Melkein mille vain voi nauraa mutta ei kelle tahansa.

Koomikko Jope Ruonansuu:

”Koomikon ammatti on opettanut, miten tärkeää nauraminen ihmisille on. Huumorin tarve myös lisääntyy aina, kun eletään vaikeita aikoja. Tekonaurua ei kuitenkaan pidä koskaan ihmisille tarjota.

Tärkeintä on, että koomikko osaa nauraa itselleen, muille nauraminen on kauhea moka. Huumorin pitää myös olla älykästä niin, että oivaltamisen ilo jää kuulijalle tai katsojalle. Se tapahtuu, kun ensin saa yleisön nauramaan ja sitten se hiljenee odottamaan jatkoa. Tämä on oikeastaan keikan hienoin vaihe. Silloin tunnen, että olen onnistunut, ja siitä eteenpäin on helppo antaa tulla lisää rentoa juttua.

Uskon myös harjaantuneeni näkemään, miten eri tilanteissa voi nostaa esiin asioiden koomisen puolen. Se on vaistonvaraista ja vaikea selittää, koska huumori on herkkä ja intuitiivinen laji. Jos koomisuuden olemus osattaisiin läpikotaisin eritellä, perustettaisiin varmaankin jokin instituutio, josta valmistuisi vuosittain liuta koomikoita.

Mielestäni koomikon paras opinahjo on uteliaisuus, ihmisten tarkkailu ja elämä itse. Näiden avulla oppii, mikä ihmisiä naurattaa ja myös mikä  itkettää. Koomikon pitää itkupuoltakin ymmärtää. Siksi vedänkin joka keikan loppupuolella tunteellisia biisejä, yleisö laulaa silloin mukana ja ehkä vähän itkeekin. Haikeisiin tunnelmiin ei kuitenkaan saa lopettaa. Koomikon pitää huolehtia siitä, että ihmisillä on pois lähtiessään ainakin vähän aikaa hyvä mieli.

Kolmenkymmenen koomikkovuoteni aikana huumori on kovettunut ja tullut räävittömämmäksi. Tästä  huolimatta mielestäni on aina tajuttava, missä menee hyvän maun raja ja koska mistäkin asiasta voi laskea leikkiä. Melkein mistä tahansa voi, mutta koskaan ei saa pilkata.

Oma huumorin- ja komiikantajuni ei varmaankaan ole iän lisääntyessä muuttunut, mutta kyllä muokkautunut, koska olen isä. Vastuuntunne nuoria kohtaan on lisääntynyt, kun olen nähnyt, miten paljon pahaa vääränlaisella vitsailulla, muka-huumorilla ja törkeällä kielenkäytöllä voi saada aikaan.  Oma menneisyys ja muistot koulukiusaamiskokemuksistani ovat myös kasvattaneet näkemään näitä asioita.”

Naurujoogakouluttaja Essi Tolonen:

"Yleensä ajatellaan, että nauramiselle pitää olla jokin syy, kuten  humoristinen tilanne tai vitsi. Mutta eihän kukaan esimerkiksi  ajattele, kun vauva ensimmäisiä kertoja nauraa, että onpa hänellä hyvä huumorintaju. 

Tästä ensimmäisestä naurusta jää kehoon ja mieleen  muistijälki, joka ei lähde sieltä. Spontaania nauramisen taitoa ei vain aina osata ottaa uudelleen käyttöön. Vaikka ihmiset kuinka sanovat, että  ei kyllä sinuakaan minun asemassani naurattaisi, väitän, että  nauramisen kyky on olemassa kaikilla. Joskus sitä pitää vain herätellä, kuten naurujoogassa tehdään.  

Naurujooga opettaa poistamaan mielen luomat nauramisen esteet. Se myös purkaa väärän  käsityksen, että ilman syytä ei voi nauraa. Joogaksi tätä intialaisen  lääkärin,  Madan Katarian kehittämää metodia kutsutaan, koska   naurun opetteluun yhdistyy joogan syvähengitysharjoituksia.  

Naurujoogassa harjoitellaan ryhmässä, annetaan naurulle lupa tulla,  vaikka ei naurattaisikaan. Pakko ei ole nauraa, mutta sanon aina  ryhmäläisille, että nyt siihen olisi hyvä tilaisuus.  

Naurun esiin houkuttelun keinoina käytetään katsekontaktia,  leikkimieltä ja yksinkertaisia harjoituksia, jotka ovat kaikille tuttuja arjen toimintoja ja asioita. 

Ryhmässä itseaiheutettu nauru muuttuu helpoksi  oikeaksi nauruksi, joka tarttuu ja leviää ihmisestä toiseen. Ja kun  tätä on tarpeeksi harjoiteltu, sama nauramisen kyky siirtyy myös  oman arjen tilanteisiin. 

Ikävät asiat eivät nauramalla muuksi muutu, mutta jos onnistuu nauramaan vaikka parkkisakolle,  harmistuminen vähenee. Tutkimusnäyttöä on ainakin siitä, että nauru  vähentää stressiä, ahdistusta ja aggressiivisuuutta. Nauraessa kehosta ja mielestä purkautuu jännityksiä, kuten itkiessäkin. Seurauksena voi  olla, että alkaa nukkua hyvin ja tulee paremmin toimeen  ihmisten kanssa. Usein myös huumorintaju paranee ja nauramisen aiheita löytyy entistä enemmän.

Naurujoogaryhmissä käy kaikenlaisia ja kaiken ikäisiä ihmisiä. Miehet eivät  välttämättä ihan helposti tule mukaan, mutta jos tulevat,  köriläistäkin kuoriutuu naurutaitoisia pikkupoikia."

Psykologi Pirkko Sammallahti:

”Jotkut ihmiset pyrkivät psykoterapiassa kertomaan vaikeimmistakin asioistaan vitsikkäästi ja leikillisesti. Yleensä he silloin haluavat suojella terapeuttia, koska ovat lapsesta asti joutuneet esittämään aikuisille reipasta, tuntui miltä tahansa. Tällainen huomaavainen ihminen ei halua olla taakkana, hän ei tule ajatelleeksi, että terapiassa saa olla oma kärsivä itsensä. Usein rohkaisenkin häntä ilmaisemaan, miten pahalta oikeasti tuntuu.

Psykoterapeutin kannalta nauru on totta kai hyvä juttu tullessaan oikeaan aikaan. Kun voi nauraa yhdessä potilaan kanssa vaikkapa jollekin hänen elämänsä vaikealle tapahtumalle, tietää, että muisto siitä on niin hyvin paketissa, ettei se enää ainakaan kovin pahasti satu. Nauru tekee hyvää, kun voi nauraa yhdessä toisen tai muiden kanssa. Yksin nauraminen on oikeastaan aika mahdoton ajatus.

Terapiassa esiin tulee myös hyvän naurun kääntöpuoli. Myönteinen nauru yhdistää naurajia, mutta auta armias sitä, joka ei kuulu nauravaan ryhmään, vaan on ryhmää yhdistävä tekijä, se jolle nauretaan.  Psykoterapeutti kuuleekin usein tuskan täyttämiä kertomuksia siitä, miten hänen potilaansa on joutunut naurunalaiseksi, olemaan naurettava. Sellaisia tilanteita on yleensä saatellut häpeä: kun pahasti haavoitettu ja epävarma kuulee naurunremakan, se tuntuu vain pahalta, eikä voi olla miettimättä, että minulleko siellä nauretaan.  

Ihmiset joutuvat myös näkemään paljon vaivaa sen eteen, etteivät joudu naurettaviksi. Valtavia väkivaltaisiakin voimia voi lähteä liikkeelle, jos joutuu pelkäämään kasvojensa menettämistä, tulee torjutuksi esimerkiksi persoonallisten ominaisuuksiensa takia.

Kun nauru tekee hyvää, ketään ei suljeta ulkopuolelle, vaan kaikki hyväksytään mukaan. Tällaista on vaikkapa vapauttava, omille asioille ja sattuneille mokille nauraminen tuttujen naisten tavatessa. Kun ulkopuolinen kysyy, miten tapaaminen sujui, vastaus saattaa olla, että puhuttiin kaikenlaista ja naurettiin ihan hirveästi.

Tämän tapaisissa hilpeissä tilanteissa on oltu suhteellisuudentajuisia, nähty, että elämästähän tässä on kysymys, ei sen enemmästä.”

Lue lisää:
Hyvä mieli hormoneilla
Apua, taas lipahti sammakko suusta

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.