Ihminen ei ole ihmiselle susi, tai jos on, se ei kannata. Hyvän tekeminen muille koituu myös omaksi onneksi. Tutkimukset osoittavat, että hyvyys vahvistaa mielenterveyttä. Kolme mielen ammattilaista kertoo, miksi.

Filosofi Eero Ojanen: Myönteinen näkyväksi

”Kun asiat menevät huonosti, sanotaan, että palataan maan pinnalle tai todellisuuteen. Kun ne menevät hyvin, tällaisia ilmaisuja ei käytetä, vaikka maailmassa eli todellisuudessa tapahtuu sekä hyviä että huonoja asioita.

Meillä ihmisillä on taipumus ottaa elämän hyvät asiat näkymättöminä itsestäänselvyyksinä, mutta huonot näemme todellisempina elämän osatekijöinä. Onhan esimerkiksi onnettomuus mediassa suurempi uutinen kuin onnenpotku.

Kielteisten asioiden huomioarvosta todistaa myös ns. Murphyn laki. Sehän väittää, että jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee. Ei tarvitse paljon miettiä, kun huomaa, ettei tämä pidä käytännössä paikkaansa. Bussi ei aina mene nenän edestä eikä leipä putoa väärinpäin.

Hyvän olemassaolo on merkillinen asia. Ihmiset tekevät hyvää, vaikka siitä ei palkita. Kukaan ei laske sitä huolta ja vaivaa, jonka ihmiset esimerkiksi läheisistään huolehtiessaan näkevät. Siinä on maailman voimavara, joka pitää kaiken koossa ja mahdollistaa senkin, että jotkut voivat ajatella vain itseään.

Halu tehdä hyvää on osa ihmismielen rakennetta. Hyvän tekemisestä tulee palkitseva olo, se tuottaa harmonian tunteen. Tämä tunne jo sinänsä on palkkio, mutta hyvän tekemisestä koituu myös etua: kun käyttäytyy ihmisiksi, saa todennäköisimmin samaa kohtelua itsekin.

Näkyvämmäksi hyvää voi tehdä jo sillä, että myöntää sen olemassaolon. Mutta kaikkia asioita ei tietenkään pidä nähdä hyvinä, jos ne eivät sitä ole. Monesti hyvän tajuaminen kuitenkin auttaa tyytymään siihen, mitä on.

Hyvän tekeminen ei ole vain hyväntekeväisyyttä, pelkkiä yksittäisiä ja jotenkin poikkeuksellisia tekoja. Se voi olla mukana elämässä koko ajan, perusvireenä, esimerkiksi silloin kun kohdellaan muita ihmisiä säällisesti ja ollaan kunnolla. Hyvyyttä ei pidä sekoittaa täydellisyyteen."

Psykologi Marjo Kokko: Myötätuntoa jämäkästi

”Hyvää on helppo tehdä ja lisätä ympärillään kuuntelemalla muiden huolia, kun he sitä tarvitsevat. Mutta vain ylikiltti jaksaa kuunnella ehtymättömän myötätuntoisesti.

On inhimillistä, että purkaukset voivat ennen pitkää alkaa ärsyttää. Kun niin käy, kannattaisi kuitenkin miettiä, minkälaista suhtautumista itse toivoisi, jos olisi valittajan saappaissa. Pohtia voisi myös sitä, miksi yksi on kärkäs valittamaan, toinen ei.

Joillakin ihmisillä valittamisen tarve voi nousta huomiohakuisuudesta, halusta olla sosiaalisten tilanteiden draama queen. Jotkut taas ajattelevat, että nimenomaan oma minä on äärimmäisen kiinnostava asia ja muut ovat olemassa tätä minää varten. Silloin ei pidetä tarpeellisena tai kiinnostavana kysyä, mitä muille mahdollisesti kuuluu, vaan keskitytään kertomaan omista asioista.

Työkaverina tällainen ihminen voi viedä omilla asioillaan muilta tilaisuuden viettää rentouttavaa kahvihetkeä, puolisona kumppaniltaan mahdollisuuden palautua hetken oman rasittavan työpäivänsä jälkeen.

Luultavasti ongelmiaan ahkerasti purkavat ovat kuitenkin oikeasti hädissään siitä, miten jaksavat omin voimin, kun elämä koettelee. He ovat ehkä lapsesta asti hakeneet tukea ja turvaa muilta, koska eivät ole saaneet itseluottamusta kehittävää arvostusta.

Valituksen sietokyvyssäkin on eroja. Jos toisen huolten kuunteleminen kovin äkkiä hermostuttaa, voi olla, että kuuntelija on samanlainen kuin kuunneltavansa. Häntä harmittaa, kun ei päässyt puhumaan omista askarruttavista asioistaan.

Toiselle hyvää toivovan kuuntelijan kannattaisi muistaa empatia, mutta yhtä tärkeänä jämäkkyys. Valittajalle on lupa sanoa, että olen nyt parhaani mukaan kuunnellut sinua, mutta en voi enempää auttaa.

Jos toinen silti vain jatkaa samoilla raiteilla, parhaan palveluksen hänelle tekee, jos kertoo, että ainakin itse vastaavassa tilanteessa voisi kuvitella hakevansa tukea ja apua joltain ulkopuoliselta taholta, vaikka ammattiauttajalta. Myös sen saa sanoa, jos toisen huolet alkavat ahdistaa itseäkin.

Loputonta huolten tulvaa kuunnellessa helpottaa kun muistaa, että jokaisella ihmisellä, marinalla ja tarinalla voi olla koskettava tausta.”

Kirjailija, Lasten terveysfoorumin pj. Seija Sihvola:Ilolista lahjaksi

"Muiden ihmisten huomioonottaminen ja auttaminen on konkreettista antamista. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa esimerkiksi, että annetaan vastikkeetonta aikaa, ruokaa ja majapaikka tarvitsevalle.

Tätä ei kuitenkaan pysty tekemään, jos ei ensin auta itseään huolehtimalla ruumiinsa ja mielensä terveydestä.

Mielen auttaminen on muun muassa sitä, että tunnistaa omat ilonlähteensä elämässä.
Itse teen sen niin, että joka vuosi syntymäpäivänäni laadin kymmenen kärjessä –listan onneni lähteistä, mietin, mitkä asiat aivan oikeasti tuottavat minulle iloa. Sen jälkeen alan toteuttaa näitä iloja elämässäni entistä enemmän ja yritän raivata niille myös enemmän aikaa.

Ilolistan tekeminen lisää myös itsetuntemusta. On hyväksi huomata, että vaikka yhteys toiseen ihmiseen on suuri onni, monia iloa tuottavia asioita voi tehdä aivan itsekseenkin.

Olen suositellut ilolistan tekemistä ja ilojensa mukaan elämistä muillekin. Varsinkin moni mies on häkeltynyt tajutessaan, ettei ole koskaan ennen tullut tällä tavoin ajatelleeksi omaa onnellisuuttaan.

Hyvää lisään ympärilläni myös pitämällä tiivistä yhteyttä läheisiini. Yritän tavata läheisiäni ja ystäviäni mahdollisimman paljon. Viikoittain syömme yhteisen aamiaisen vanhojen, hyväkuntoisten vanhempieni kanssa.

Joka-aamuisena tapanani on jo vuosikaudet ollut hiljentyä ja keskittyä kello seitsemältä viiden minuutin ajaksi lähettämään myönteisiä ajatuksia maailman lapsille.

Auttamisasenteen pitäisi olla aikuisten arkielämää, sillä jos lapsi kasvaa ympäristössä, jossa muita autetaan ja kohdellaan tasa-arvoisesti, hän oppii tekemään samoin itsekin."

Lue mitä tapahtuu psykoterapiassa.