. Koska rakastan suklaata mutta haluan säilyttää lasteni uskon karkkipäivään, aion jatkaa satunnaista, suloista salaherkutteluani.
Ongelmaksi salasyöminen muuttuu, kun sitä alkaa leimata häpeä. Syömisestä katoaa ilo, piiloherkuttelusta tulee pakonomaista tai ylikilot yllättävät. Pahimmillaan salasyöminen on osa sairaalloista ahmimishäiriötä eli bulimiaa, joka vaatii psykiatrista hoitoa.

Olenko vain nälkäinen?

Ongelmallisen salasyömisen tunnistat syyllisyydestä. Syöt väärään aikaan (öisin) tai väärässä paikassa (autossa ja vessassa). Vääriä asioita (suklaata ja pepperonipizzaa), vääriä määriä (litran jätskiä) tai väärällä tyylillä (yksin ja ahmien). Häpeät jokaista suupalaa. Kun syöt salaa, teet kaiken nurinpäin. Ei ihme että ahdistaa. Salasyöjä voi olla kuka tahansa meistä: isä tai äiti, teini tai mummi, hoikka tai pullea. Kätkemme herkkuja kaikissa elämänvaiheissamme.

– Yleisintä salasyöminen on naisilla, jotka laihduttavat kroonisesti tai jotka ovat selvästi ylipainoisia. He kieltävät ruoan itseltään ja kuvittelevat, että muutkin tuomitsevat heidän syömisensä, Syömishäiriökeskuksen johtaja, psykologi Pia Charpentier sanoo.

Onnellinen lapsi natustaa karkkeja sängyn alla vain siksi, koska tietää, että paljastuminen vie pussin. Masentunut lapsi syö salaa, koska kaipaa syliä.

– Syrjäytyneillä lapsilla on paljon salasyömistä, aivan kuten murrosikäisilläkin. Herkuttelu on nopea tapa kohottaa hetkellisesti mielialaa. Useimmiten salasyöjä käyttääkin ruokaa apeuden karkottamiseen, Aila Rissanen sanoo.

Aina ei tarvita edes apeutta. Yllättävän usein salailukierteen laukaisee nimittäin kiljuva nälkä. Moni salasyöjä pitää itseään suursyömärinä, vaikka saattaakin itse asiassa syödä liian vähän. Ikuinen laihduttaja sinnittelee työpäivänsä banaanin voimalla ja ihmettelee vilpittömästi, kun tahdonvoima ei riitä iltaan asti. Illalla energiavaje on niin kova, että tekee mieli ahmia – ja siihen ei kukaan pysty muiden nähden. Tehokkain hoitokeino salasyömiseen ovatkin täsmälliset ruoka-ajat.

– Moni jättää ruokailuvälit liian pitkiksi. Se on höpsöä taistelua ihmisen fysiologiaa vastaan, Rissanen sanoo.

Kyttäätkö korvapuustiani?

Ai kauhee kun mä tulin ähkyyn! Nyt ei kyllä tartte syödä mitään koko loppuviikolla. Monilla naisilla on polttava tarve korostaa, että heidän vatsalaukkunsa on pikkuruinen ja täyttyy poikkeuksellisen nopeasti – melkein jo pelkästä pullan ajattelemisesta. Miksei nälkä ole naisellista?

– Kulttuuriimme kuuluu, että on naisellista syödä niukasti ja äijämäistä syödä paljon. Sen kuulee jo kahvilajonossa, kun ystävättäret pohtivat ”sorrutaanks yhdessä juustokakkupalaan”. Miehillä on pienempi paine salailuun, Pia Charpentier sanoo.

Herkuttelun paheksunnasta on tullut yleisesti hyväksytty puhetapa, jota harva kritisoi. Charpentierin mukaan osasyy herkkuhäpeään on vanhakantaisessa terveysvalistuksessa, jossa ylipainoiset leimataan koko kansanterveyden uhkiksi.
Kenen katsetta me sitten pelkäämme? Äidin, puolison, terveystietoisen tyttären, ärsyttävän hoikan työkaverin. Jopa tuntemattomien oikeinsyöjien.

– Salasyöjän ylikiloja on kenties kommentoitu rumasti tai hän on kasvanut perheessä, jossa vanhemmat vahtivat toistensa syömistä. Taustalla on useimmiten jokin kokemus, jonka vuoksi hän on alkanut pitää syömistä paheksuttavana, Pia Charpentier sanoo.

Charpentier tuntee paljon ylipainoisia naisia, jotka eivät kehtaa käydä pizzeriassa tai syödä julkisesti pullaa. Lihava nainen on varma, että kahvilan kulmapöydän tuntematon keski-ikäinen mies kyttää herkeämättä, lankeaako rouva korvapuustiin. Salasyöjällä on sitkeä väärinkäsitys, että hänen ruokavalionsa kiinnostaa muita.

– Tosiasiassa kaikkia kiinnostaa vain se ikioma juustokakunsiivu, Charpentier sanoo.

Valitettavasti on niitäkin, jotka todella tarkkailevat muiden kakunsiivuja. Pahimmillaan lähiomaisen kommentit voivat olla osasyy syömishäiriön puhkeamiseen.

– Poliklinikallamme on nykyään yhä enemmän potilaita, joiden ulkonäköä aviomies, äiti tai muu lähiomainen on vahtinut haukan lailla, Aila Rissanen sanoo.

Syönkö salaa itseltäni?

Joskus syöminen on niin salaista, ettet huomaa sitä edes itse.
– Tämä on yleisin salasyömisen muoto, Charpentier sanoo.

Lihot mystisesti vaikket syö liikaa. Tai siis luulet, ettet syö. Kun huijaat itseäsi, et yksinkertaisesti huomaa, mitä kaikkea päivän aikana nielaiset. Itsesi sumuttaminen käy helposti, jos olet kehitellyt sitä tukevia, tiedostamattomia sääntöjä:

Jos syön niin, ettei kukaan näe, sitä ei lasketa syömiseksi. Jos syön seisten enkä ruokapöydän ääressä, sitä ei lasketa syömiseksi. Jos syön vain kylmää ruokaa, sitä ei lasketa syömiseksi. Jos syön vain iltaisin, sitä ei lasketa syömiseksi.
Saatat aidosti kuvitella, ettet ole syönyt päivän aikana mitään, koska olet kieltäytynyt lämpimästä lihapulla-annoksesta. Kun mietit tarkemmin, muistatkin kenties syöneesi kolme pullaa, kaksi lakupussia ja muutaman kylmän pizzanpalan.

Kun syöt itseltäsi salaa, kiellät itseltäsi luvan nautintoon. Et pidä itseäsi niin arvokkaana, että ansaitsisit täyden vatsan ja hyvän omantunnon. Välinpitämättömyys on selviytymiskeino, jonka suojissa unohdat stressisi, sydänsurusi tai ylipainosi. Salailusi huomaat, kun pidät rehellistä ruokapäiväkirjaa.

Aila Rissasen mukaan moni ahmija on arjen sankari, joka hyysää muita ja kieltää itseltään kaiken. Jopa syömisen. Kieltäytymisestä seuraa repsahdus, repsahdusta häpeä ja häpeää salailu. Herkimmin salasyöjäksi ajautuu se, jolla on alttius masennukseen tai tunnetilojen nopeaan vaihteluun.

Tarvitsenko hoitoa?

Piilosyömäriä piinaa paljastumisen pelko. Mitä kamalaa hän kuvittelee tapahtuvan, jos jää nalkkiin? Moni pelkää vain itsensä nolaamista. Paljastumista tyypiksi, joka ei ole sitä miltä näyttää. Joka onkin heikko, säälittävä ja halujensa vietävissä.

– Elämänhallinta on tärkeä osa ihmisten välistä arvostusta. Jos ei hallitse syömistään, menettää kasvonsa muiden edessä, Aila Rissanen sanoo.
Ahmimishäiriöisellä pelissä on koko ihmisarvo. Hän on varma, että jos mässäily paljastuu, muut hylkäävät hänet. Jos hän lihoo, hän on kelvoton, vastenmielinen ja turha.

Bulimiaan eli ahmimishäiriöön kuuluvat salatut ahmimiskohtaukset, valtavien ruokamäärien syöminen ja lihomisen pelko. Ahmimista seuraa ahdistus, jota sairastunut torjuu tyhjentämällä vatsansa oksentamalla, lääkkeillä tai peräruiskeilla. Osa paastoaa tai liikkuu liiallisesti. Noin 1–10 prosenttia nuorista naisista täyttää ahmimishäiriön kriteerit, mutta ajoittaisista bulimiaoireista kärsii jopa 20–40 prosenttia naisopiskelijoista.

Yleensä sairauden laukaisee raju laihdutusyritys. Miehiä hoitoon hakeutuvista bulimiapotilaista on alle kymmenesosa, ja lievää ahmimishäiriötä sairastavia miehiä on reilu kolmasosa naisten määrästä.

Oli kyse siis kevyen sarjan piilonapostelusta tai sairaudesta, naiset jyräävät.
– Tilanne on tosin tasa-arvoistumassa. Miestenkin syömishäiriöt ovat lisääntyneet eikä miesten hodareitten syömistä enää ihailla kuten ennen, Aila Rissanen sanoo.

Lue lisää Syömishäiriöt-teemasta

Näin eroon
salasyömisestä

  1. Tarkista, syötkö päivän aikana tarpeeksi usein. Unohda ruokamäärät ja kirjaa ylös vain mihin aikaan syöt. Jos ateriavälisi venyvät yli neljän tunnin mittaisiksi tai jos jätät lounaan väliin joka päivä, salasyömisesi syynä saattaa olla nälkä. Kokeile mitä tapahtuu, kun otat käyttöön täsmälliset ruoka-ajat.
  2. Ennen kuin mietit miksi syöt salaa, mieti mitä syöt salaa. Kun kirjaat ylös mitä käytännössä teet, keksit myös vaihtoehtoisia toimintamalleja. Muistele päivää, jolloin viimeksi söit salaa. Mitä tapahtui? Mitä söit päivän mittaan? Millaisia määriä söit? Mitä teit juuri ennen kuin syömishimo iski, mitä teit sen jälkeen? Miten muuten voisit toimia?
  3. Onko salasyöminen sinulle vain rutiininomainen tottumus vai tunteellinen tapa? Miltä sinusta tuntuu ennen kuin alat syödä? Oletko väsynyt, nälkäinen, pelokas, yksinäinen vai kyllästynyt? Kaipaatko kaveria, päiväunia vai sittenkin ruokaa? Jos piilotat herkkujasi vain tietyn ihmisen kommenttien vuoksi, mieti kumman ongelmasta on kyse – sinun vai hänen?
  4. Pidä itsellesi suklaakoulu. Päätä, että saat syödä suklaata joka ainut ilta – mutta vain kaksi palaa. Tunge loput levystä komeroon. Jos mielesi tekee lisää, soita kaverillesi ja tilitä suklaanhimosi hänelle.
  5. Mieti mitä tapahtuisi, jos alkaisit syödä julkisesti. Ahdistuisitko sittenkään? Muuttuisiko muiden käsitys sinusta mitenkään? Jos lopettaisit salasyömisen, löytäisitkö kenties aikaa ja energiaa johonkin mukavampaan, unohtuneeseen harrastukseen? Järjestä itsellesi hauskaa ruokaseuraa ja kokeile, miltä se saa ruoan maistumaan.
”Aina peilin ohi kävellessä oli pakko tarkistaa, onko maha piilossa ja näytänkö läskiltä. Nyt tiedän näyttäväni hyvältä.”
”Aina peilin ohi kävellessä oli pakko tarkistaa, onko maha piilossa ja näytänkö läskiltä. Nyt tiedän näyttäväni hyvältä.”

Kun painaa 116 kiloa eikä jaksa oikein edes kävellä, on vaikea olla energinen ja iloinen. Eveliina Nurmi, 26, laihdutti 40 kiloa ja koko elämä muuttui.

Laihduttamisessa ei ole kyse isoista asioista, vaan monista pienistä. Sellaisista kuten kyykky. Tai farkut. Eveliina Nurmi, 28, muistaa ikuisesti päivän, johon nuo molemmat kuuluivat. Silloin hän kiskoi ensimmäistä kertaa koskaan päälleen oikeat farkut.

– Ne mahtuivat, se oli mahtavaa! Pääsin niissä vielä kyykkyynkin. Ikinä aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan onnistuvani.

Farkkuja ei Eveliinan vaatekaapissa ollut, koska niitä ei ollut ollut missään muuallakaan, yhdessäkään kaupassa hänen koossaan.

Lihava nuoresta asti

Eveliina Nurmi oli tottunut olemaan lihava. Hän oli ollut lihava lapsena ja hän oli ollut lihava nuorena. 19-vuotiaana painoa oli jo 116 kiloa. Hän oli kyllä paljon muutakin: esimerkiksi räväkkä, sosiaalinen ja puhelias, mutta ne ominaisuudet jäivät usein piiloon läskien alle.

Kilot olivat kertyneet hissuksiin. Syitä oli monia. Nuorena omaksutut ruokailutottumukset eivät olleet niitä terveellisimpiä, sillä epäterveelliset ruoat ja herkkuttelu maistuivat kavereiden kanssa. Koulukiusatuksi joutuminen koko peruskoulun ajaksi puolestaan johti siihen, ettei salille saati jumppatunnille olisi edes rohjennut lähteä.

– Olin lapsesta lähtien peiliin katsoessani hävennyt sitä, mitä näen.

Kyllä hän oli yrittänyt laihduttaa. Tämän tästä alkoi uusi dieetti, sitten toinen. Aina ne loppuivat parin päivän päästä, tuloksetta totta kai – ei Eveliina itsekään uskonut, että onnistuisi.

Lopulta niin kuitenkin kävi: lähes 40 kiloa on tipotiessään. Eveliinan itsetunto on noussut, olo tuntuu tasapainoiselta ja oma keho siltä, miltä pitääkin.

Iso kriisi herätti

Nurinkurista kyllä, isoon onnistumiseen tarvittiin iso kriisi. Se sai alkunsa keväällä 2010. Eveliina oli juuri saanut esikoistyttärensä Edithin ja painoi 110 kiloa. Laitokselta kotiuduttaessa ei alkanutkaan ihana vauva-arki, vaan synnytyksen jälkeinen masennus. Ensimmäisistä kuukausista Eveliina ei muista juuri mitään vain sen, että kaikki oli mustaa ja lapsi tuntui vieraalta.

– Kävin niin pohjalla, että en osannut nähdä elämässä mitään hyvää. Olin äiti vain velvollisuudesta. Oma äiti tuli onneksi avuksi: soitteli ja kyläili päivittäin, teki kauppaostokset ja hoiti vauvaa mustimpina hetkinä, kun Eveliina ei siihen kerta kaikkiaan kyennyt.

Kun lapsen syntymästä oli kahdeksan viikkoa, Eveliina jäi yksi. Mies lähti, noin vain. Yksinhuoltajaksi päätyminen oli iso pettymys. Olisi ollut helpompaa ja turvallisempaa opetella vanhemmuutta kahdestaan sen sijaan, että joutuikin itse vastuuseen kaikesta.

– En olisi halunnut eroa, mutta raskaus oli yllätys: olimme seurustelleet vain kaksi kuukautta, kun testi näytti plussaa.

Ero pahensi synnytysmasennusta, ja lääkärin määräyksestä Eveliina aloitti lääkityksen. Se jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä masennuslääkkeet turruttivat tunteet kokonaan, mikä tuntui kyyneliäkin kamalammalta.

Elämä omiin käsiin

Mistä toipuminen sitten sai alkunsa? Eveliina miettii, ei osaa sanoa varmaksi. Kenties käänne parempaan oli kesäilta, jolloin Eveliina istui parvekkeellaan ja oivalsi, että elämä ei voi jatkua näin, jatkuvassa melankoliassa. Piti nousta sen yläpuolelle, itse.

– Ulkona oli kaunista ja lämmintä. Siinä hetkessä päätin, että nyt tämä itkeminen saa loppua! Ymmärsin, että minun on itse laitettava elämäni kuntoon.

Tavoitteeseen kuului iso painonpudotus: 45 kiloa pois. Vasta silloin Eveliina olisi painoltaan normaali. Miten hyvältä jo se sanakin kuulosti, läskin sijaan!–

– Kun aloin rakastaa itseäni, tulivat myös rakkauden tunteet lastani kohtaan.

Paino tippui vauhdilla

Alkoi tiukka ruokaremontti. Eveliina osti vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kertovan kirja ja etsi tietoa karppauksesta. Ohjeiden innoittamana hän karsi lautaseltaan leivän, riisin ja perunan. Aamumurot vaihtuivat munakkaaseen, lounaspasta salaattiin tai keittoon. Maitotuotteitakaan hän ei juuri käyttänyt, mutta proteiinia tuli yllin kyllin lihasta, kanasta ja kalasta.

Paino alkoi tippua vauhdilla. Ensimmäisenä kahtena kuukautena lähti kymmenen kiloa, samana syksynä vielä toiset kymmenen. Tulokset motivoivat niin paljon, ettei ruokavaliosta tehnyt mielikään lipsua.

Eveliinan etuna oli, että laihduttajan tavallinen kompastuskivi, oheissyöminen, ei kuulunut hänen paheisiinsa. Jos hän vaikka katsoi telkkaria, hän katsoi telkkaria eikä napostellut samalla.

– En ole mässyttäjä. Kilot ovat tulleet ihan sillä, että olen tehnyt hyvää ruokaa ja syönyt sitä liikaa.

Samaa taktiikkaa noudattaen kilot myös lähtivät, nimittäin annoskokoja pienentämällä. Usein lautasen kuitenkin saattoi täyttää vaikka piripintaan, kun valitsi terveellistä, kuten kasviksia ja kalaa. Nälästä Eveliina ei koskaan kärsinyt, kiireestä kyllä joskus. Arki pienen vauvan kanssa oli sellaista, että joinain päivinä ei ehtinyt tai muistanut syödä itse lainkaan.

Tavoitefarkut kaapiin

Ja sitten, yhtenä päivänä, Eveliina osti farkut. Piti niitä ensin kaapissa, otti välillä ulos, ei sovittanut. Sillä ne olivat tavoitefarkut.

– Jokaisella laihduttajalla pitää olla sellaiset! Eveliina nauraa.

Kohta housut jo sopivat. Seuraavaksi Eveliina hankki kaksi kokoa pienemmät farkut. Niiden kanssa olikin jo vähän työläämpää. Loppusuorasta tuli kehon ja mielen kamppailu.

– Tie 75 kilosta alaspäin oli tuskallinen, paino junnasi paikoillaan pitkään. Totta kai se turhautti, olisi ollut helppo murtua ja lopettaa. Tiesin kuitenkin, että kyllä se paino vielä tippuu.

Vain puolentoista vuoden päästä vaaka näytti seitsemääkymmentä. Kaikki ylimääräiset 40 kiloa olivat kadonneet.

Vaaka on vihollinen

Usein painonpudotuksen ongelma on, että vaikka kilot lähtisivätkin, ne palaavat. Keho pyrkii takaisin siihen olotilaan, jossa se on tottunut olemaan. Jos painon onnistuu pitämään tavoitteessaan, tietää tehneensä asioita oikein.

Eveliinan paino pysyi vakaasti 70 kilossa miltei kaksi vuotta.

Kun ensimmäinen takapakki sitten tuli, se oli oikeastaan toivottu: Eveliina alkoi odottaa lasta. Hänellä oli uusi kumppani ja hyvä parisuhde, raskaus oli toivottu.

Raskausaikana ruokavalio kuitenkin repsahti. Teki mieli milloin mitäkin, ja herkutteluhetket kotisohvalla toivat 30 lisäkiloa. Kun Uuno syntyi marraskuussa 2013 ja perhe kotiutui sairaalasta, Eveliinan paino huiteli sadassa. Laihdutusurakka piti käynnistää miltei nollasta. Tällä kertaa Eveliina päätti aloittaa myös liikunnan, sillä lihaksiakin olisi hyvä saada.

Hän liittyi kuntokeskuksen jäseneksi, teetätti itselleen saliohjelman ja palkkasi personal trainerin. Säännöllinen tupakointi loppui, jotta urheilu sujuisi paremmin. Kuntovalmentajan suosituksesta Eveliina kokeili myös kehonkoostumusmittausta ja järkyttyi tuloksista.

– Luvut olivat aivan kauheat: rasvaprosenttini oli 48 ja lihasprosentti alle 30. Ei ihme, etten keväällä vielä jaksanut mitään!

Liikuntaan tottumattomalle ensimmäiset treeniviikot olivat tuskaa: pienimmästäkin ponnistuksesta hengästyi ja kuntoilun jälkeen lihaksia särki. Aiempi onnistuminen auttoi kuitenkin uskomaan, että ennen pitkää tuloksia tulee. Etenemistään Eveliina seurasi mittanauhan ja peilin avulla.

– Lupasin itselleni, etten mene vaa’alle, sillä se on laihduttajan vihollinen! Sillä jos treenaa, paino voi nousta.

Liikkuja saa syödä

Painon sijaan nousi kunto, ja sen mukana itseluottamus ja ilo omasta kehosta. Ykskaks jaksoikin ylämäet puuskuttamatta. Lihakset alkoivat erottua läskikerrosten läpi. Olo oli pirteämpi, sillä liikunta takasi paremmat unet.

Ja jotta jaksoi liikkua, oli syötävä terveellisesti. Ruokavalio meni remonttiin. Eveliinan taikasana oli sama kuin aiemminkin: vähähiilihydraattisuus. Hän koosti ateriat niin, että ravinnosta 60 prosenttia oli kasviksia, loput kalaa, kanaa, lihaa ja munaa. Rasvoja hän ei karsastanut, mutta maitotuotteita kului maltillisesti, lähinnä leivontaan tai ruoanlaittoon. Eineksiä ei ostettu, vaan se vanhempi, joka milloinkin ehti, kokkasi koko perheelle.

–Juureksista ja kasviksista saa helposti maukasta ja terveellistä ruokaa. Ja kun syö paljon vihreää, kuten kaaleja, kurkkua, salaatteja ja avokadoa, ei tarvitse miettiä määriä.

Syksyllä Eveliina kävi uudestaan kehonkoostumismittauksessa. Luvut olivat kääntyneet nurin niskoin: rasvaprosentti oli 35 ja lihasprosentti 46. Saavutus oli huima ja kertoi karistettuja kilojakin kirkkaammin, että tehty työ ei ollut mennyt hukkaan. Lihasmassan nopeasta kasvustakin seurasi pelkkää hyvää: Eveliina kulutti aiempaa enemmän kaloreita.

– Vaikka olisin lopettanut urheilun ja vain levännyt laakereillani, olisin laihtunut, sillä lepokulutukseni on kasvanut. Se oli ennen 800 kilokaloria päivässä, nykyään 1 700.

Sporttaamista ja läsäpäiviä

Tällä hetkellä Eveliina odottaa kolmatta lastaan, jonka odotetaan syntyvän toukokuussa. Raskauskiloja on kertynyt jonkin verran, mutta niistäkin päästään eroon ja niistä pyritään pysymään erossa jo hyväksi todetuilla metodeilla.

Eveliina uskoo, että pirteyden syynä on ravinto. Kun ei syö höttöhiilareita, verensokeri ei heilahtele ja tee oloa uupuneeksi. Myös arki rullaa paremmin, sillä lasten kanssa leikkimiseen on aiempaa enemmän virtaa.

– Vaikka halusin aiemminkin tehdä asioita, en jaksanut enkä pystynyt, kilot olivat tiellä. Lihavana myös hävetti syödä julkisesti. Ajattelin, että kaikki katsovat, kun paksu syö, vaikka lautasella olisi ollut salaattia.

Nykyään Eveliinan suhde ruokaan on normaali. Ystävien kanssa kahvilaan mentäessä hän tilaa juustokakkua, jos siltä tuntuu. Kotona kokataan toisinaan herkkuja, jotka ovat kieltolistalla arkena. Hemmotteluhetkille on termikin: läsäpäivä.

– Kun meillä on läsäpäivä, syömme koko perhe pastaa tai pitsaa vaikka aamusta iltaan. Seuraava päivä sulatellaan, sitten jatkamme normaalia liikkuvaista elämää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kuuntele nälkääsi, syö mitä haluat ja nautiskele ilman tunnontuskia – tässä avaimia painonhallintaan.

Ravitsemustieteilijä Patrik Borg vakuuttaa uudessa kirjassaan Tunne nälkä!, että syömällä omien tuntemusten mukaan saavuttaa parhaiten tuloksia.

Kyse ei ole uudesta ruokavaliosta vaan paluusta normaaliin ruokasuhteeseen, joka on vielä lapselle luontaista.

Olennaista on koko elämisen tapa. Riittävä unen määrä, liikunta ja stressinhallinta ovat vahvasti sidoksissa siihen, että pystyy syömään kohtuullisesti nälkäänsä ja kylläisyyttään kuunnellen.

Muutos vie aikaa ja aluksi paino saattaa heilahdella suuntaan tai toiseen.

On muistettava, että myös huonot päivät ja jopa viikot kuuluvat muutosprosessiin.

Intuitiivisen syömisen opettelussa on neljä eri vaihetta

  1. Kohenna näläntunteeseen vaikuttavia elintapojasi eli lisää unta ja liikuntaa, vähemmän stressiä.
  2. Syö terveellisesti oikealla ateriarytmillä nälkää ja kylläisyyttä kunnioittaen.
  3. Opettele syömään kaikenlaista ruokaa sallivasti ja ilman jännitteitä.
  4. Päätä itse mitä syöt, niin vahvistat syömisminääsi ja vapaudut ulkoisista paineista.

Muista, että muutos vie aikaa, ja aluksi paino saattaa heilahdella suuntaan tai toiseen.

Oivalluksia muutostyöhön

  •  Syö juuri sen verran kuin sillä hetkellä tunnut tarvitsevasi.
  •  Syö järkevästi ainakin 20 päivää kuukaudessa.
  •  Ateriarytmi on oikea, jos tunnet kovaa nälkää vain harvoin.
  •  Syö riittävästi, vähintään 1800 kaloria päivässä.
  •  Vähennä vaa’an käyttöä.

Kurkista myös Hyvän terveyden onnistuneen laihdutuksen oppaaseen Kilot veks!