Milloin tarkistelu menee överiksi?

Muu perhe odottaa jo autossa, kun käännyn takaisin ja käyn kerran vielä tarkastamassa, että kahvinkeitin on pois päältä ja valot sammutettu. Sen jälkeen kokeilen monta kertaa, onko ovi lukossa, ja sanon ääneen: on lukossa. Ilman näitä en voi lähteä yhtään pidempään reissuun. Päätyisin vain miettimään, onko kahvinkeitin pois päältä, ja soittaisin ­äidilleni, että hän käy tarkastamassa. Perheenjäsenet naureskelevat tavoil­leni. Mikä määrä tarkistelua on normaalia ja milloin on syytä huolestua? - Varmistelija

Asiantuntija vastaa:

Kirjailija-psykologi Esa Sariola sanoi minulle aikoinaan, että mielenterveysongelma syntyy yhteiskunnassamme vasta silloin, kuin se alkaa häiritä muita ihmisiä. Sitä ennen kukin meistä voi käyttäytyä aika lailla miten haluaa.

Ja kelläpä ei olisi omia omituisuuksiaan. Yksi suoristelee maton hapsuja, toinen kiillottaa liettä päivittäin. Moni käy tarkistamassa useampaan kertaan, että kaikki on kotona kunnossa ennen kuin pääsee rauhassa lähtemään. Tässä ei sinänsä ole mitään huolestuttavaa.

Puhekielessä erilaisia pakkotoimintoja on aiemmin nimitetty neurooseiksi. Tutkimusten mukaan noin 10–20 prosentilla aikuisväestöstä on tällaisia tapoja. Ne ovat suhteellisen lieviä mielenterveydellisiä ilmiöitä mutta voivat pahimmillaan aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä ja rajoittaa elämää.

Keskeinen kysymys on, minkälaista haittaa tarkastelusta on sinulle. Koetko sen raskaaksi vai vapaudutko huolistasi tarkastelukierroksen jälkeen? Painaako mieltäsi, mitä muut ajattelevat?

Sinänsä siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen ei ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä vaan yhteiskunnallisesti tärkeää oppia, jonka saamme kasvatuksen myötä.

Vain noin 2–3 prosenttia ihmisistä kärsii varsinaisesta pakko-oireisesta häiriöstä joskus elämänsä aikana ja yleisemmin nuoruudessaan. Myöhemmällä aikuisiällä alkava pakko-oireinen häiriö on usein jaksoittainen ja puhkeaa haastavissa elämäntilanteissa. En usko, että sinun kohdallasi on kyse vakavammasta ongelmasta vaan pikemminkin tavasta.

Omia ajatuksia ja tunteita on vaikea hallita. Parhaimmillaan voimme oppia tuntemaan niitä paremmin ja säätelemään niiden vaikutusta toimintaamme. Huoli on pelon lievä ilmenemismuoto, joka lienee tarkisteluittesi takana.

Jos muut naureskelevat toiminnallesi, syntyy helposti noidankehä. Yrität hillitä tarvettasi tarkistaa kodin turvallisuutta, mutta samaan aikaan se aiheuttaa lisää sekä sisäistä (stressi, ahdistus) että ulkoista painetta (häpeä) sinulle. Ja mitä enemmän teet turvallisuustarkistuksia, sitä voimakkaammin aivosi oppivat vaatimaan niitä uudestaan.

Jos päätät ryhtyä hillitsemään näitä pieniä pakkotoimintoja, sinun on kohdattava niihin liittyvät tunteet eli ahdistus, pelko ja turvattomuus. On myös opittava haastamaan ajatuksia, jotka vahvistavat tarkistamisen tarvetta, kuten ”onkohan ovi lukossa” ja ”jos en käy tarkistamassa sitä, niin tulee katastrofi”. Harjoittele pikku hiljaa myös tarkistamatta jättämiseen liittyvän ahdistuksen kanssa toimeen tulemista eli altista itseäsi ajatuksiesi lietsomille peloille.

Itsemyötätunto ja ja armeliaisuus ovat huumorin ohella tärkeitä, kun yrittää karsia elämää häiritseviä tapoja.

Koeta hillitä sisäistä kriitikkoasi ja hyväksy, että sinulla on tällainen tapa, josta opettelet päästämään vähitellen irti. Hyvää matkaa vapaampaan elämään.

Tästä eteenpäin

1. Pysähdy miettimään, onko sinulla ongelma vai ei.
2. Keskustele asiasta mahdollisimman monen luottohenkilön kanssa saadaksesi tukea.
3. Tutustu Mielenterveystalon omahoito-ohjelmaan verkossa.
4. Jos tuntuu, että et pääse eteenpäin, pyri esimerkiksi työterveyden kautta lyhytpsykoterapiaan.
5. Palkitse itseäsi hyvillä hetkillä murehtimisen sijaan.
6. Katso esimerkiksi elokuvat Entäs Bob? (USA 1991) ja Elämä on ihanaa (USA 1997), joiden päähenkilöillä on pakko-oireita. Pakkoja on myös Rillit huurussa -sarjan Sheldonilla.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.