Petri Tamminen

Opiskeluaikainen kaveriporukka kokoontui. Nekin, jotka aikoinaan vastustivat urheilua, intoilivat nyt lastensa urheiluista. Yksi kertoi kuskaavansa sählyporukkaa ympäri Etelä-Suomea, toinen sukkuloi pitkin pääkaupunkiseudun jalkapallokenttiä.

Mukaan mahtui myös pari musiikki-isää ja yksi kuvataideisä. Yhtä kaikki, viimeiset 15 vuotta jokainen meistä oli ajanut kodin ja lasten harrastusten väliä kuin rallikuski.

Toimenkuvan harmit olivat kaikille tutut: kiire, varusteröykkiöt eteisessä, iltaöiset odottelut milloin minkäkin hallin ovella. Rahanmenoa kirottiin yleisesti ja samoin ajokilometrejä, joku myönsi jopa häpeävänsä hiilijalanjälkeään.

Kokeneimmat huomauttivat, että kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi tämä elämänvaihe oli vielä liian lyhytkin. Lapsuus katoaa, nuoruuskin katoaa, lopulta istut yksin aution kentän laidalla ja tuijotat muistoihisi, niihin vuosiin, kun sait kuljettaa lapsia harrastuksiin.

 

Mietittiin kyllä myös sitä, miksi me, joiden omiin lapsuudenharrastuksiin vanhemmat eivät koskaan osallistuneet, halusimme nyt niin tiiviisti kulkea lastemme mukana.

Oliko siinä tosiaan kysymys turvallisuudesta, siitä että "julkisilla kulkeminen on niin hankalaa"? Vai sittenkin siitä, että tavoittelimme omaa kokemusta, lasten siivellä? Omien piilevien kykyjemme paljastumista?

Me urheiluisät ainakin myönsimme, että meiltä menee peleissä ja kisoissa pää sekaisin. Musiikki-isä tunnusti, että hän on aivan tolaltaan, kun lapsi esiintyy. Koko kroppa hehkuu onnistumisen toivetta, kaikki on tässä ja nyt, mutta sen kaiken voi menettää. Jännittää niin että sattuu.

Kunnes jälkeen päin kaipaa uutta samanlaista tunneryöppyä.

 

Yksi meistä oli ehtinyt elää oman urheilu-uran, tavoitella omia unelmiaan. Hän väitti, että se kokemus vapautti hänet kiinnittymästä toisten unelmiin, omien lastensakin unelmiin. Elämä nyt kerta kaikkiaan koostui erilaisista vaiheista, ja jokaisen piti antaa elää omat vaiheensa ja unelmoida omat unelmansa.

Ex-urheilija huomautti myös, että nykynuoria kannustettiin väärin ja ylipäätään liikaa.

–Nuorille hoetaan, että kunhan vain uskot itseesi, sinusta voi tulla mitä vain, seuraava Litmanen. Erittäin huonosti ajateltu!
–Tuskin joku Litmanen mietti, että siitä tulee Litmanen. Eiköhän se yrittänyt vain oppia yhden uuden taidon, jonkun pienen jutun. Sitä urheilijan työmäärää ei jaksa kukaan, jos vertailukohdat on jossain korkeuksissa. Kun syksy pimenee ja lähdetään maanantain iltatreeneihin, ilo pitää hakea pienistä onnistumisen kokemuksista.

Kaikki olivat tämän palopuheen jäljiltä hetken vaitonaisia. Jokainen taisi muistella ja mietiskellä omia kannustuspuheitaan, pelireissuilla ja treenien jälkeen lausuttuja sanoja.

Tämäkin oli tuttu tunnetila, meidän treenikuskien keskuudessa: Mitään puhuttavaa ei oikein ole, koska kaikki ovat kokeneet ihan saman mutta sittenkin omassa yksityisessä maailmankaikkeudessaan, vain omien lastensa kautta.
 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys