Saitko kutsun kohdunkaulan syövän seulontaan? HPV-testi on pääosin korvannut perinteisen papakokeen

Kuvat
Shutterstock
Noin 70 prosenttia naisista noudattaa kutsua kohdunkaulan syövän seulontaan.

Kun kohdunkaulan syövän esiaste huomataan ajoissa, sairaus voidaan estää kokonaan. Siksi seulonta on supertehokas.

Miten toimit, kun saat kutsun kohdunkaulan syövän seulontaan. Osallistutko? Vai tuntuuko se turhalta tai epämiellyttävältä rutiinilta, johon aika ei oikein riitä?

Siinä missä rintasyövän seulonnassa havaitaan jo muodostunut syöpä tai sen varhaisvaiheet, kohdunkaulan syövän seulonta paljastaa solumuutoksia, jotka hoitamalla syövän kehittyminen voidaan kokonaan estää.

– Seulontaohjelma on Suomessa aloitettu 1960-luvulla. Sen ansiosta on pystytty estämään kahdeksan kymmenestä kohdunkaulan syövästä ja siihen liittyvästä kuolemasta, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Laura Kotaniemi-Talonen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Osallistuminen on ollut vuosikymmeniä samankaltaista: noin 70 prosenttia naisista noudattaa kutsua. Nuoremmat osallistuvat vähän harvemmin, vanhemmat useammin.

HPV-testi on korvannut papan

Seulonnassa HPV-testi on pääosin korvannut perinteisen papa- eli irtosolukokeen. Toimenpide on samanlainen kuin ennenkin: terveydenhuollon ammattilainen ottaa laboratoriossa irtosolunäytteen kohdunkaulalta. Samasta näytteestä voidaan tutkia sekä HPV-testi että papa.

Tutkimus aiheuttaa korkeintaan pientä nipistystä. Jos näytteenotto sattuu, syy voi olla esimerkiksi ikään liittyvä limakalvojen oheneminen tai arkuus, joskus myös näytteenottotekniikka.

– Ennen tutkimusta voi ottaa särkylääkkeen. Ja vaikka takana olisi yksi ikävä kokemus näytteentotosta, seuraava saattaa ollakin ihan helppo, rauhoittelee Kotaniemi-Talonen.

Korkea riski selviää

HPV-testillä tunnistetaan korkean riskin papilloomaviruksia eli niitä, jotka voivat aiheuttaa vakavia kohdunkaulan muutoksia tai syöpää. HPV-testi perustuu viruksen perimän eli DNA:n tai RNA:n tunnistamiseen, ja sen tarkkuus on lähes 100 prosenttia.

– Jos HPV-testissä nyt saa negatiivisen tuloksen, riski saada merkittävä HPV-peräinen muutos seuraavien viiden vuoden aikana on todella pieni.

Jos HPV-testi osoittaa riskivirustartunnan, katsotaan papa. Se tutkitaan mikroskoopilla, ja siinä etsitään poikkeavalta näyttävää solukkoa, siis viitettä papilloomaviruksen aiheuttamista muutoksista.

Yli 90 prosenttia vakavista kohdunkaulan muutoksista on HPV-peräisiä. Yhtäkkiä muutoksia ei kuitenkaan synny. Virustartunnasta syövän kehittymiseen kuluu keskimäärin 15–20 vuotta.

Kaiken takana virusten ryhmä

Papilloomavirukset elävät kaikkialla ihollamme ja limakalvoillamme. Ihmisen papilloomavirus eli HPV on tosiasiassa noin 200 erityyppistä virusta, josta suurin osa on viattomia.

Niistä vain 13–14 on riskiviruksia, jotka voivat pitkällä aikavälillä aiheuttaa solumuutoksia.

– HPV-tartunnat lähtevät leviämään nuorilla nopeasti, kun seksielämä alkaa. Tartunnat ovat yleisimpiä nuorilla aikuisilla ja harvinaistuvat iän myötä. Kohdunkaulan limakalvo on herkkä tartunnalle, joten käytännössä tartuntaa on lähes mahdoton estää. Kondomikin suojaa vain osin.

Sitä, että on saanut viruksen, ei voi itse havaita. Myös kohdunkaulan muutosten esiasteet ja syövän varhaisvaihe ovat käytännössä oireettomia.

Papilloomavirustartuntaa ei voi parantaa lääkkeillä, mutta valtaosa myös riskivirusten aiheuttamista häviää omia aikojaan kahden kolmen vuoden kuluessa.

Muutos voi hävitä itsestään

Jos HPV-testi on positiivinen mutta papassa ei ole merkittäviä löydöksiä, nainen kutsutaan varhennettuun seulontaan viimeistään kahden vuoden kuluttua.

Jatkotutkimuksiin ohjataan, jos papassa löydetään merkittäviä muutoksia tai jos varhennetun seulonnan HPV-testi on toistamiseen positiivinen.

– Tutkimukseen kuuluu kolposkopia eli kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien alueen tähystys ja sen aikana otettavat koepalat. Myös papa tutkitaan käynnillä uudelleen.

Joskus jatkotutkimuksiin joutuu odottamaan kuukausia. Se aiheuttaa ymmärrettävästi huolta, mutta sitä voi pitää myös positiivisena merkkinä.

– Kun muutokset ovat lieviä, jatkotutkimuksiin ei tarkoituksellakaan kutsuta kovin nopeasti, vaan elimistölle halutaan antaa aikaa hoitaa tartunta itse. Jos taas seulonnan löydös viittaa esiasteeseen, jatkotutkimus tehdään kiireellisesti.

Nopea sähkösilmukkahoito

Vakavat solumuutokset hoidetaan noin kuukauden kuluessa näytevastauksesta. Muutosalue poistetaan sähkösilmukkahoidolla, josta puhutaan myös LOOP- tai LEEP-hoitona.

Hoitoon ei tarvitse valmistautua etukäteen. Jos toimenpide jännittää, voi olla yhteydessä hoitopaikkaan ja keskustella esilääkityksestä. Halutessaan voi kotona ottaa särkylääkkeen etukäteen.

– Poistettava alue on usein sokeripalan kokoinen. Hoito tehdään paikallispuudutuksessa, ja sen jälkeen pääsee heti kotiin.

Kohdunkaula paranee hyvin, eikä jälkitarkastusta tarvita. Sen sijaan virustartunnan häviämistä seurataan seuraavat kaksi vuotta HPV-testin ja papan avulla. Jos kaikki on seurantajaksolla hyvin, palataan normaaliin seulontaohjelmaan.

Sähkösilmukkahoito voi lisätä jokin verran keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä myöhemmissä raskauksissa. Siksi neuvolassa on hyvä kertoa, jos hoito on tehty.

– Useimmiten yksi hoitokerta riittää, mutta tarvittaessa hoito voidaan myös toistaa. Jos useakaan hoito ei auta, edessä voi olla kohdunpoisto. Sitä ehdotetaan kuitenkin harvoin.

Hoito ei poista riskiä

Kun solumuutos on kerran hoidettu, vaara ei ole ohi. Sen sijaan hoidettu solumuutos voi lisätä riskiä uusille muutoksille. Seulontaan tulisikin osallistua edelleen aina, kun kutsun saa.

Toinen tärkeä valinta on tupakoimattomuus. Tupakointi kolminkertaistaa riskin saada kohdunkaulan solumuutoksia tai kohdunkaulan syöpä, sillä se heikentää elimistön puolustuskykyä ja hidastaa siten HPV-tartunnan paranemista.

Tulevat sukupolvet hyötyvät HPV-rokotteesta, jota alettiin antaa vuonna 2013. Rokote suojaa tehokkaasti, kunhan se on otettu ennen sukupuolielämän aloittamista. Vanhemmille sukupolville seulonnat ovat tärkein tapa varmistaa, että mahdolliset solumuutokset löydetään ja päästään hoitamaan ajoissa.

Juttu on julkaistu Hyvä terveys -lehden numerossa 5/2025. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla