Sunnuntai on viikon paras päivä: silloin Annika saa olla vapaalla ja omassa, oikeassa kodissaan Turussa perheensä kanssa. ”Silloin emme tee yhtään mitään,  vaan olemme vain perheenä yhdessä.” Kuva: Juha Salminen
Sunnuntai on viikon paras päivä: silloin Annika saa olla vapaalla ja omassa, oikeassa kodissaan Turussa perheensä kanssa. ”Silloin emme tee yhtään mitään, vaan olemme vain perheenä yhdessä.” Kuva: Juha Salminen

Perheministeri Annika Saarikko luovutti vastuun kotona puolisolleen. – En ajattele hetkeäkään, että mieheni joutuu uhrautumaan vuokseni, hän sanoo.

”Kolme vuotta sitten seisoin räntäsateessa vaalikampanjoimassa ja mietin, onko tässä yhtään mitään järkeä. Pitäisikö minun olla kotona imettämässä viisikuista vauvaani? Ajattelin kuitenkin, että vaalit on neljän vuoden välein pidettävä työhaastattelu, josta en voi olla poissa. Minun oli pakko hakea töitä.

Mieheni Erkki otti silloin vetovastuun perheestä. Hän jäi vanhempainvapaalle, ja minä sain käydä puolueeni varapuheenjohtajana hallitusneuvotteluja aamukahteen.

Tein heti puolueelle selväksi, että minusta ei olisi ministeriksi vauvan kanssa. Kun minulle sitten ehdotettiin, että aloittaisin työn vasta myöhemmin, en epäillyt. On etuoikeus, että saan toteuttaa intohimoani.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”En voisi olla tässä työssä ilman toimivaa parisuhdetta.”

En voisi olla pienen lapsen äiti ja ministeri ilman toimivaa parisuhdetta. Erkki vastaa perhearjen pyörityksestä, vaikka hänelläkin on vaativa työ valtiovarainministeriön juristina. Herään 5.30, ja ensimmäinen kokous saattaa olla jo seitsemältä, joten Erkki herättää ja vie Aarnin minua useammin päiväkotiin. Minä teen sen pari kertaa viikossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Illatkin ovat Erkin vastuulla. Hän hakee pojan ja lämmittää iltaruoan, sillä minä tulen kotiin usein vasta kahdeksan maissa. Vaikka lattia olisi täynnä legoja ja kotityöt tekemättä, yritän olla sanomatta mitään ja nostelen lelut laatikkoon itse. Muistutan itseäni, että katso kokonaisuutta, ja ymmärrän, että Erkillä on ollut yhtä raskas päivä kuin minulla. Minä saan laittaa Aarnin nukkumaan.

Arjen rankkuutta lisää, että meillä on kaksi kotia, Turussa ja Helsingissä. Maanantaisin muutamme koko perheellä Helsinkiin, jossa ovat myös Erkin työ ja Aarnin päiväkoti. Viikonlopuksi palaamme oikeaan kotiimme Turkuun. Aina pitää huolehtia, että Ryhmä Haun Vainu ja Hämähäkkimies ovat varmasti mukana.

”Välillä on hirvittävä ikävä, mutta ei onneksi huolta, pärjäävätkö he. Kyllä pärjäävät.”

Tunnen joskus riittämättömyyttä ja syyllisyyttä valinnoistani, kuten kuka tahansa äiti. Välillä on hirvittävä ikävä, mutta ei onneksi huolta, pärjäävätköhän he. Kyllä pärjäävät. Kerran Erkki soitti, että Aarnilla on 40 asteen kuume, kun olin pitämässä puhetta viiden tunnin päässä kotoa. En olisi voinut tehdä siellä yhtään sen enempää kuin lapsen isä jo teki. Erkki on useimmiten se, joka jää kotiin, kun Aarni sairastuu. Minä en vain voi.

En ajattele hetkeäkään, että mieheni joutuu uhrautumaan vuokseni, enkä usko, että Erkkikään ajattelee niin. Hänkin on ollut politiikassa ja ymmärtää, että joskus on vain tehtävä näin.

Ajattelen myös, että järjestelymme on lahja miehelleni ja pojalleni. Sen ansiosta Erkin ja Aarnin suhteesta on tullut vahva, mutta se on vahvistanut myös parisuhdettamme: olemme aidosti tasa-arvoisia.

Kun minä olen Aarnin kanssa, olen tarkka siitä, että olen läsnä. En ala katsella villakoiria ja häärätä kotitöitä. Lapsen tärkeät menot ovat tärkeitä minulle. Yhtäkään neuvolaa en ole jättänyt väliin, ja kun päiväkodista tuli viesti joulujuhlapäivästä, pyysin sihteeriäni perumaan sovitut menot.

Priorisoin myös Erkin opiskelukaveritapaamisen kerran kuussa: jos hän vastaa arjesta yleensä, minä hoidan lapsen sinä iltana.

”Olen joutunut luopumaan siitä, että perheen lapsilla olisi pieni ikäero. Toinen lapsi ei ole mahdollinen tällä hetkellä.”

En todellakaan halua antaa sellaista kuvaa, että äitiyden ja ministeriyden yhdistäminen olisi helppoa, päinvastoin. Tilanne ei ole ideaali, mutta olemme saaneet perheemme toimimaan näissä olosuhteissa niin hyvin kuin mahdollista.

Jos jokin opetus tässä on ollut, niin se, että nainen voi saada kaiken, vauvan ja uran, mutta ei välttämättä samaan aikaan. Minäkin annoin vaativamman työn odottaa.

Olen luopunut monesta asiasta. Ennen katsoimme Erkin kanssa Netflixistä pohjoismaisia rikossarjoja Aarnin mentyä nukkumaan ja köllöttelimme sohvalla. Nyt teen senkin hetken töitä.

Olen joutunut luopumaan myös siitä, että perheen lapsilla olisi pieni ikäero. Toinen lapsi ei vain ole mahdollinen tällä hetkellä. Olen kuitenkin kiitollinen, että meillä on yksi.

”Parisuhteen lisäksi minua auttaa oma äitisuhteeni.”

Koska tiedämme Erkin kanssa elävämme nyt vaaran vuosia, olemme tietoisesti päättäneet vaalia parisuhdettamme. Ensi viikolla menemme syömään ja Juha Tapion keikalle. Arjessa meille on tärkeää, että menemme sänkyyn samaan aikaan. Lähettelemme myös keskellä päivää toisillemme tekstareita, että miten menee, rakas. Se tuntuu hyvältä. Olen edelleen ihan rakastunut Erkkiin.

Parisuhteen lisäksi minua auttaa oma äitisuhteeni. Hän on katsonut minua aina hyväksyvästi eikä ole arvostellut äitiyttäni tai valintojani kertaakaan.

Näen myös, että Aarnista on tullut iloinen, vilkas ja puhelias lapsi, joka tykkää ketuista ja oranssista. En usko, että lapseltani puuttuu mitään.”

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Annika Saarikko

  • Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, 34, asuu Turussa.
  • Perheeseen kuuluvat juristina työskentelevä aviomies Erkki Papunen sekä poika Aarni, 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla