Maria Kuusiluoma etsii mielenrauhaa. Näyttelijää lohduttaa kuitenkin tietää, että hänen suoritusvimmansa kumpuaa sukupolvien takaa. Äidin raudanluja tahto vaikuttaa hänessäkin, mutta alkaa jo helpottaa.

 

Näyttelijä Maria Kuusiluoma, 46, etsii elämäänsä turvallisia rutiineja ja jatkuvaa järjestämistä. Molemmat helpottavat helposti tauottomaksi kasvavaa suoritusvimmaa.

-Tiedän olevani huono rentoutumaan. Ihmiset lähelläni varmaankin haluaisivat, että pysähtyisin ja vaikka katselisin joskus rauhassa telkkaria. Viime keväänä seurasinkin Australian Master Chefiä, tosin samalla oli pakko saada silittää, Kuusiluoma kertoo.

-Mieheni pitää minua kontrollifriikkinä. Tiedän kuitenkin, että parhaiten minua rentouttaa nimenomaan tekeminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskus se saa koomisiakin muotoja. Esimerkiksi silloin, kun hän ryhtyy järjestämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

-Järjestän mausteet keittiön kaapissa aakkosjärjestykseen, meikki- ja puunausputelit niiden hyllyköissä pituusjärjestykseen...

Silittäminen alkoi vasta äskettäin, kun ystävä ohimennen mainitsi, että jos vaatteet silittäisi, ne säilyisivät kaapissa paremmassa järjestyksessä.

-Koodisana järjestys sai minut ryhtymään heti puuhaan. Samalla järjestän asioita päässäni.

Sähköjäniksen on vaikea lopettaa

Kuusiluoma kaipaa arkeensa säännöllisyyttä, jota ei ole liiaksi hänen töissään näyttelijänä ja tuottajana. Viimeisen vuoden aikana hän on panostanut paljon triathlonin harjoitteluun. Se on ollut mahdollista, koska Kuusiluoma on ollut vuorotteluvapaalla Kansallisteatterista.

- Varsinkin kesällä päivät täyttyvät myös pihatöistä ja lasten kanssa touhuamisesta niin, etten malta mennä sänkyyn kymmeneltä. Se tekisi hyvää. Olen nukkunut vuosikausia kroonisesti liian vähän, panostanut treenaamiseen ja kaikkeen muuhun mutta en palautumiseen.

Iltoja Kuusiluoma yrittää rauhoittaa niin, ettei vastaa työpuheluihin eikä lue sähköpostia enää viiden jälkeen.

- Sängyssä saatan katsella ipadia  tunnin ajan ja etsiä tietoa vaikka siitä, kuinka marjakuuset pitäisi leikata. Kirjaan tarttuminen voisi tarkoittaa, että luen aamuneljään asti, jos teksti vie mukanaan. En kykene lopettamaan. Hinta valvomisesta on liian kallis, joten luen kirjoja lomamatkoilla.

Miksi periksi antaminen on mahdotonta?

Mistä löytyy mielenrauha? Siinä Maria Kuusiluomalla on vielä selvitettävää.

- Lohduttaa kuitenkin tietää, ettei suoritusvimma olen vain minusta lähtöisin. Se kumpuaa parin sukupolven takaa. Isoisäni osallistui vielä yhdeksänkymppisenä meidän lastenlasten kanssa sadonkorjuuseen.

Kotitilalla Porin kupeessa oli satakunta marjapensasta ja seitsemänkymmentä omenapuuta. Kun isoisä ei voinut enää kiivetä puihin, mutta osoitti taskulampulla vielä pimeän tultua, että tuoltakin löytyy omena. Työtä ei koskaan jätetty kesken ennen kuin päivän tinki oli tehty, eikä mihinkään lähdetty ennen kuin siat oli ruokittu.

- Varmasti myös äitini raudanlujan naisen malli on tehnyt tehtävänsä. Äiti sairasti polion 2-vuotiaana ja oli kipsihoidossa kymmenen vuotta. Hän liikkui koko lopun elämänsä pyörätuolilla. Kuin ihmeen kaupalla hän synnytti kaksi lasta, vaikka asenneilmapiiri oli 1960-luvulla tyrmäävä, Kuusiluoma kertoo.

Pyörätuoli ei ollut äidille minkään sortin rajoite.

- Se, mitä hän päätti, toteutui aina tavalla tai toisella, vaikka muut olisivat sanoneet mitä.

- Mutta äiti osasi taiteilijana myös nauttia elämästä. Tässä on minun haasteeni. Maanisena touhuajana saan suurta tyydytystä siitä, että työ tuottaa tulosta. On kuitenkin myös uuvuttaa nähdä ympärillään vain tekemättömiä töitä.

Turha syyllisyys syö naista

Päivä päivältä Kuusiluoma arvostaa enemmän sitä, että hänelle tärkeät ihmiset ovat hänen kanssaan tässä juuri nyt.

- Elämä on niin rajallista, että kannattaa miettiä, keiden kanssa seikkailee. Pitäisi oppia tunnistamaan ihmiset, joiden seura tekee hyvää ja välttämään energiasyöppöjä.

- Pitkään ihmettelin, kuinka voikin olla vaikeaa olla jonkun kanssa eri mieltä ja kyetä silti puhumaan asioista hyvässä hengessä. Miten kommunikoidaan niin, ettei kummallekaan jää syyllinen olo siitä, että hän pitää kiinni omasta ajatuksestaan – eihän syyllisyyteen ole mitään aihetta.

Oivallus siitä, että mieltä painavista asioista pitää puhua heti, rauhoitti häntä. Silloin mitkään asiat eivät kasva isoiksi ja ikäviksi repuiksi hartioille.

Saan voimaa ihmisistä, jotka ovat täynnä uteliaisuutta. Ystäväni ohjaaja Irene Aho totesi samantien, että joo kyllä se sopii, kun kysyin, lähtisikö hänkin triathlon-kouluun. Kerran Irene sitten kysyi, että eikö me voitais vaan nauttia juoksemisesta. Hän on oikeassa. Minä pelkään, että mitä jos en selviydykään kunnialla.

- Voisin opetella olemaan yksi muiden joukossa – tässä sitä hölkätään eikä kenenkään tarvitse voittaa. Olen jo saanut itua siitä, kuinka vapauttavaa sellainen on.

 

Lue lisää Maria Kuusiluoman hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 9/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla