Ei ole kivaa, kun juhlat päättyvät aina siihen, että puoliso sammuu. Miten kurssia voisi muuttaa, psykoterapeutti Sanna Aulankoski?

Olen huolissani aviomiehestäni. Hän on 32-vuotias ja olemme olleet yhdessä 13 vuotta. Elämä on muuten mallillaan, mutta mieheni elämäntavat huolettavat. Hän juo todella paljon, syö roskaruokaa ainakin kerran viikossa, tupakoi paljon eikä harrasta mitään liikuntaa satunnaista kävelyä lukuun ottamatta. Painoindeksi on yli 25. Alkoholinkäyttö on runsasta ja jokaviikkoista, usein sammumiseen saakka.
Olemme menevä pariskunta ja meillä on paljon juhlia, mutta mieheni ei vain osaa ottaa ”nätisti”. Olen puhunut tästä hänelle jo vuosia ja ystävätkin ovat olleet huolissaan, mutta muutosta ei tapahdu. Mietin kaikkia tulevia sai-rauksista, joita miehelleni voi tulla. Hän ei itse ota puheitani tosissaan eikä hän ymmärrä, mistä kimpaannun. Luulen, että jonkun muun (lääkärin?) pitäisi saada asia hänelle perille.
Hänen suvussaan on alkoholismia. Miehelläni on hyvä työ. Hän hoitaa sen hyvin eikä juo arkena. Silti suunta on huono, koska mielestäni ei ole normaalia juoda joka viikonloppu todella suuria määriä ilman sen kummempaa juhlan aihetta. Usein hän sammuu ja jopa laskee alleen. Mutta eihän menestyvä, hyväpalkkainen nuori mies voi olla alkoholisti – vai voiko?
VÄSYNYT VAIMO

Puolisosi elämäntavat vaivaavat ja pohdit, voiko menestyvä, hyvin toimeentuleva nuori mies olla alkoholisti. Kyllä voi. Samoin kuin alkoholi tuo lohtua murheeseen, se tarjoaa tavan kruunata hyviä hetkiä: mielihyväkoukkuun voi päätyä molempia teitä.

Joskus kiistellään siitä, onko ongelmallisessa alkoholinkäytössä kyse sairaudesta vai elämäntavasta. Kutsuttiinpa ilmiötä miksi hyvänsä, siinä on elämää enemmän tai vähemmän hallitseva riippuvuus. Pahimmillaan riippuvuus on niin voimakas, ettei alkoholia ole järkevää käyttää lainkaan.

Kerrot miehesi juovan lähes joka viikonloppu sammumiseen asti ja ystävienkin olleen huolissaan hänestä. Jo näiden seikkojen pohjalta on selvää, että hänellä on päihdeongelma, joka ajan oloon voi kehittyä nykyistä vaikeammaksi.

Toisten ihmisten rooli alkoholiriippuvuudessa on hankala, sillä ongelmasta vapautuminen riippuu ennen kaikkea juojasta itsestään. Muut voivat kuitenkin motivoida muutokseen. Juomiseen kannustaminen on syytä ainakin jättää; esimerkiksi krapulaista ei tarvitse hoivata ja paapoa.

Kuvien tai filmien näyttäminen henkilön humaltuneesta olemuksesta saattaa havahduttaa. Ja kuten olet tehnytkin, omista huolista ja toiveista kannattaa kertoa suoraan. On hyvä maalailla niin kauhu­skenaarioita kuin visioita elämästä, jota halutaan yhdessä elää. Puheissa on kuitenkin pyrittävä välttämään liiallista painostusta. Käyttäytymiseen, jota joutuu puolustamaan, jää herkästi kiinni — aito motivaatio edellyttää oman tahdon heräämistä.

Senkin jälkeen kun halu raitistumiseen on, tulee muutos vaatimaan kaikilta osallisilta pitkää pinnaa. Päihdeongelman kukistaminen on monesti pitkä ja vaiheikas prosessi, jossa tietoiset pyrkimykset, alitajuiset mielenliikkeet, ulkomaailman sattumukset ja toisten tuki kietoutuvat eri tavoin yhteen.

Ja olipa tavoitteena täysraittius tai kohtuukäyttö, riippuvuudesta vapautuminen on iso muutos — iso siksi, että ongelma on usein kattava: sen lisäksi, että aivot ovat herkistyneet alkoholille, päihtyneet olo­tilat ovat voineet juurtua osaksi ihmissuhteita ja identiteettiä.

Vaikeaksi muutoksen tekee se, että kyse on luopumisesta; on jätettävä taakse alkoholiin liittyvät hyvät kokemukset ja korvattava ne uusilla. Joskus se edellyttää ajattelu- ja toimintamallien muuttamisen lisäksi elämän ulkoisten puitteiden uudelleen rakentamista. Miehesi kohdalla keskeinen kysymys on, pystyykö hän omaksumaan raittiimman roolin sosiaalisessa elämässään vai onko hänen parasta luopua tietyistä tilaisuuksista, ehkä ihmissuhteistakin, kokonaan.

Mietit miehen ohjaamista lääkärin pakeille. Sitä kannattaa kokeilla. Siinä vaiheessa kun hän haluaa apua juomiseensa, voi olla hyötyä esimerkiksi alkoholin tuottamaa nautintoa vaimentavasta lääkkeestä. Tuolloin myös keskustelut terapiassa tai vertaistukiryhmässä ovat monelle avuksi.

Suostuipa kumppanisi ottamaan vielä vastaan apua tai ei, toivosta sinun ei tarvitse luopua. Koska tahansa voi koittaa hetki, jolloin hän tajuaa ongelmansa ja ryhtyy toimiin sen voittamiseksi. Toisin kuin usein ajatellaan, pohjalla ei ole pakko käydä: Jokainen liikaa juova voi kääntää elämänsä suunnan jo ennen kuin on menettänyt perheensä, työnsä tai terveytensä.

 

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.