Jennan tyttäret oppivat käyttämään taskurahansa heti ne saatuaan. Muuten äiti tyhjensi säästölippaat ja pelasi lastenkin rahat.
Kun Jenna Mäkelä kuuli, että saattaa saada kahden vuoden vankeustuomion, hän ajatteli ensimmäiseksi joulua. Kuinka hän voisi kertoa lapsilleen, ettei ehkä olisi jouluna kotona?
Vuosi sitten Jenna odotti hermostuneena oikeudenkäyntiä, jossa häntä, porilaista perheenäitiä, syytettiin kaikkiaan 72 petosrikoksesta. Niihin Jenna oli päätynyt usean vuoden aikana rahoittaessaan peliriippuvuuttaan.
– Lopulta päätin olla puhumatta lapsille asiasta. En halunnut aiheuttaa heille ylimääräistä murhetta.
Lakimies vakuutti, ettei Jennaa vietäisi oikeussalista suoraan vankilaan vaan hän ehtisi kertoa lapsilleen lähdöstään ja hyvästellä heidät kotona.
”Voiton laukaisema tunne oli uskomaton. Hallitsin peliä, tunsin olevani älykäs ja erikoislaatuinen.”
KIINNOSTUS RAHAPELEIHIN alkoi salakavalasti. Jo nuorena Jenna työnsi kavereiden kanssa kolikkoja kioskien peliautomaatteihin.
Jennasta tuli äiti 21-vuotiaana, eikä menevään elämään tottunut nainen osannut nauttia kotonaolosta. Hänestä vauvan hoitaminen oli tylsää, mutta ei sellaista kehdannut sanoa kenellekään. Kerran vauvan ollessa päiväunilla Jenna klikkautui nettikasinolle. Hän latasi kokeeksi pienen rahasumman ja seurasi ohjeita.
Jenna ei tiennyt, että uudet pelaajat usein voittavat. Pelilaitteet on ohjelmoitu toimimaan sillä tavoin.
– Se voiton laukaisema tunne oli uskomaton. Hallitsin peliä, tunsin olevani älykäs ja erikoislaatuinen. Naureskelin mielessäni muille ihmisille, jotka eivät tajunneet, miten helppoa rahanteko pelikoneilla on.
Nuori äiti osti voittorahoillaan vauvanvaatteita. Itselleen hän hankki Marimekon Unikko-tarjottimen.
– Ilman pelivoittoa en olisi ikinä voinut ostaa sellaista. Kun vein tarjottimen kotiin, tunsin itseni vähän paremmaksi ihmiseksi.
ILTAPÄIVÄN PELIHETKISTÄ tuli Jennalle tapa. Aluksi hän kertoi voitoistaan puolisolleen ja vanhemmilleen. Välillä tuli 500 euroa, toisinaan tonnikin.
– Perheessäni rahapeleihin ei ole koskaan liittynyt mitään kielteistä. Vanhempani laittoivat aina kauppareissulla kolikot peliautomaattiin, isä osallistui pitkävetoon ja ylipäätään kaikesta oli tapana lyödä vetoa.
”Olen jättänyt kaksi hyvää miestä, koska en pystynyt tunnustamaan peliongelmaani.”
Siinä vaiheessa, kun Jenna huomasi pelaavansa perheen laskuihin tarkoitetut rahat, hän lopetti aiheesta puhumisen. Kerran rahapulassa Jenna tarttui miehensä verkkopankkitunnuksiin ja alkoi pelata tämän rahoilla. Hän jäi teostaan tietenkin kiinni.
– Jos olisin pyytänyt anteeksi ja muuttanut käytöstäni, kaikki olisi voinut korjaantua. Mutta en pystynyt tunnustamaan, että minussa oli jotakin vikaa, ja halusin eron.
Samalla tavalla Jenna käyttäytyi nelisen vuotta myöhemmin, toisen tyttärensä isän kanssa.
– Olen jättänyt kaksi hyvää miestä, koska en pystynyt tunnustamaan peliongelmaani.
JENNA PITÄÄ ITSEÄÄN kontrolliaddiktina, koska on aina pyrkinyt pitämään ratkaisunsa omassa hallinnassaan. Hänen on ollut helppo vaihtaa suuntaa, kun puoliso, asuinpaikka tai työnantaja on alkanut tuntua hankalalta. Sairaanhoitajan ja muusikon opinnot jäivät kesken. Työelämässä Jenna on tehnyt monenlaisia pätkäpestejä muun muassa hoiva-alalla sekä radiojuontajana.
– Vaikka olen ollut hyvin rauhaton ja tyytymätön elämääni, päihteistä en ole koskaan kiinnostunut, koska ne saavat hallinnan tunteen katoamaan.
Sen sijaan pelaamista Jenna tunsi hallitsevansa.
Jenna saattoi istua sohvalla kuusi tuntia pelaamassa. Hän pelasi myös käydessään vessassa ja lasten kanssa autoillessaan.
ESIKOISTYTÄR OLI VIISI ja nuorempi kaksi, kun Jennan pelaaminen alkoi karata käsistä. Hän työnsi kauppareissulla kolikot peliautomaattiin ja raaputti kotimatkalla arpoja, mutta erityisesti nettikasinoista tuli hänen juttunsa. Niitä pystyi pelaamaan kotona, kenenkään huomaamatta.
– Pidin aina huolen, että lapsilla oli puhtaat vaatteet ja raha riitti heidän ruokaansa. Jos vaippa piti vaihtaa tai jompikumpi alkoi itkeä, keskeytin toki pelin.
Käytännössä Jenna saattoi istua sohvalla kuusi tuntia pelaamassa. Hän pelasi myös käydessään vessassa ja lasten kanssa autoillessaan.
– Kun tytöt tulivat pyytämään minua leikkimään, vastasin, että kohta. Kun he tulivat kolmen tunnin kuluttua uudelleen, vastasin samalla tavalla.
Tunnelma kotona heitteli voittojen ja tappioiden tahdissa. Kun rahaa oli, aurinkoinen äiti vei lapset syömään pikaruokaravintoloihin, työnsi heidän säästölippaisiinsa kolikoita ja osteli yllätyslahjoja.
– Elämä oli kevyttä ja kuplivaa, ja tietenkin halusin sen jatkuvan eli pelasin lisää.
”Rahapulassa en sietänyt lasten kosketusta.”
Kun rahat sitten loppuivat, Jennasta tuli hermostunut. Hän ajatteli ainoastaan, mistä saisi rahaa pelaamiseen.
– Rahapulassa en sietänyt lasten kosketusta. Lapsen iho omaa ihoani vasten sai minut tajuamaan, miten ällöttävä olen, kun olin taas pelannut kaikki rahat.
Sellaisina hetkinä lapset huomasivat kolikoiden kadonneen säästölippaistaan.
– Välillä ostin lasten rahoilla ruokaa, välillä pelasin. Vaikka tytöt olivat pahoillaan, minusta rahojen ottaminen oli ihan oikeutettua, koska uskoin vilpittömästi voittavani niillä seuraavaksi 200 000 euron potin ja voisin sitten maksaa lainat takaisin moninkertaisina.
”Olen varmasti jättänyt lapsiin jälkiä, joita puramme vielä vuosien kuluttua.”
Jennalla kesti pitkään käsittää, miksi tytöt eivät enää halunneet säästää rahojaan vaan alkoivat laittaa kaiken heti askartelu- tai karkkikauppaan.
– He halusivat varmistaa, etten vie heidän rahojaan.
Kerran Jenna oli alkuviikon pelihuumassa luvannut lapsille, että perjantaina mennään lelukauppaan. Mutta perjantaina rahaa ei ollutkaan. Jenna muistaa tyttären syytöksen sanasta sanaan: Aina sinä lupaat ja lupaat, mutta koskaan me ei mennä minnekään.
– Olen varmasti jättänyt lapsiin jälkiä, joita puramme vielä vuosien kuluttua.
Heittelehtivä talous vaikutti Jennan kaikkiin ihmissuhteisiin. Kun vaikkapa lasten kavereille piti hankkia synttärilahja, Jenna joutui lainaamaan rahaa.
– Myöhemmin keksin selityksiä, miksi en pystynytkään maksamaan takaisin. Rahasiirto ei ollut onnistunut tai palkkani oli viivästynyt.
Vähitellen hän sotkeutui yhä syvemmälle punomaansa valheiden verkkoon.
”Inhosin itseäni, mutta en vain pystynyt lopettamaan.”
JENNA ISTUI AUTOSSA ja mietti itsekseen, ettei tämä enää ollut tavallisen ihmisen touhua. Hän oli taas kerran lähtenyt kesken työpäivän ajamaan vanhempiensa omakotitalon edustalle odottamaan postinkantajaa. Heti, kun tämä pudotti postin, Jenna hiippaili selaamaan lähetyksen. Jos joukossa oli perintä- tai pikavippiyhtiön kuoria, hän nappasi ne ja vei mukanaan. Jenna ei halunnut vanhempiensa saavan vihiä pikalainoista, jotka hän oli ottanut heidän nimiinsä.
– Jossain vaiheessa postiaikataulu muuttui epäsäännölliseksi, joten siirsin salaa vanhempieni postit omaan osoitteeseeni. Siivosin joukosta karhukirjeet ja kiikutin loput vanhempieni postilaatikkoon, Jenna kertoo.
– Inhosin itseäni, mutta en vain pystynyt lopettamaan.
Rangaistakseen itseään Jenna vähensi syömistään ja laihtui. Lopulta hän ei nähnyt tilanteessaan muuta ratkaisua kuin elämänsä lopettamisen. Hän vetäytyi isovanhempiensa mökkisaunaan ja asettui pukuhuoneeseen odottamaan häkämyrkytystä. Jennan isoäiti sattui kuitenkin paikalle ja tilasi ambulanssin.
Sairaalassa Jenna tunnusti vanhemmilleen kaiken. Järkyttyneet vanhemmat tarjoutuivat auttamaan, mutta Jenna ei suostunut vaan teki itsestään rikosilmoituksen. Tyttäret olivat silloin isiensä luona. Heille kerrottiin vain, että äiti oli sairaana.
Myöhemmin Jenna on ihmetellyt, ettei hänelle silloin tarjottu peliriippuvaisille tarkoitettua ammattiapua.
– Sairas mieleni käänsi sen niin, etten taida sitten oikeastaan avun tarpeessa ollakaan.
Poliisi alkoi selvitellä Jennan velkoja, mutta oikeudenkäynnin odottelu vei lopulta kolme vuotta.
”Minusta oli tullut taitava valehtelemaan ja manipuloimaan ihmisiä.”
Kun Jenna alkoi tapailla uutta miestä, Kimmoa, hän päätti olla puhumatta pelaamisesta, poliisitutkinnasta ja itsemurhayrityksestä. Hän käski myös vanhempiaan ja veljeään vaikenemaan niistä.
– He tottelivat, koska he halusivat minun saavan uuden alun, Jenna sanoo ja vaikenee hetkeksi.
– Ja koska minusta oli tullut taitava valehtelemaan ja manipuloimaan ihmisiä.
ITSEMURHAYRITYKSESTÄ ALKANUT pelitauko päättyi, kun Jenna halusi helliä ihastustaan ostamalla tälle merkkivaatteita.
– Minun maailmassani rakkaus piti lunastaa tavaroilla ja rahaa sai pelaamalla. Palasin siis nettikasinolle.
Kun perintäfirmoilta alkoi taas tulla postia, Jenna piilotti avaamattomat kuoret. Hän päätti keskittää ajatuksensa iloisempaan asiaan: heille oli tulossa vauva.
Mutta kuopuksen syntymää seuraavat viikot Jenna olikin ahdistunut. Hän makasi vauvan kanssa sängyssä ja pelasi salaa. Kun Kimmo tuli lähelle, Jenna käänsi puhelimen näytön piiloon.
– Kerran Kimmo kysyi varovasti, että eihän minulla vain ole peliriippuvuutta. Raivostuin kysymyksestä sen verran, ettei hän enää udellut.
Tilanne laukesi sattumalta, kun Kimmo avasi keittiön yläkaapin etsiäkseen jotakin, ja hänen kätensä osui kirjekuoripinoon. Lähettäjinä näkyi erilaisia laina- ja perintäyhtiöitä. Jenna totesi, että edessä on siis ero.
– Se oli ainoa tuntemani käyttäytymistapa. Ällistyin, kun se ei Kimmolle sopinutkaan. Hän sanoi rakastavansa minua, mutta ei peluria minussa.
Kimmo varasi ajan lääkärille, otti töistä vapaata ja lähti vaimonsa mukaan. Vastaanotolla Jenna sanoi ensimmäisen kerran ääneen sanan peliriippuvainen.
Siitä alkoi muutos. Jenna alkoi syödä mielialalääkkeitä, kotiavuksi tuli perhetyöntekijä ja Jenna ilmoittautui verkon Pelipoikki-ohjelmaan.
Jenna ei silti ole varma, olisiko pelaaminen todella loppunut, ellei vauvalla olisi pian Jennan kiinnijäämisen jälkeen todettu näkövammaa. Lääkäri totesi pojan sairastavan harvinaista okulaarista albinismia.
– Tajusin, että tämä poika tarvitsee näkevän äidin. Päätin, etten enää pelaa.
KAKSIVUOTIAS KUOPUS nostelee leikkiautoja äitinsä kahvimukin viereen ja haluaisi pudotella niitä pöydältä. Parissa vuodessa pojan näkökyky on kehittynyt, ja silmälasit auttavat hajataittoon.
Vasta kolmannen lapsen äitinä Jenna on ymmärtänyt, miten vähän hän oli läsnä tytärtensä varhaislapsuudessa.
– Kaikki ne pelivuodet vakuuttelin itselleni, että hoidin aina lapseni täydellisesti. Ei ole ollut helppoa tunnustaa, ettei se taida ihan pitää paikkansa.
VUOSIKAUDET JENNA LUULI, ettei kukaan toinen voisi ymmärtää hänen pelihimoaan. Käsitys muuttui, kun hän vuosi sitten meni peliriippuvaisten vertaisohjaajakoulutukseen ja tapasi siellä muita peliriippuvaisia.
– Aivan tavallisen näköiset naiset ja miehet kertoivat kokemuksistaan, jotka olivat samanlaisia kuin minulla. En ollutkaan ainoa, joka oli pelannut perheenjäsentensä rahoilla ja nähnyt ainoana vaihtoehtona itsemurhan.
Ensimmäisen koulutuspäivän iltana Jenna mietti hämmentyneenä, miten ikinä osaisi kertoa läheisilleen kokemistaan häpeän vuosista. Kasvotusten puhuminen ei tuntunut mahdolliselta, joten hän päätti kokeilla kirjoittamista. Aluksi hän jakoi bloginsa osoitteen vain läheisilleen. Pikku hiljaa Veikkaus – iloa elämään -blogi sai lisää lukijoita. Syntyi myös kirja Kun pelihimo ottaa vallan (Minerva Kustannus).
Menneet teot seuraavat rikosrekisterissä.
Viime syksynä oikeudenkäynnissä Jenna vältti vankilan. Hänet määrättiin vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdonalaiseen sekä yhdyskuntapalveluun. Jenna on suorittanut tuomiotaan jakamalla elintarvikkeita ruokajaossa. Hän on kouluttautunut vertaisohjaajaksi ja kokemusasiantuntijaksi ja vastaa peliriippuvaisten tukipuhelimeen.
Pelivelkojaan hän maksaa seuraavat 19 vuotta. Menneet teot seuraavat rikosrekisterissä, ja luottotiedot ovat mennyttä. Mutta enää hän ei pelkää postiluukun kolahduksia.
Kotona Jennasta on tullut vakaampi äiti.
– En enää lahjo lapsia huonon omatuntoni takia. Olen päättänyt, että pidän heille jokaisen lupaukseni.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
