Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Äidin ja isän täytyy uskaltaa olla pomoja. Nykyajan vanhemmilta puuttuu yhä useammin auktoriteettiasema perheessä. Aikuisen kuitenkin täytyisi voittaa ottelu lapsen kanssa, sanoo psykologi Keijo Tahkokallio.

Lapsen elämässä on kymmenkunta perusasiaa, joissa päätöksenteko kuuluu äidille ja isälle. Niitä ovat esimerkiksi pukeutuminen, peseytyminen, ruokailu, kielenkäyttö, nukkumaanmeno ja lelujen siivoaminen lattioilta. Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan ne ovat niin sanottuja rajapäätöksiä. Valtaeron aikuisen ja lapsen välillä on silloin oltava yksiselitteinen.

– Jos lapsi määrää pelisäännöt, ne perustuvat vain mielihyvään. Shampoopullon väristä voi neuvotella, muttei siitä, kuinka usein tukka pestään, Tahkokallio sanoo.

Tiukka ei

Säännöt eivät aina tunnu mukavilta, eivät lapselle eivätkä edes aikuiselle. Vanhemmat pelkäävät tuottaa lapselleen mielipahaa ja välttelevät kieltoja. Sanoessaan ei he tuntevat syyllisyyttä, vaikka toimivat oikein. Tahkokallion mielestä kaverivanhemmuus ei kuitenkaan ole lapsen etu, vaan lisää pahoinvointia. Ilman selkeitä arvoja millään ei ole mitään väliä.

– Lapselle on synnyttävä tietoisuus väärin tekemisestä sanomalla selvästi ”ei saa”. Lapsen tunteet eivät silti koskaan ole vääriä. Hänellä pitää olla lupa tuntea mielipahaa ja olla harmissaan.

Esimerkiksi ruokailu aiheuttaa riitoja monissa perheissä. Lapsi saattaa sanoa, että ruoka on hänen mielestään pahaa, eikä hän suostu syömään sitä. Vanhemman on silloin suostuttava lapsen mielipahaan, mutta yritettävä voittaa se. Vanhempi voi haastaa lapsensa todistamaan väitteensä. Lasta voi pyytää näyttämään, kuinka pahaa ruoka hänen mielestään on. Hän saa konkretisoida tunteen ilmeillä tai kuvailuilla. Sen jälkeen lapselle voi sanoa, että vain todella rohkea tyyppi uskaltaa syödä noin pahaa ruokaa.

– Usein lapset eivät voi vastustaa kiusausta näyttää oma rohkeutensa, Tahkokallio sanoo.

Arkisten askareiden kautta lapsi oppii hallitsemaan tunteitaan, ja vanhempien tehtävä on ohjata lasta käytännössä. Mielen hallintaa voi opettaa ritualisoimalla ja konkretisoimalla niin, että samat asiat tehdään päivästä toiseen samalla tavalla, samassa järjestyksessä ja samojen ihmisten kanssa. Säännöt ja toistot ovat tärkeitä.

Tunteiden hallinnan opettelu vaatii aikaa

Tahkokallion mielestä lasten odotetaan itsenäistyvän liian varhain. Vanhempien pitäisi yksinkertaisesti valvoa lapsiaan enemmän, olla paikalla. Kun vanhemmat vähentävät huolenpitoaan ja komentoaan, lapset saattavat luulla, etteivät he kelpaa vanhemmilleen. Se aiheuttaa pelkoa, jota vastaan lapsi puolustautuu esimerkiksi väkivallalla.

Lapset ovat perustemperamentiltaan hyvinkin erilaisia, ja se olisi otettava huomioon kasvatuksessa. Ujolla lapsella on lupa olla ujo ja rohkealla rohkea. Itsenäistyminen tapahtuu lapsilla eri tahtia.

– Reippautta ja itsenäisyyttä arvostetaan helposti liikaa, jolloin väkisinkin suuri osa lapsista ajautuu tilanteisiin, joissa he eivät pysty hallitsemaan tunteitaan. Se aiheuttaa turvattomuutta, pelkoja ja aggressioita.

Tunteiden hallintaa voi opettaa ja testata. Esimerkiksi lapsen nukkumaan laittaminen voi joka ilta olla yhtä vaikeaa, koska lapsi pelkää yksin sänkyyn jäämistä, ja vanhempi joutuu istumaan vieressä niin kauan kuin lapsi nukahtaa. Lasta voi opettaa kokemaan sama turvallisuuden tunne, vaikka vanhemmat olisivatkin viereisessä huoneessa. Lapselle voidaan sanoa, että katsotaan kuinka kauan sinä pystyt olemaan sängyssäsi pelkäämättä. Sitten kun et enää pysty, voit tulla vanhempien viereen.

Jäkätä ja nipota

Aikuiselle ainoa tapa opettaa oikean ja väärän ero on toistaa kerrasta toiseen samoja asioita ja valvoa sääntöjen noudattamista. Vanhemman kuuluu myös suuttua ja näyttää suuttumuksensa silloin, kun lapsi tekee väärin. Jos kolmevuotias isoveli tönii tai kiusaa taloon tullutta vauvaa, on mentävä väliin. Leikki-ikäinen on nostettava tilanteesta ja hänelle on puhuttava vihaisella äänellä. Väkivaltaa ei saa käyttää, mutta kaunis pyyntö ei tehoa. Lapsen on kokemuksellisesti tunnettava, että aikuinen on tosissaan. Näin lapselle kehittyy kyky kokea tunteita, esimerkiksi syyllisyyttä.

Ennen uhmaikää ei lasta Tahkokallion mukaan voi varsinaisesti kasvattaa. Vasta kun 1,5–2-vuotiaalle syntyy käsitys itsestä, tulee lapselle tarve kyseenalaistaa perheen valtasuhteet. Jos vanhempi silloin pelkää lapsen reaktiota, alkaa lapsikin pelätä itseään. Lapsi haluaa lopulta aina miellyttää vanhempiaan ja luottaa siihen, että äiti ja isä tietävät, miten toimitaan oikein.

Aikuiselta vaaditaan päättäväisyyttä. Jos lapsi vänkyröi tai heittäytyy lötköksi, kun aamukiireessä pitäisi pukeutua talvihaalariin, aikuisen on päättäväisesti hoidettava pukeutuminen loppuun. Vaikka lapsi pistäisi hanttiin, aikuinen yleensä voittaa.

Joskus aikuisetkin suuttuvat turhasta. Silloin on osattava nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Ei lapsikaan muuten opi nöyrtymään, jos on tehnyt väärin.

Tahkokallion mielestä vahvimman turvan lapselleen luo se, joka pystyy asettamaan tiukat rajat rakastaen. Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä tulevat kuitenkin turvalliset rajat. Pelkkä rakkaus ei riitä. Se on hemmottelua. Mutta rakastava isä tai äiti kestää senkin, että lapsi kiukuttelee rajoista.

Vierailija

Aikuinen asettaa lapselle rajat

Lapselle pitäisi asettaa rajat jo ajoissa, sillä yleensä lapset voivat ottaa perheessä liian hallitsevan otteen. Useimmat vanhemmat antavat joissain asioissa liian periksi, eikä osata sanoa EI, silloin lapsi saattaa huomata ettei hänen tarvitse totella, koska vanhempi ei ole tosissaan. Siksi vanhemman tulisi käyttää hieman korkeampaa ja jämäkkää äänensävyä. Lapselle tulisi kertoa mikä on oikeaa ja mikä väärää, esim. jos lapsi tekee oikein niin voi häntä palkita jollain.
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.