Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Ylikorostunut syyllisyydentunto tekee elämästä raskasta – myös läheisille.

Projekti meni pahasti pieleen. No kyllä siitä selvitään. Pahin huoli on kuitenkin Katariina, joka otti projektin tuhoutumisen omille harteilleen. Alkaa loputon märehdintä siitä, mitä juuri hän oikein oli tehnyt väärin. Sen sijaan, että korjaisimme virheet, kaikkien energia menee Katariinan haavojen laastarointiin.

– Tässä voi olla kyse aidosta ylikorostuneesta syyllisyydestä, jolloin Katariina ei huomaa kuormittavansa muita, sanoo psykoterapian erikoispsykologi Risto Valjakka.

Kyse saattaa kuitenkin olla myös manipuloinnista.

– On parempi näennäisesti ottaa syyt niskoilleen, niin eipä muilla sitten sanomista. Sehän ei kerro aidosta vastuun ottamisesta vaan pyrkimyksestä pakottaa muut kehumaan.

– Manipuloinnin kyllä huomaa ja se alkaa ärsyttää, Valjakka sanoo.

Syyllisyydentunne suojelee

Terve syyllisyydentunne ei Valjakan mielestä ole pahasta. Päinvastoin ihminen, joka ei koskaan tunne syyllisyyttä, saattaa olla vaarallinen.

– Syyllisyydentunne varjelee meitä rikkomasta läheisiä ihmissuhteita, kun osaamme tarvittaessa sovittaa ja pyytää anteeksi. Kun pyrimme välttämään syyllisyyttä, otamme muut huomioon ja olemme vähemmän itsekkäitä.

Terve syyllisyys tekee elämästämme sujuvampaa.

Syyllisyydentunne voi kuitenkin johtaa myös käänteiseen reaktioon. Ihminen kokee, että muut tuomitsevat, ja lähtee heti vastahyökkäykseen.

Kukaan ei ole sanonut moitteen sanaa, mutta syyllisyydentuntoinen on heti karvat pystyssä.

Anteeksi, en hallitse elämää

Jos en olisi mennyt vessaan, jos en olisi jäänyt juttelemaan naapurin kanssa, jos olisin ajanut eri reittiä, jos vain olisin ollut kiltimpi… Seuraavalla kerralla olen viisaampi, olen aina paikalla.

– Ihmisen on hyvin vaikea kestää elämän hallitsemattomuutta, siksi tunnemme mieluummin syyllisyyttä kuin täydellistä avuttomuutta, Risto Valjakka pohtii.

Syyllisyydentunne nousee keinoksi välttää elämän hallinnan menetys. Onhan se sietämätöntä, että kohtalo sohaisee sattumanvaraisesti.

Syyllisyys ei ole perustunne, kuten vihastus tai ilo. Sitä eivät tunne koirat eivätkä kissat, vaikka ne tuntevatkin häpeää. Häpeävä ihminen kokee olevansa kokonaan huono. Syyllisyydessä huonous liittyy johonkin joko todella tehtyyn tai oletettuun tekoon, ja siihen liittyy moraalinen arvio.

Nainen vetäytyy, mies toistaa riittiä

Olen monta kertaa kävellyt koko matkan töihin välttäen astumasta kadun ruutujen reunoihin. Jos onnistun siinä, tilanne kotona on hallinnassa eikä veljelleni ole tapahtunut mitään pahaa.

Syyllisyydentunnetta on sanottu usein naisille ominaiseksi. Risto Valjakka ei ole siitä aivan varma, vaikka naiset puhuvat enemmän syyllisyydestä kuin miehet. Myös kaksoisrooli perheessä ja työelämässä voi aiheuttaa syyllisyyttä. On siellä tai täällä, aina on väärässä paikassa.

Masennus on naisilla yleisempää ja miehillä pakko-oireet. Molemmat pohjautuvat syyllisyyteen. Masentunut vetäytyy ja vähättelee itseään.

Pakko-oireesta kärsivä taas toistaa riittiä, esimerkiksi kävelee ruutujen päällä, pesee käsiään, asettaa hammastahnaputken tiettyyn asentoon.

Lievät pakko-oireet ovat tuttuja miltei kaikille, mutta vaikeina ne tekevät elämästä tuskaa. Toistamalla riittiä ihminen yrittää Valjakan mukaan päästä eroon omaan minäkuvaan kuulumattomista tunteista. Kovin korkean moraalin omaava kauhistuu sielunsa syvänteitä ja hälventää ne rituaalein.

– Pahat ajatukset eivät sinällään vahingoita, joskus ne voivat olla keino selvitä, kun saa purkaa pahimman raivon ajattelemalla hirveitä. Ajatukset eivät ole sama asia kuin teko.

Yliystävällinen väärälle ihmiselle

Meillä on yksi erittäin epämiellyttävä naapuri, jonka olen usein toivonut painuvan hevon kuuseen. Nyt huomasin ihan yllättäen kutsuvani hänet meille illalliselle. Mieheni on raivoissaan!

– Tämä on ylikompensaatiota. Kun tuntee syyllisyyttä epäystävällisistä ajatuksista, oloaan pyrkii korjaamaan olemalla yliystävällinen, Risto Valjakka sanoo.

Niinkin voi käydä, että kun tunnemme huonoa omaatuntoa jostain, hyvitämme sen olemalla yliystävällinen täysin asiaankuulumattomalla tavalla.

– Yliystävällisyys aiheuttaa hämmennystä. Eihän tuon olisi tarvinnut koko ravintolalaskua maksaa. Halusiko hän saattaa minut kiitollisuuden velkaan. Entä kuka haluaisi tällaisen valheellisen ystävällisyyden kohteeksi.

Sehän nöyryyttää.

Valjakka puhuu myös selviytyjän syyllisyydestä. Termi tuli tunnetuksi, kun tutkittiin keskitysleiristä selviytyneitä. Havaittiin, että monet tunsivat syvää syyllisyyttä siitä, että olivat ainoina selvinneet.

– Vähemmän dramaattisia esimerkkejä löytyy vaikka perheestä, jossa yksi lapsista menestyy ja yksi epäonnistuu jatkuvasti. Menestyjä voi kokea syyllisyyttä omasta eteenpäin menostaan ja hyvitellä toisia loputtomasti.

Aina minä maksan laskun

Olen alituisesti huolissani ja kannan maailmantuskaa. Huonosti kuitenkin käy, mikään ei mene niin kuin pitäisi ja viime kädessä minä olen se, joka vastaan kaikesta.

Liiallinen syyllisyys voi johtaa ympäristön alituiseen kontrollointiin, koska viime kädessä tuntee olevansa vastuussa kaikesta.

Parhaimmillaan herkästi syyllisyydentuntoiset ovat reiluja, oikeudenmukaisia ja lojaaleja läheisilleen, mutta pahimmillaan he juuttuvat pohtimaan tekemisiään.

– Taustalla voi vaikuttaa syyllistävä kasvatus. Lapsuuden jäykät säännöt, joitten rikkomisesta seuraa suhteettoman suuret rangaistukset ja leimaaminen.

Olet kokonaan kelvoton, kun teet noin tai noin.

Syyllisyydestä tulee jatkuvaa ja tunteena se muistuttaa häpeää. Perheessä on saatettu nitistää myös lapsen päätäntävalta, niin että lapsi ei voi tehdä lainkaan itsenäisiä ratkaisuja.

– Aikuisenakaan tällainen ihminen ei uskalla tehdä itsenäisiä tekoja vaan pyrkii elämään muiden ehdoilla. Hän pysyy huonossa parisuhteessa, valitsee ammatin vanhempien mieliksi, ei uskalla puolustaa itseään. ●

Asiantuntija: Risto Valjakka, psykoterapian erikoispsykologi, Kuopio.