Maria Kuusiluoma etsii mielenrauhaa. Näyttelijää lohduttaa kuitenkin tietää, että hänen suoritusvimmansa kumpuaa sukupolvien takaa. Äidin raudanluja tahto vaikuttaa hänessäkin, mutta alkaa jo helpottaa.

 

Näyttelijä Maria Kuusiluoma, 46, etsii elämäänsä turvallisia rutiineja ja jatkuvaa järjestämistä. Molemmat helpottavat helposti tauottomaksi kasvavaa suoritusvimmaa.

-Tiedän olevani huono rentoutumaan. Ihmiset lähelläni varmaankin haluaisivat, että pysähtyisin ja vaikka katselisin joskus rauhassa telkkaria. Viime keväänä seurasinkin Australian Master Chefiä, tosin samalla oli pakko saada silittää, Kuusiluoma kertoo.

-Mieheni pitää minua kontrollifriikkinä. Tiedän kuitenkin, että parhaiten minua rentouttaa nimenomaan tekeminen.

Joskus se saa koomisiakin muotoja. Esimerkiksi silloin, kun hän ryhtyy järjestämään.

-Järjestän mausteet keittiön kaapissa aakkosjärjestykseen, meikki- ja puunausputelit niiden hyllyköissä pituusjärjestykseen...

Silittäminen alkoi vasta äskettäin, kun ystävä ohimennen mainitsi, että jos vaatteet silittäisi, ne säilyisivät kaapissa paremmassa järjestyksessä.

-Koodisana järjestys sai minut ryhtymään heti puuhaan. Samalla järjestän asioita päässäni.

Sähköjäniksen on vaikea lopettaa

Kuusiluoma kaipaa arkeensa säännöllisyyttä, jota ei ole liiaksi hänen töissään näyttelijänä ja tuottajana. Viimeisen vuoden aikana hän on panostanut paljon triathlonin harjoitteluun. Se on ollut mahdollista, koska Kuusiluoma on ollut vuorotteluvapaalla Kansallisteatterista.

- Varsinkin kesällä päivät täyttyvät myös pihatöistä ja lasten kanssa touhuamisesta niin, etten malta mennä sänkyyn kymmeneltä. Se tekisi hyvää. Olen nukkunut vuosikausia kroonisesti liian vähän, panostanut treenaamiseen ja kaikkeen muuhun mutta en palautumiseen.

Iltoja Kuusiluoma yrittää rauhoittaa niin, ettei vastaa työpuheluihin eikä lue sähköpostia enää viiden jälkeen.

- Sängyssä saatan katsella ipadia  tunnin ajan ja etsiä tietoa vaikka siitä, kuinka marjakuuset pitäisi leikata. Kirjaan tarttuminen voisi tarkoittaa, että luen aamuneljään asti, jos teksti vie mukanaan. En kykene lopettamaan. Hinta valvomisesta on liian kallis, joten luen kirjoja lomamatkoilla.

Miksi periksi antaminen on mahdotonta?

Mistä löytyy mielenrauha? Siinä Maria Kuusiluomalla on vielä selvitettävää.

- Lohduttaa kuitenkin tietää, ettei suoritusvimma olen vain minusta lähtöisin. Se kumpuaa parin sukupolven takaa. Isoisäni osallistui vielä yhdeksänkymppisenä meidän lastenlasten kanssa sadonkorjuuseen.

Kotitilalla Porin kupeessa oli satakunta marjapensasta ja seitsemänkymmentä omenapuuta. Kun isoisä ei voinut enää kiivetä puihin, mutta osoitti taskulampulla vielä pimeän tultua, että tuoltakin löytyy omena. Työtä ei koskaan jätetty kesken ennen kuin päivän tinki oli tehty, eikä mihinkään lähdetty ennen kuin siat oli ruokittu.

- Varmasti myös äitini raudanlujan naisen malli on tehnyt tehtävänsä. Äiti sairasti polion 2-vuotiaana ja oli kipsihoidossa kymmenen vuotta. Hän liikkui koko lopun elämänsä pyörätuolilla. Kuin ihmeen kaupalla hän synnytti kaksi lasta, vaikka asenneilmapiiri oli 1960-luvulla tyrmäävä, Kuusiluoma kertoo.

Pyörätuoli ei ollut äidille minkään sortin rajoite.

- Se, mitä hän päätti, toteutui aina tavalla tai toisella, vaikka muut olisivat sanoneet mitä.

- Mutta äiti osasi taiteilijana myös nauttia elämästä. Tässä on minun haasteeni. Maanisena touhuajana saan suurta tyydytystä siitä, että työ tuottaa tulosta. On kuitenkin myös uuvuttaa nähdä ympärillään vain tekemättömiä töitä.

Turha syyllisyys syö naista

Päivä päivältä Kuusiluoma arvostaa enemmän sitä, että hänelle tärkeät ihmiset ovat hänen kanssaan tässä juuri nyt.

- Elämä on niin rajallista, että kannattaa miettiä, keiden kanssa seikkailee. Pitäisi oppia tunnistamaan ihmiset, joiden seura tekee hyvää ja välttämään energiasyöppöjä.

- Pitkään ihmettelin, kuinka voikin olla vaikeaa olla jonkun kanssa eri mieltä ja kyetä silti puhumaan asioista hyvässä hengessä. Miten kommunikoidaan niin, ettei kummallekaan jää syyllinen olo siitä, että hän pitää kiinni omasta ajatuksestaan – eihän syyllisyyteen ole mitään aihetta.

Oivallus siitä, että mieltä painavista asioista pitää puhua heti, rauhoitti häntä. Silloin mitkään asiat eivät kasva isoiksi ja ikäviksi repuiksi hartioille.

Saan voimaa ihmisistä, jotka ovat täynnä uteliaisuutta. Ystäväni ohjaaja Irene Aho totesi samantien, että joo kyllä se sopii, kun kysyin, lähtisikö hänkin triathlon-kouluun. Kerran Irene sitten kysyi, että eikö me voitais vaan nauttia juoksemisesta. Hän on oikeassa. Minä pelkään, että mitä jos en selviydykään kunnialla.

- Voisin opetella olemaan yksi muiden joukossa – tässä sitä hölkätään eikä kenenkään tarvitse voittaa. Olen jo saanut itua siitä, kuinka vapauttavaa sellainen on.

 

Lue lisää Maria Kuusiluoman hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 9/2016.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.