Kuva Lauri Rotko
Kuva Lauri Rotko

Yrittäjä Mika Lokkila, 49, sairastui vaikeahoitoiseen epilepsiaan teini-iässä. Sairaus kulki mukana kuin reppu selässä, kunnes kahdeksan vuotta sitten tehty aivoleikkaus lopetti kohtaukset.

"Yläasteella aloin saada tajunnanhämärtämiskohtauksia, outoja tuntemuksia. Sukelsin ’tunneliin’ ja tuntui kuin mainos olisi pyörinyt päässä. Tuntemusta voisi kuvata jollain tavalla psykofyysiseksi, kuin olisin siirtynyt rinnakkaistodellisuuteen. Joskus esiintyi myös ’säpsimistä’, aivan kuin päässä olisi tuikkinut sähköiskuja.  

Kuusitoistavuotiaana olin lapsuudenystäväni kanssa interreilaamassa Euroopassa ja tarkoituksemme oli mennä Saksaan katsomaan formula-ajoja. Yhtäkkiä jäin seisomaan poissaolevana junaan. Silloin ystäväni totesi, että nyt mennään sairaalaan. Hän oli huomannut jo aiemmin, etten ollut oma itseni. Varmasti osansa oli silläkin, että olimme valvoneet ja maistelleet alkoholia.

Aivokuvauksissa kohtausten herättäjäksi paljastui ohimolohkon hyvänlaatuinen kasvain, joka oli majaillut siellä todennäköisesti kauan. Olin helpottunut, että oudoille oireille löytyi selitys. Minulle kerrottiin, että lääkehoito auttaa yleensä. Lääkkeitä kokeiltiinkin, mutta ne eivät purreet. Vuosia kuljin lääkäriltä toiselle ja kulutin voimiani avun löytämiseen.  

Ennen epilepsiakohtausta sain auroja, jotka olivat toisinaan haju- ja makutuntemuksia, kuten liuottimen käryä. Joskus sain kohtauksen tietokoneen välkkeestä ja vaimoni Sari löysi minut lattialta kouristelemasta.

Muistin pätkiminen alkoi huolestuttaa niin, että hakeuduin muistitutkimuksiin. Lääkäri totesi, että muistisairautta minulle ei ole, mutta epilepsia tekee kepposia muistilleni. Sairauteni reagoi myös valon määrään. Syksyn ja talven pimeydessä, stressaantuneena tai univelkaisena kohtauksia tuli tiuhemmin.

Myös työelämän murrokset herkistivät kohtauksille. 1980-luvun lopulla, jolloin käynnistin isännöintipalvelun Haminassa, valuuttaluotot romuttivat monen asiakkaani elämän yhdessä yössä ja aiheuttivat kovaa työpainetta. Sairaudesta huolimatta kykenin työhön. Vaimoni Sarin osallistuminen yritystoimintaan auttoi valtavasti.

Muutaman kerran jouduin ambulanssilla sairaalaan. Iän karttuessa kohtauksia alkoi tulla aamuyöstä, vilkkaan unennäkemisen aikana. Silloin kouristelin ja hyörin vuoteessa. Jännitin ja jäykistin jalkaani niin, että peitto putosi lattialle, joskus putosin itsekin. Sari on kertonut, että kohtaushetkellä voimani moninkertaistuivat ja saatoin työntää hänetkin vuoteesta. Seuraava päivä meni sekavissa tunnelmissa, olo oli huono ja väsynyt.

Syvimmän laman aikana 1991 muutimme Sarin kotitilalle Artjärvelle ja ryhdyimme maanviljelijöiksi. Lypsykarjan lisäksi pihallamme tepasteli kanoja. Saimme viljat, kananmunat, perunat ja vihannekset omalta tilalta. Vaikka elämä oli mukavaa, EU:n liittymisen myötä pientilat eivät enää kannattaneet ja mekin jouduimme luopumaan.

Intohimoni oli jo pitkään vetänyt kaupallisella alalle ja ihmisten pariin, niinpä perustin vuonna 1993 uuden yrityksen Artjärvelle, jossa tarjoan kirjanpito-, isännöinti- ja vakuutuspalveluita. Osallistun myös muutaman muun yrityksen hallitustyöskentelyyn.

Ohimolohkoepilepsiaa on joskus vaikeaa hoitaa lääkkeillä. Koska lääkityksessäni ei koskaan ollut taukoja, en tiedä, mikä sen lopullinen merkitys oli. En kuitenkaan ollut tyytyväinen hoitooni, ja vuonna 2005 aloimme pohtia lääkärini Reetta Kälviäisen kanssa epilepsiakirurgiaa.

Sari ei olisi päästänyt minua isoon leikkaukseen. Hän totesi, että sinne sinä jäät. Ajattelin kuitenkin, että tämäkin kortti on käännettävä. Tuntui kuin olisin saanut lottovoiton, sillä vain murto-osa vaikeaa epilepsiaa sairastavista voidaan leikata. Kirurgi kertoi, että seitsemänkymmenen prosentin varmuudella oireeni hellittävät. Leikkaus olisi voinut myös epäonnistua, mutta yhtä suurella tilastollisella todennäköisyydellä olisin voinut törmätä rattijuoppoon.

Ennen leikkausta minut tutkittiin tarkkaan. Välillä aivopuoliskoni nukutettiin sillä seurauksella, etten pystynyt puhumaan, vaikka kuinka yritin. Kokeella haluttiin kartoittaa, ettei esimerkiksi aivojeni puhekeskus vaurioidu leikkauksessa.

Kun tulin leikkauksen jälkeen tajuihini, olin iloinen, että olin hengissä. Pian saapuivat kuitenkin ankarat kivut, olihan kalloni sahattu auki ja aivoissani oli vielä turvotusta. Opiaattipistokset leikkasivat tuokioksi kivulta terän. Hoipuin Sarin turvin pitkin sairaalan käytäviä. Liikkua piti, että aineenvaihdunta käynnistyi.

Olin varmasti hurjan näköinen, kun pääni oli täynnä niittejä, kasvot turvoksissa ja mustelmilla. Siihen aikaan oli paperimiesten lakko ja pohdin usein, että mieluummin soisin sairaanhoitajille ne korotukset, he tekevät niin vastuullista työtä.

Leikkauksesta toipuminen oli raskasta myös taloudellisesti, sillä jouduin luopumaan joistakin asiakkaista. Vaimokin väsyi, sillä hän oli vuosia venynyt ja toimimaan apumuistinani. Hänen toiveammattinsa oli kotiäiti, mutta sairauteni ja yrittäjäpariskunnan kiireiden vuoksi lastenhankinta pitkittyi ja vaikeutui lopulta niin, ettemme saaneet omia lapsia. Lapsettomuus koski kipeästi. Meillä on onneksi paljon läheisiä kummilapsia ja heidän ystäviään, jotka olivat tänäkin kesänä luonamme lomanvietossa.  

Hoitava neurologini ehdotti minulle työkyvyttömyyseläkettä jo parikymppisenä, mutta se ei ollut vaihtoehto edes silloin. Monet kohtalotovereistani olivat joutuneet jättämään työelämän.

Välillä teen töitä innoissani tunteja laskematta. Voisi sanoa, että epilepsia on ollut minulle jarrupoljin, joka on pysäyttänyt liian kovan tahdin. Vieläkin teen työtä ajoittain liikaa, jo siksi, että pidän työstäni ja asetan itselleni tavoitteita. Toisaalta osaan paremmin pitää lomaa ja jakaa vastuuta enkä ota työtä yhtä raskaasti kuin ennen, koska arjessa ei enää tarvitse taistella epilepsian kanssa.

Toimin edelleen yrittäjänä, olen monessa mukana ja arki on kiireistä. Kerran vuodessa käymme Thaimaassa ja syksyllä matkailemme Euroopassa. Nautin luonnon kauneudesta, Norjan vuorien lumisista huipuista, kalastamisesta ja mökkeilystä. Veden äärellä rauhoitun. Kodassa loimutan usein lohta, luen kirjoja ja rauhoitun arjen kiireistä.  

Kesällä tuli 10 vuotta täyteen leikkauksesta ja kohtaukset ovat pysyneet poissa, mikä on tietysti tärkeintä. Käytän yhä pientä lääkitystä, mutta kohtauksia ei ole leikkauksen jälkeen tullut.  

Elämässä on asioita, joita voi muuttaa ja asioita, joihin voi vain sopeutua. Kuoppien ja töyssyjen yli pitää vain yrittää pinnistellä. Aiemmin epilepsia kulki aina mukanani kuin reppu selässä, nyt reppu on huomattavasti kevyempi.”

 

Ukkosmyrsky aivoissa

Epilepsiaa voisi kuvata ”aivojen ukkosmyrskyksi.” Joskus sähköisen purkauksen sysää alkuun tulehdus, kasvain, aivoverenkierron häiriö tai Alzheimerin tauti, mutta toisinaan syy jää hämäräksi. Osa epilepsioista johtuu geneettisestä alttiudesta, mikä ei aina kerro suorasta periytyvyydestä, sillä soluissa tapahtuu myös uusia mutaatioita.

Sairauden oireita hoidetaan ensisijaisesti lääkkeillä, mutta jos ne eivät auta, harkitaan epilepsiakirurgiaa, sillä kohtaukset voivat vaurioittaa aivoja. Otollisimpia leikkaushoidolle ovat potilaat, joilla on Mikan tapaan ohimolohko-epilepsia ja joiden aivoista löytyy selkeä kohtauksia herättävä pesäke, joka voidaan leikata pois.

Jos leikkausta ei voida tehdä, voidaan kokeilla hoitoja, joissa stimuloidaan kiertäjähermoa tai aivojen syviä tumakkeita.

Suomessa epilepsiaa sairastaa noin 56 000 ihmistä. Uusia lääkkeitä kehitetään koko ajan, mutta yhä 20 prosentilla kohtaukset rajoittavat elämää.

Kohtaukset saattavat olla tajunnanhämärtämiskohtauksia tai dramaattiselta näyttäviä tajuttomuuskouristuskohtauksia, jolloin hengitys salpautuu hetkeksi ja suusta voi tulla vaahtoa. Tajunnanhämärtämiskohtauksen aikana ihminen saattaa puuhastella epätarkoituksenmukaisesti, mutta ei myöhemmin muista sitä.

Joskus kohtausta ennakoivat auraoireet, kuten nieleskely, haju-, maku- ja näkötuntemukset tai tunne kohtauksen saapumisesta. Oireet riippuvat siitä, mistä aivojen kohdasta sähköpurkaus alkaa ja kuinka laajalle se leviää.

Säännöllisen lääkityksen ohella on tärkeää syödä monipuolisesti, nukkua hyvin ja liikkua. Kuume, valvominen ja stressi altistavat kohtauksille. Alkoholia voi käyttää silloin tällöin, kunhan ei humallu.

Kohtauksen pitkittyessä epilepsiaa sairastava tarvitsee välitöntä sairaalahoitoa. Kohtauksia tulkitaan yhä väärin, humalaksi tai krapulaksi, joitakin on jopa ryöstetty. Aggressiivinen tai sekava käyttäytyminen voi kuulua kohtauksen luonteeseen tai jälkioireisiin. Kohtauksen saanutta ei saa koskaan jättää yksin.

Asiantuntija: Reetta Kälviäinen, professori, Kuopion epilepsiakeskuksen johtaja, KYS

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö n. 80 000 osteoporootikkoa. Suomessa syntyy yli 40...
Lue kommentti
Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Liukuesteet ei montaa euroa maksa. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia (400mg), D-vitamiinia (50-100µg), magnesiumia (200-400mg) sekä K2-vitamiinia (50-100µg). Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Vuoden 2011...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.