Parkinsonin tauti on parantumaton neurologinen sairaus. Se aiheuttaa liikehäiriöitä, jotka johtuvat tiettyjen liikesäätelyyn osallistuvien hermosolujen tuhoutumisesta aivoissa ja siitä aiheutuvasta dopamiinin vähenemisestä. Taudin oireita voidaan lievittää lääkkeillä.

Riskit

Riski sairastua Parkinsonin tautiin lisääntyy 50 ikävuoden jälkeen. Noin yksi sadasta 70-vuotiaasta sairastaa sitä. Pieni osa Parkinsonin taudista on perinnöllistä.

Oireet

Ensimmäinen oire Parkinsonin taudista on tavallisesti käden tai sormien vapina. Oireet alkavat hitaasti ja niitä esiintyy usein vain toisella puolella kehoa. Pidemmälle ehtineen taudin pääoireita ovat vapina, jäykkyys, tasapainovaikeudet ja liikkeiden hidastuminen.

Parkinsonin tautiin liittyy usein kaatuilua tai jähmettymistä, kun pitäisi lähteä liikkeelle tai kääntyä. Potilas voi saada myös kivuliaita kouristuksia tai kärsiä esimerkiksi hartiakivuista.
Autonomisen hermoston oireet ovat Parkinson-potilaalla yleisiä. Sellaisia ovat mm. nielemisvaikeudet, syljen valuminen, ummetus, virtsaamisvaivat, erektiohäiriöt ja matala verenpaine. Huonounisuuskin on yleistä.

Hoito

Parkinsonin taudin diagnoosin tekee neurologi. Tautiin ei ole löydetty parantavaa hoitoa. Lääkkeillä oireita voidaan pitää kurissa, mutta niihin liittyy usein hankaliakin sivuvaikutuksia. Lääkitys onkin syytä aloittaa vasta, kun taudin oireista on selvästi haittaa.

Lääkkeiden tehon ja toimintakyvyn heiketessä ja tahattomien liikkeiden lisääntyessä on aika korjata lääkitystä. Jos lääkkeistä ei ole apua, voi aivojen syvien osien kirurginen sähköstimulaatio joissain tapauksissa helpottaa elämää.
Kun lääkityksen teho on paras ja potilas tuntee voivansa hyvin, hänen raajansa ja kasvonsa voivat nykiä ja ylävartalo tai pää heilua puolelta toiselle. Nämä tahattomat liikkeet eivät ensimmäisinä vuosina heikennä elämän laatua, ja pitkälle edenneessä taudissa toimintakyky saattaa olla niiden aikana parhaimmillaan.

Lue lisää:
Suomen Parkinson-liitto ry

Lähde: Käypä hoito -suositus
www.kaypahoito.fi

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö n. 80 000 osteoporootikkoa. Suomessa syntyy yli 40...
Lue kommentti
Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Liukuesteet ei montaa euroa maksa. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia (400mg), D-vitamiinia (50-100µg), magnesiumia (200-400mg) sekä K2-vitamiinia (50-100µg). Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Vuoden 2011...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.