Hypnoosi auttaa pelkoihin ja ahdistuneisuuteen mutta myös eräisiin vatsavaivoihin. Ammattitaitoisen terveydenhuollon ammattilaisen luona se on tehokas ja turvallinen hoitomuoto.

Varhaisissa, shamanistisissa kulttuureissa ajateltiin, että sairaudet ovat näkymättömien olentojen ja voimien kepposia. Tauteja hoidettiin lepyttelemällä jumalia tai manaamalla ”paha henki” pois ihmisestä. Kertomusten mukaan kreikkalaisten tarujen jumala Asklepios paransi sairaita sivelemällä kipeää kohtaa ja tuottamalla samalla unenomaisen tilan.

Yhä nykyäänkin hypnoosiin liitetään mystiikkaa. Yksi hypnoosiin liittyvä vankka uskomus on, että hypnotisoitu ihminen ei reagoi mihinkään vaan sukeltaa lasittunut katse silmissään omaan maailmaansa, niin sanottuun transsiin. Todellisuudessa vain murto-osa ihmisistä pystyy rentoutumaan niin syvästi.

— Nekin, jotka rentoutuvat syvästi, eivät koe sitä epämiellyttävänä tai ahdistavana tapahtumana, päinvastoin se on usein varsin miellyttävää, vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma sanoo.

Kukaan ei myöskään ”jää” hypnoosiin vaan havahtuu siitä kuin unesta.

Aitoja tapahtumia ja valemuistoja

Psykologi, hypnoterapeutti Tuire Lehtonen kertoo, että hypnoosissa voidaan herätellä alitajuisia muistoja. Jotkin elämän tapahtumat voivat olla niin kipeitä, että mieli on torjunut ne.

— Monet saavat välähdyksiä vauva-ajastaan tai alkavat itkeä. Joku saattaa kertoa, ettei ole koskaan lapsena istunut isän sylissä. Usein kysyn, missä olet nyt ja mitä siellä tapahtuu. Tärkeintä on, että ihminen tuntee hypnoosihoidon aikana olevansa turvassa.

Ammattitaidottoman hypnologin luona voi syntyä myös valemuistoja eli ihminen muistaa jotain sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut. Lauerma ottaa esimerkiksi ufosieppaukset. Iso osa sieppaustarinoista palautuu mieleen hypnoosissa. Siepatut kertovat nähneensä lentäviä lautasia ja häikäiseviä valoja. Uhrit ovat paikoilleen jähmettyneitä ja huomaavat lopulta olevansa leikkaussalia muistuttavassa avaruusaluksessa, jossa heille tehdään lääketieteellisiä toimenpiteitä tai seksuaalista väkivaltaa.

Sieppaukset koetaan usein hetkeä ennen nukahtamista, unen ja valveen rajamailla, ja ne saattavatkin olla unihalvauksen kaltaisia hallusinaatioita eli aistiharhoja.

Eroon tuskaisesta olosta

Ammattitaitoinen hypnoosin käyttäjä selvittää ensimmäisenä potilaan todellisuudentajun. Se ratkaisee, voiko häntä hypnotisoida. Hypnoosia ei suositella skitsofreenikoille tai vaikeasti masentuneille, sillä se voi pahentaa näitä sairauksia.

Hypnoosissa tehdään paljon mielikuvaharjoituksia. Mielikuvissa voi kiivetä vaikka vuorille ja kuvitella, että on yhtä vahva kuin vuori. Tai heittää purossa kelluvalle lehdelle huonot ajatukset ja jättää ne virran vietäviksi.

Hypnoosilla on päästy muun muassa unettomuuden, ahdistuneisuuden ja koirapelon lähteille. Sillä on hoidettu tehokkaasti myös erilaisia toiminnallisia vatsavaivoja, joille ovat tyypillisiä ripulin ja ummetuksen vuorottelu, esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymää. Hypnoosi ja sen luomat rauhoittavat mielikuvat hidastavat ylivilkkaan suolen myllerrystä.

Erityisen hyvin hypnoosi puree, jos se yhdistetään kognitiiviseen psykoterapiaan. Näin jotkut ovat irtautuneet tupakastakin, mutta ilman omaa motivaatiota se ei onnistu.

Hammaslääkäri voi hyödyntää hypnoterapeuttisia menetelmiä pelkopotilaiden kanssa ja hypnoosia voidaan käyttää myös kivun hoidossa. Silloin kivun syy on tunnettava, sillä kipu varoittaa kudoksen vaurioitumisesta.

— Kerran eräs nuori, suggestiivisiin menetelmiin ihastunut opiskelija keksi hypnotisoida jalkakipua potevan opiskelukaverinsa vapunaattona. Ystävä käveli sitten päivän murtuneella, kipeällä jalalla. Tiettävästi tuo opiskelija kuitenkin oppi kerralla, Lauerma naurahtaa.
 

Hypnoosiherkkyys vaihtelee

Suomalaisten tietoisuuteen hypnoosi tuli kesällä 1960. Silloin professori Asser Stenbäck hypnotisoi Bodomjärven kolmoismurhista henkiin jääneen Nils Gustafssonin. Kokeiden tuloksista ei koskaan kerrottu tarkasti julkisuu
teen. Myöhemmin hypnoosiin vaipui Bodomin rannalla aikaisin helluntaiaamuna onkimassa ollut, tapahtumahetkellä 14-vuotias poika. Murhaajasta tehtiin piirrokset, mutta tutkintalinja ei edennyt.
Ihmiset eroavat toisistaan hypnoosiherkkyyden suhteen. Lähes jokainen voidaan hypnotisoida, mutta ketään ei voi hypnotisoida vastoin tahtoaan. Siihen, meneekö ihminen hypnoosiin, vaikuttavat myös jännitys ja se, kuinka turvalliseksi hän tilanteen kokee. Hypnoosiherkillä on usein vilkas mielikuvitus ja he pystyvät intensiiviseen keskittymiseen.

Tuire Lehtonen kertoo, että ensin hypnoosissa etsitään turvapaikka, joka voi olla vaikkapa järvimaisema, oma vuode tai sauna. Seuraavaksi tehdään ankkurointi.

— Tällöin kysyn asiakkaalta, saanko ottaa häntä käsivarresta kiinni, ja useimmat antavat luvan. Aina jos hypnotisoitavasta tuntuu pahalta, hän voi tarttua kädestä kiinni, kiinnittää itsensä tähän hetkeen, Tuire Lehtonen kertoo.

Ei mikään pika-apu

Hypnoosi, kuten muukaan terapeuttinen hoito, ei tarjoa pika-apua. Esimerkiksi esiintymisjännityksen lievittyminen vaatii useamman hoitokerran. Ja valitettavasti kuka tahansa voi kertoa olevansa hypnologi. Aina ihmiset eivät edes uskalla häpeän pelossa tehdä ilmoitusta puoskarista.

— Mielen osaamaton peukaloiminen voi pahimmillaan horjuttaa ihmisen todellisuudentajua, aiheuttaa itsetuhoista käyttäytymistä tai pahentaa pelkotiloja, Hannu Lauerma toteaa.

Hän korostaa, että hypnoosin soveltajan tulee olla pohjakoulutukseltaan lääkäri, hammaslääkäri, psykologi, psykoterapeutti tai muu terveydenhuollon valvottu ammattilainen, joka kykenee soveltamaan hypnoosia ammatillisen pätevyytensä puitteissa ja rajoissa. Tämä pätevyys on tarkistettavissa Terhikki-rekisteristä. Erikoistuneena ammattilaisena saattaa näet pyrkiä esiintymään kuka tahansa, joka haluaa päteä ja käyttää valtaa ilman siihen kuuluvaa valvontaa ja vastuuta. Terhikki on Valviran ylläpitämä keskusrekisteri, jonne on koottu tiedot laillistetuista terveydenhuollon ammattilaisista.

Hypnoosista herättäminen on tärkeää. Se tapahtuu esimerkiksi laskemalla numeroita kymmenestä yhteen. Sen jälkeen asiakas voi venytellä ja palata rauhassa tähän hetkeen.

Tuire Lehtonen ei suosittele auton rattiin hyppäämistä heti hoidon jälkeen, sillä olo saattaa olla unelias.

— Jos ajaa autolla kotiin, ei välttämättä muista, miten se on tapahtunut. Myös onnettomuusriski kasvaa.
 

Lisää tietoa
Tieteellinen hypnoosi ry
 
ASIANTUNTIJAT: Hannu Lauerma, Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori, Turku ja Tuire Lehtonen, psykologi, hypnoterapeutti, Helsinki

Lue lisää
hypnoosista
Hypnoosilla ihannepainoon?

  • Pelkojen ja ahdistuneisuuden lievittämiseen.
  • Unettomuuden hoitoon.
  • Toiminnallisten vatsavaivojen, kuten ärtyvän suolen oireyhtymän hoitoon.
  • Tupakoinnin lopettamisen tukena.
  • Kivun hoidossa, kun kivun syy tunnetaan.
     
Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.

Ymmärrä menetystäsi

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?
"Luonteeni on niin melankolinen, että yritän välttää melankoliaa", Kjell sanoo.

Kun uupumus iskee ja keho ja mieli kaipaavat rentoutusta, Kjellillä on konstit valmiina.

Kirjailija Kjell Westön kulunut vuosi on ollut kiireinen: heinäkuussa ilmestyi seitsemäs romaani Rikinkeltainen taivas. Kiireen mukana tulee usein stressi, vaikka sitä yrittäisi kuinka välttää.

Westö tunnistaa stressin siitä, että aivot raksuttavat tuhatta ja sataa ja päässä sihisee kuin ampiaispesässä. Silloin hän yrittää painaa jarrua ja hengittää syvään. Siten voi löytää keskittymiskykynsä uudelleen.

Keino toimi vastikään, kun Westö oli työmatkalla Ruotsissa. Yhdeksän päivän työreissu päättyi Huskvarnan kaupunkiin, jonne Westö tuli läkähtyneenä ja aika ahdistuneena.

– Minun oli määrä esiintyä siellä eräässä metodistikirkossa ja kävi ilmi, että kirkon perällä, lähes pimeässä huoneessa, oli piano. En osaa soittaa pianolla kuin muutaman kappaleen, muu on lähes pimputusta, mutta ennen esiintymistä istuin pimeässä huoneessa ja soitin puoli tuntia. Voimat palautuivat ja keikasta tuli yllättävän hyvä.

Stressi oireilee kehossa

Jos Kjell ei saa stressiä kitkettyä, se voi kääntyä ahdistukseksi ja apatiaksi ja oireilla myös kehossa.

– Joskus saan vatsakipuja ja toisinaan myös lihaskipuja. Mutta jos näin käy, pitää olla itselleen armollinen. Itsesyytökset johtavat helposti siihen, että huono kierre vain syvenee.

Joulustressiä Kjell Westö ei enää pode. Toista oli silloin, kun lapset olivat pieniä – silloin stressi oli tuttu seuralainen.

– Joulun kulutusluonteeseen kuului, että lahjojen kuului olla juuri oikeanlaiset. Nyt ei ole sellaista. Olen oppinut, että jos täydellistä lahjaa ei löydy, sen voi yrittää korvata lämmöllä ja läsnäololla. Jos joulustressi kuitenkin iskee, takuuvarma keino irtaantua siitä on kuunnella gospelia, vaikken olekaan uskovainen. Esimerkiksi Mahalia Jacksonin tai Elvis Presleyn joulugospelit suojaavat stressiltä.

Kjell Westön vinkit stressaaviin tilanteisiin

  1. Liiku. Kuntoilu on tehokas rentouttaja ja stressinpoistaja. En lähde vuorokautta pitemmälle matkalle ilman lenkki- tai salivaatteita. Toinen hyvä keino on livahtaa elokuviin ihan ex tempore, mielellään sateisena iltana. Yritän myös ehtiä soittaa kitaraa ainakin hetken ajan joka päivä. Se rentouttaa kummasti.
  2. Ota päiväunet. Löysin voimanokoset viitisentoista vuotta sitten. Ne virkistävät kummasti ja saavat aivot toimimaan hyvin. Mutta nokosten on oltava tarpeeksi lyhyet. 10–12 minuuttia on optimini, 15 minuuttia jo riskirajoilla. Nuorempana, kun oli univelkaa, saatoin nukkua liikaa. Sen seurauksena tylsistyin loppupäiväksi.
  3. Opettele stressinhallintaa. Yksi niksi esimerkiksi työstressin kitkemiseen on tämä: Nouki yksi tehtävä kerrallaan, tee se niin hyvin kuin pystyt äläkä sillä aikaa ajattele muita edessä olevia töitä. Jos käy niin, että jokin työ myöhästyy, pyydä anteeksi ja hyväksy nöyrästi se, että tässä en onnistunut.