PMS-oireet vaivaavat niitä, joilla hormonit hyrräävät normaalisti. Se ei siis ole sairaus vaikka joskus vaatikin hoitoa.

Mikä?

PMS, premenstruaalinen oireyhtymä, tarkoittaa niitä mielen ja kehon oireita, joita monille naisille tulee kuukautiskierron loppupuolella ennen vuodon alkua.

Tyypillisimpiä ovat ärtyneisyys, masentuneisuus ja rajukin mielialojen heilahtelu, vatsakin turpoaa tai turvottaa muuten vain ja rinnat aristavat. Unettomuus ja väsymys vaivaavat.

Milloin?

Oireet alkavat kuukautiskierron puolivälin jälkeen, joskus vasta muutama päivä ennen vuodon alkua, ja ne helpottuvat nopeasti kuukautisten alettua.

PMS ei välttämättä ole yhtä hankala joka kierrolla, ja oireetkin voivat vaihdella.

Kenellä?

Lähes kaikilla naisilla on PMS-oireita jossakin vaiheessa elämäänsä, sillä ne johtuvat normaalista kuukautiskierrosta.

Munasarjan kierron eri vaiheissa tuottamat hormonit vaihtelevat ja aiheuttavat muutoksia keskushermoston välittäjäaineissa. Ne taas heijastuvat mielialaan.

Pahimmillaan kuukautisia edeltävät oireet ovat 35–45-vuotiailla.

Mistä johtuu?

Syytä ei tiedetä, mutta teorioita on esitetty runsaasti. PMS on toisinaan selitetty puhtaasti psykosomaattiseksi sairaudeksi, toisinaan hormonaalisista syistä johtuvaksi.

Ilmeistä on vain se, että oireiston synty edellyttää normaalia munasarjojen toimintaa. Esimerkiksi munasarjojen poisto sekä niiden toiminnan päättyminen lopettavat oireet.

Miten tutkitaan?

Jos nainen kokee kuukautiskiertoon liittyvät oireet rasittavaksi, lääkärin vastaanotolla tilannetta voidaan selvitellä. Tarvittaessa oireita seurataan muutaman kierron ajan kirjanpidon avulla.

Laboratoriotutkimuksia ei tarvita, eli hormonitasojen mittaaminen on turhaa. Jos lähes ainoana oireena on väsymys, voidaan harkita pienen verenkuvan sekä TSH:n (aivolisäkehormonin) tutkimusta.

Miten hoidetaan?

Varsinaista hoitoa PMS vaatii harvoin. Useimmille riittää oikea tieto oireiden syystä. Naisen on tärkeä tietää, että PMS ei johdu sairaudesta, ei johda hormonihäiriöihin eikä ennenaikaisiin vaihdevuosiin.

Koska osalla naisista oireet kuitenkin haittaavat elämää, erilaisia hoitoja on kokeiltu: vitamiineja, estrogeeniä ja keltarauhashormonia. Monet ovat varmasti kokeilleet myös luontaistuotekaupan valmisteita, vaikka tieteellinen näyttö niiden tehosta puuttuukin.

Mitä lääkkeitä?

Koska oireyhtymän perussyytä ei vielä tunneta, täsmähoitoa ei ole. Jotkut naiset ovat saaneet apua B6-vitamiinista. 50 mg:n päiväannos on ollut sopiva.

Keltarauhashormoni auttaa joitakin naisia. Sitä voi kokeilla ainakin silloin, jos on aihetta tasoittaa epäsäännöllistä kuukautiskiertoa.

Monella naisella PMS-oireet helpottavat ehkäisypillerien käytön myötä. Tämä on loogista, sillä pillerit estävät munasolun irtoamisen ja tasaavat hormonipitoisuuksia kierron aikana. Myös hormonikierukka näyttää helpottavan PMS-oireita, samalla kun kuukautisvuodot niukkenevat ja kivut vähenevät.

Muillakin lääkkeillä saadaan elämään helpotusta. Tulehduskipulääkkeet lievittävät kuukautisia edeltävää päänsärkyä ja lihassärkyjä.

Nesteenpoistolääkkeitä voidaan käyttää tilapäisesti: muutaman päivän jakso juuri ennen kuukautisia voi helpottaa turvotusta.

Uusia mielialalääkkeitä, ns. selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, on käytetty vaikeammissa PMS-oireissa. Käytettävät lääkeannokset ovat pienempiä kuin esimerkiksi depression hoidossa. Lääkettä ei tarvitse ottaa kuin kierron jälkipuolella, silloin kun oireet vaivaavat.

Mitä voi itse tehdä?

Itsestään kannattaa pitää huolta syömällä terveellisesti. Kuitujen osuutta on hyvä lisätä, samoin nesteen juontia. Kahvia ja alkoholia taas pitää välttää, kuten myös rasvaista ruokaa. Vihannekset, marjat ja hedelmät keventävät oloa ja vähentävät turvotusta.

Liikunta laukaisee kuukautisia edeltävää jännittyneisyyttä. Kun liikkuu niin kuin itse haluaa, mielikin pysyy parempana.

Koska kyse ei ole sairaudesta, voi myös opetella ajattelemaan, että huonommat ja paremmat päivät kuuluvat elämään: on normaalia että mieliala vaihtelee. Kaikkia tunteita ja tuntemuksia ei tarvitse lamata ja tasata. Ihmisellä on oikeus olla välillä apea ja väsynyt. Sen jälkeen osaa entistä enemmän nauttia mukavista päivistä.

Onko totta?

1. Tenteissä tai vaikeissa työtehtävissä menestyy heikommin juuri ennen kuukautisia.

Voi olla joidenkin kohdalla totta, keskittymiskyky voi olla huonompi. Käytännön elämässä erot ovat kuitenkin aika pienet. Muut asiat, kuten vaikkapa murheet perheessä tai lähimpien ihmisten sairastuminen, vaikuttavat enemmän.

2. Juuri ennen kuukautisia ei kannata ryhtyä laihduttamaan, sillä silloin on koko ajan nälkä ja rasva maistuu. Vuodon jälkeen olo on kevyempi ja laihduttaminenkin sujuu.

Painonhallintaan kannattaa aina panostaa. PMS-oireetkin voivat vähän helpottaa terveellisellä ruokavaliolla.

3. Juuri ennen kuukautisia ei pidä sopia kehityskeskustelua pomon kanssa tai teinin kasvatussessiota. Mopo voi karata käsistä.

Useimmilla kyllä onnistuu silloinkin. Jos kärsii kovin hankalista PMS-oireista, kannattaa tietysti mahdollisuuksien mukaan ajoittaa tärkeät keskustelut sopivaan aikaan.

4. Urheilemaan ei kannata ruveta juuri ennen kuukautisia: suoritus menee kuitenkin pieleen eikä kunto nouse. Menkkojen jälkeen onnistuu taas.

Liikunta auttaa monella PMS-oireisiin. Kunnon kohotus edellyttää pitkäaikaista säännöllistä liikkumista.

5. Nainen on halukkain seksiin heti kuukautisten jälkeen. Ennen niitä ei seksi maita.

Taitavat muut asiat vaikuttaa enemmän.

6. Maidon juominen ja D-vitamiinin runsas saanti ruoasta voivat ehkäistä kuukautisia edeltävien PMS-oireiden syntymistä.

Joissakin tutkimuksissa on tällaisesta saatu viitettä, mutta tieteellinen näyttö ei ole kovin vahva. Riittävä kalsiumina ja D-vitamiinin saanti on joka tapauksessa tärkeää, erityisesti luun hyvinvoinnille.

7. Jos kärsit vaikeista PMS-oireista, varaudu myös vaikeisiin vaihdevuosioireisiin!

Tästä ei ole näyttöä. Eikä vaihdevuosioireita kannata etukäteen pelätä. Apua voi hakea, jos oireita sitten tulee.

8. Lisäravinteista kalsium ja magnesium helpottavat PMS:ää.

Kivennäis- ja hivenaineiden hyödystä PMS-oireissa ei ole tieteellistä näyttöä.

9. Jos saat aina ennen kuukautisia päänsäryn, kannattaa ottaa särkylääkettä heti ensimmäisten särkyoireiden aikaan. Muuten kipu yltyy sietämättömäksi.

Kuukautisiin liittyvä – tai niitä edeltävä – migreeni kannattaa hoitaa ajoissa. Kaikki päänsäryt eivät aina ylly sietämättömäksi, ja turhaa särkylääkkeiden käyttöä kannattaa välttää.

Artikkelin kirjoittaja Aila Tiitinen on naistentautien ja synnytysten sekä gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri. Hän toimii HYKS Naistenklinikan hormonipoliklinikan osastonylilääkärinä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.