Kuva Shutterstock
Source
Lämpöä vai kuumetta?
Kuva Shutterstock

Kertooko pieni lämpö hoitoa vaativasta sairaudesta? Vai onko se vaiva, joka paranee kun lopettaa mittaamisen? Selvitimme asiaa.

Kuumeilijat, lämpöilijät, lämmönmittaajat — vähän kohonneelle ruumiinlämmölle ei aina löydy järkevää selitystä. Ilmiön taustalla on usein vaaraton häiriö elimistön lämmönsäätelyssä. Joskus se voi kuitenkin olla vakavankin sairauden oire.

Miten nämä kaksi erottaa toisistaan? Milloin kannattaa yrittää unohtaa lämmön mittaaminen ja antaa elimistön hoitaa itsensä normaalilämpöön, ja milloin taas pitää mennä lääkäriin? Vastausten selvittäminen pitää aloittaa 1800-luvun Saksasta.

Lääkäri Carl August Wunderlich teki 1800-luvun puolivälin tienoilla jopa miljoona ruumiinlämmön mittausta 25 000 ihmiseltä ja määritti tulosten perusteella terveen ihmisen lämmöksi 37 celsiusastetta ja kuumeeksi 38 astetta. Mittauksessa hän käytti ilmeisesti noin 30 senttimetriä pitkää lämpömittaria, jolta kului mittaukseen parikymmentä minuuttia. Hän oli edelläkävijä siinäkin, että hän piti kuumetta sairauden oireena, ei itse sairautena.

Tulokset ovat hämmästyttävän lähellä nykynäkemystä, jonka mukaan kuumeen raja on 37,5—37,8 celsiusasteessa. Lämpöilynä pidetään oman normaalilämpötilan ja varsinaisen kuumeen välimaastoa, joka voi siis olla hyvinkin häilyvä. Lämpö ei ole yhtä lamaannuttavaa tai hälyttävää kuin kuume, mutta se osoittaa, että elimistöllä on ollut jokin syy nostaa puolustusvalmiuttaan.

Mittaushetkellä on myös merkitystä

Ruumiinlämpöön vaikuttaa aina vähintään kaksi asiaa: mistä lämpö mitataan ja millaisella mittarilla. Otsalta ja ihon pinnalta lämpö on matalampi kuin suusta tai peräsuolesta mittaamalla. Peräsuolilämpö on noin 0,4 astetta korkeampi kuin suusta mitattu, joka puolestaan on kainalolämpöä saman verran korkeampi. Eri mittarityypeistä etenkin korvamittarit saattavat näyttää todellista korkeampia lukemia.

Myös mittaushetkellä on väliä. Kerran kuussa munasolun irrotessa naisen ruumiinlämpö nousee noin puoli astetta. Hormonitoiminta vaikuttaa muutenkin kuumemittarin lukemiin. Fyysinen rasitus sekä psyykkiset tilat, joissa syke nousee, voivat nekin nostaa pienen lämmön. Illalla mitattaessa lämpö on yleensä 0,1—0,3 astetta aamun lukemaa korkeampi.

Koska liikutaan asteen kymmenesosien tasolla ja lukemien vaihteluun voi olla useita vaarattomia syitä, lämpöilyyn pätee sama sääntö kuin moniin muihinkin sairauden oireisiin: tuntemus on tärkeämpi kuin lukema.

— Melkein kaikki tuntevat flunssaisina lämmön nousevan, jos ruumiinlämpö kohoaa joitakin kymmenesosia 37,2 asteeseen. Joillakin taas saattaa olla vaikka hormonaalisista syistä lämmönsäätelyjärjestelmä sekaisin, mutta he eivät huomaa vaikka lämpö nousisi 37,4:ään, valaisee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen.

Oire vai termostaattihäiriö

Jatkuvan lämpöilyn syytä ei useimmiten löydetä tutkimallakaan. Joskus mysteerilämmön on aiheuttanut stressi tai hormonihäiriö.
Järvinen pitää suurimpana syynä elimistön termostaattihäiriötä. Ruumiinlämpö on kohonnut jostakin järkevästä syystä, ja lämmön ylläpitäminen on jäänyt elimistöltä päälle. Jos lämpöily pysyy vain hieman reilussa 37 asteessa, se on useimmiten harmitonta ja ohimenevää.

— Mikäli ei ole muita oireita, kannattaa jäädä odottelemaan lämmön laskemista ja tarkkailla mahdollisia muita oireita. Nivelvaivat voivat viitata reumaan ja sisäelinten oireet paiseeseen tai muuhun sisäelininfektioon. Myös ihottuma voi olla merkki autoimmuunisairaudesta, Järvinen selittää.

Sen sijaan jos lämpö sahaa voimakkaasti ylös alas, se on todennäköisemmin merkki jostakin vakavammasta, kuten infektiotaudista. Esimerkiksi malaria nostaa korkean kuumeen säännöllisin väliajoin. Korkea tai sahaava kuume saattaa olla myös syövän oire. Iäkkäillä viidestä kymmeneen prosenttia pitkittyneestä kuumeilusta liittyy erilaisiin syöpäsairauksiin.

Himomittaaja vai oikeasti sairas?

Lääkärit jakavat kohonneen lämmön takia vastaanotolle tulijat lämmönmittaajiin ja oikeasti sairaisiin. Jako voi tuntua karkealta, mutta sen taustalla on kokemukseen perustuva tieto siitä, että jatkuva lämmön mittaaminen lisää huolta omasta terveydestä. Tämä terveysstressi saattaa hyvinkin pitää lämpötilaa pari kymmenystä koholla.

— Lämmön mittaamisen aloittamiselle on varmasti ollut jokin syy. Päälle jäänyt mittailu voi kuitenkin ruokkia turhaan sairauden tunnetta, Asko Järvinen pohtii.

Lievän kuumeen vuoksi lääkäriin menemistä ei silti kannata lykätä pitkään — varsinkaan, jos lämpöilyyn liittyy muita vaivoja, kuten äkillistä painonvaihtelua, ihottumaa, voimakasta väsymystä, selkä- tai muita kipuja tai merkkejä sisäelinten toiminnan häiriöistä.

Jos kuumeilu on ainoa oire ja lämpötila on jo laskemassa normaaliin tai sen nousut ja laskut ovat selvästi yhteydessä kuukautiskiertoon, lääkärikäynti ei ole tarpeen.

Jos lämmön mittaamisesta tulee päivittäistä ja omat epäilyt vakavasta sairaudesta lisääntyvät, lääkäri voi auttaa. Omin voimin kuumeen miettimistä voi olla mahdotonta lopettaa.

Hoitoon tai mielelle rauhaa

Ensimmäiseksi kannattaa varata aika yleislääkärille. Jos lämmön mittaamisesta on pitänyt kirjaa, taulukon voi ottaa mukaan lääkäriin.

— Joskus mittaustulosten kirjaamisesta on hyötyä naisilla, joiden lämmönnousu tuntuu liittyvän kuukautiskiertoon. Samoin sahaavan kuumeen seuraaminen voi olla hyväksi. Muuten kuumepäiväkirjasta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä se ohjaa huomion enemmän potilaan lämpötilaan kuin muihin oireisiin ja vointiin, jotka voisivat kertoa paljon enemmän.

Ensimmäinen tutkimus lääkärissä on yleensä elimistön tulehdusreaktiota mittaava verikoe CRP, eli C-reaktiivinen proteiini, tai B-La eli lasko, jota sanotaan myös senkaksi. Tulehdus¬arvot nousevat bakteeri-infektioissa ja autoimmuunisairauksissa.

Toinen tavallinen tutkimus on verenkuva. Sen tuloksilla voidaan alkaa sulkea pois mahdollisia taudinaiheuttajia, esimerkiksi veritaudit. Keuhkokuvalla suljetaan pois hengitysteiden sairaudet.

— Jos kuume on vähäistä eikä alkuvaiheen tutkimuksissa ole viitettä muusta vaivasta, lämpöä ja sen rauhoittumista voidaan jäädä seuraamaan ilman jatkotutkimuksia. Jos kokeiden tai oireiden perusteella elintoiminnoissa on jotain muutoksia, tutkimuksia olisi hyvä jatkaa kunnes kuumeen syy selviää, Järvinen rajaa.

Normaalia elämää lämmöstä huolimatta

Pitkään koholla ollut lämpö tekee monille väsyneen olon ja voi vähentää liikuntahaluja. Kuukausia jatkunut lievä kuumeilu saa helposti luopumaan monista harrastuksista. Elämän ohjaamisessa normaaliksi arjeksi ei kuitenkaan kannata tehdä isoja tai äkkinäisiä muutoksia, vaan lisätä menoja pikkuhiljaa ja kuunnella samalla omaa kroppaa, miten hyvin se jaksaa.

Joskus huoli kuumeilusta ja halu jatkaa mittailua eivät tunnu jättävän rauhaan, vaikka olo alkaisikin parantua.

— Olisi parempi seurata omaa vointia eikä lämpöä. Lämmön voi mitata sitten taas, jos saa kuumeen oireita, Järvinen neuvoo.

 

ASIANTUNTIJA: Asko Järvinen, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri

katetriablaatio. rytmihäiriö

Kuinka monta kertaa sydämen katetriablaatio voidaan tehdä? Onko poltoista haittaa sydämelle? Vaikuttaako arvet myöhemmin sydämen toimintaan? Minulle on tehty katetriablaatio 2 kertaa kammiotakykardian ja kammiolisälyöntisyyden johdosta, mutta kammiolisälyönnit jatkuvat edelleen.

Rytmihäiriöiden hoito kateriablaatiolla kehittyy koko ajan, mutta kaikkien rytmihäiriötyyppien hoito ei ole yhtä kiitollista. Kammiotason yläpuolelta lähtevien säännöllisten nopealyöntisyyskohtausten hoito on yleensä tehokasta ja vähäriskistä. Suurin osa potilaista vapautuu kertakäsittelyllä tykytyskohtauksistaan. Eteisvärinässä – vaikka sekin on eteistason rytmihäiriö – ablaatiohoito ei ole ihan yhtä tuloksekasta.

Kammiolisälyöntien ja kammiotakykardioiden katetrihoidon onnistuminen vaihtelee riippuen ongelman sijainnista sydämen johtoratoihin nähden. Lähellä johtorataa sijaitsevan rytmihäiriölähteen voimakas käsittely voi johtaa riippuvuuteen sydämen tahdistimesta. Tätä ei toivota varsinkaan, jos potilas on nuori ja jos hoidettava rytmihäiriö ei uhkaa henkeä.

Ablaatiohoidon tulos vaikuttaa tässä tapauksessa hyvältä, jos kammiotakykardiat ovat jääneet pois. Lisälyönnit eivät aina häviä katetritoimenpiteillä. Tästä mahdollisuudesta lääkärin pitäisi aina kertoa potilaalleen.

Ehdotonta ylärajaa ei ole katetritoimenpiteen uusimiselle. Siitä tulevaa säderasitusta ja kajoavan tutkimuksen välittömiä komplikaatioita pitää aina arvioida suhteessa saavutettavissa olevaan hyötyyn. Hyödyn arvioinnissa toimenpidelääkärin arvio on keskeinen, koska jokainen potilas oireineen on yksilöllinen ja lääkäri tietää parhaiten uuden toimenpiteen onnistumismahdollisuuden.

 

Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

vaivaisenluu, jalkakipu

Olen kuusikymppinen normaalipainoinen nainen, joka on saanut vaivaisenluut isän perintönä. Oikeasta jalasta vaiva leikattiin 30 vuotta sitten, mutta nyt isovarvas on alkanut taas kääntyä keskelle ja muiden varpaiden tyvinivelet ovat nousseet ylös eli on syntynyt ns. vasaravarpaat.

Kävelen paljon, olen voimisteluttanut varpaita lehdessänne olleiden ohjeiden mukaan ja hankkinut jaloilleni räätälöidyt pohjalliset ja varpaiden erottajat, mutta mikään ei ole auttanut. Mikä auttaisi? Olen muuten terve eikä mitään lääkitystä ole käytössä.

Vaivaisenluu ja vasaravarpaat ovat yleisiä vaivoja. Vaivaisenluulla eli hallux valguksella tarkoitetaan muiden varpaiden suuntaan taipunutta isovarvasta. Vasaravarpailla tarkoitetaan 2.–4. varpaiden koukistumista tyvi- tai kärkinivelestä tai molemmista.

Molemmat vaivat liittyvät jalkaterän lihasten, jänteiden ja nivelten toiminnan epätasapainoon. Altistavia tekijöitä ovat liian kapeat ja korkeakorkoiset kengät, perinnölliset tekijät ja tietyt sairaudet.

Sekä vaivaisenluu että vasaravarpaat aiheuttavat jalkaterään kipua, kosmeettista haittaa, hiertymiä ja ihon paksuuntumaa. Oireita ja virheasentoja hoidetaan ensisijaisesti konservatiivisesti: riittävän tilavat ja matalat jalkineet, ortoosit ja varvastuet. Kireiden lihasten (pohkeessa ja jalkaterässä) venyttäminen ja lihasepätasapainon korjaaminen sopivilla harjoituksilla auttaa. Leikkaushoitoa mietitään, jos oireet eivät konservatiivisella hoidolla riittävästi lievity. Pelkän kosmeettisen haitan takia leikkausta ei tehdä.

Kysyjä ei mainitse, aiheuttavatko vaivaisenluu ja vasaravarpaat muuta kuin kosmeettista haittaa. Leikkaushoitoon liittyvien tulehdus- ja muiden riskien vuoksi siihen ei kannata ryhtyä ellei varvasmuutosten aiheuttama haitta ole merkittävä. Kivun ja muiden oireiden lievittämiseksi suosittelen ensisijaisesti kääntymään jalkaterän toimintaan erikoistuneen fysioterapeutin puoleen. Arvion leikkaushoidon tarpeellisuudesta tekee jalkaterän vaivoihin perehtynyt ortopedi.

 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.