
Jos toivotte toista lasta, ei kannata odottaa, totesi lääkäri Maria Kangaskortetille kaksi vuotta sitten. Maria puhuu endometrioosistaan avoimesti, jotta sairauden diagnosointi ja hoitokeinot paranisivat.
Viiltävä kipu iski alavatsaan, kun Maria Kangaskortet oli nostamassa tytärtään Islaa pois syöttötuolista. Perhe oli syönyt päivällisen Marian äidin luona, ja kylästä tehtiin jo lähtöä kotiin. Maria ei osannut huolestua kivusta heti. Hän oli kokenut vastaavan-laisia kipuja koko elämänsä. Niiden syytä oli tutkittu, mutta selitystä ei ollut löytynyt. Tällä kertaa särky oli kuitenkin voimakkaampaa kuin koskaan aiemmin. Maria makasi sohvalla ja otti särkylääkettä, mutta kipu alavatsassa vain voimistui. Lopulta oli pakko lähteä päivystykseen.
Lääkäri epäili virtsatietulehdusta, mutta Maria vakuutti, että kyse oli jostakin muusta. Ultraäänitutkimuksessa näkyi varjostumaa molemmissa munasarjoissa, oikeassa kananmunan kokoisena. Maria sai kiireellisen lähetteen tarkempiin tutkimuksiin.
Paria päivää myöhemmin selvisi, että Marian vasemmassa munasarjassa oli ollut kysta, joka oli puhjennut. Oikeassa munasarjassa oli halkaisijaltaan kuuden sentin kokoinen kysta. Maria lähettiin kokeneelle yksityiselle lääkärille, joka totesi, että kohdusta ja munasarjoista löytyi ylimääräistä kudosta, joka viittasi endometrioosiin.
Kuin kohtalon ivaa, Maria oli paria kuukautta aiemmin ottanut selvää endometrioosista. Sairaus todettiin tuolloin hänen siskonsa ystävällä.
– Olin juuri miettinyt, että ihan kamala sairaus. Tiesin, että endometrioosi voi aiheuttaa lapsettomuutta ja pahimmillaan estää työnteon. Oli sokki sairastua itsekin.
Vaihdevuodet 26-vuotiaana?
Lääkäri kertoi Marialle, että diagnoosi piti vahvistaa leikkauksessa. Jos tilanne näyttäisi erittäin pahalta, munasarjat pitäisi poistaa. Siinä tapauksessa Marian vaihdevuodet alkaisivat jo nyt, 26-vuotiaana.
Lääkärit lupasivat tehdä kaikkensa, että munasarjat säästyisivät, mutta eivät voineet luvata mitään.
Maria ymmärsi välittömästi, mitä lääkärin sanat merkitsivät. Hän ja Tommi eivät ehkä voisi saada toista biologista lasta. Se oli vaikea ajatus parille, joka oli suunnitellut hankkivansa kaksi tai kolme lasta.
”Tiesin, että endometrioosi voi aiheuttaa lapsettomuutta ja pahimmillaan estää työnteon. Oli sokki sairastua.”
Onneksi meillä on Isla, Maria yritti ajatella. Asia vaivasi kuitenkin niin paljon, että Maria ja Tommi selvittelivät adoptioprosessia.
– Kävi ilmi, että masennustaustani takia meidän olisi vaikea saada adoptio-oikeutta. Tämä oli vain pakko hyväksyä. Päätimme Tommin kanssa, että meille riittää myös se, että meitä on kolme.
Leikkaukseen mennessään Maria pelkäsi niin, että kädet tärisivät. Pahinta oli epävarmuus siitä, veisikö sairaus unelman isommasta perheestä.
Valmis äidiksi parikymppisenä
Maria ja Tommi alkoivat seurustella, kun Maria oli 16-vuotias ja Tommi 17. Teinirakkaus oli toisenlaista kuin muilla ikätovereilla. Pari alkoi puhua yhteisestä tulevaisuudesta ja perheenperustamisesta jo alkumetreillä. Yhteiseen kotiin he muuttivat, kun Maria täytti 18, ja hankkivat heti kissan ja koiran.
– Halusimme sitoutua, mutta ajatukset lastenhankkimisesta olivat alkuun erilaiset. Tommi toivoi meidän saavan lapsia vasta kolmekymppisinä, minä tunsin olevani valmis äidiksi jo 20-vuotiaana.
Tommi kypsytteli ajatusta pari vuotta, ja Isla syntyi, kun Maria oli 24-vuotias.
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/full_screen_media_paragraphmaria_kangaskortet_2.jpg?itok=KVjejh-l×tamp=1557828597)
"Minusta tuntui siltä, että nyt elämä vasta oikeasti alkaa. Äidiksi tuleminen oli unelmieni täyttymys."
Perhe-elämä tuntui molemmista luonnolliselta ja oikealta. Se vahvisti toivetta siitä, että lapsia tulisi jonain päivänä lisää.
Leikkauksen jälkeen Maria sai kuulla, että endometrioosi oli levinnyt ärhäkästi. Lääkärit olivat poistaneet ylimääräistä kudosta mahdollisimman paljon. Lääkäri kysyi Marialta suoraan: haluatteko lisää lapsia?
– Toiveen kanssa ei kuulemma kannattanut odottaa. Mahdollisuus tulla raskaaksi on korkeimmillaan heti leikkauksen jälkeen, sillä endometrioosi heikentää hedelmällisyyttä.
Päätös olisi ollut hankala tehdä ilman, että oli ikään kuin pakko. Asiat piti vain järjestää.
Maria oli juuri aloittanut muotoilu- ja sisustusarkkitehdin opinnot, ja suunnitelma oli ollut, että perhe kasvaisi Marian valmistumisen jälkeen, ehkä vuonna 2020.
– Elämäntilanteemme oli ”väärä” lapselle. Oli tavallaan helpottavaa, että meiltä vietiin valinnanvara. Päätös olisi ollut hankala tehdä ilman, että oli ikään kuin pakko. Asiat piti vain järjestää.
Pari oli säästänyt rahaa ennen Islan syntymää, ja säästöjä oli vielä jäljellä. Maria ja Tommi olivat juuri palanneet töihin, Isla oli parivuotias.
– Päätimme, että voimme tinkiä esimerkiksi kodin hankinnoista ja matkoista ja käyttää säästöjämme. Laskimme, että pärjäisimme myös nelihenkisenä perheenä.
Loppujen lopuksi päätös oli helppo.
– Meille oli päivänselvää, että toinen lapsi oli tärkeämpi kuin nopea valmistumiseni.
Perheen pienin on rento tyyppi
Molempien yllätykseksi Maria tuli raskaaksi jo toisesta kierrosta. Lokakuussa 2017, vuosi endometrioosidiagnoosin jälkeen, perheeseen syntyi Tomas.
Kun Maria yrittää kuvailla lastensa luonteita, heidän toilailujensa muisteleminen saa hänet purskahtamaan nauruun. Vastikään Tomas onnistui kiipeämään vessan lavuaarin sillä välin, kun Maria kävi nopeasti keittiössä sekoittamassa ruokaa.
– Islan saattoi jättää pidemmäksikin aikaa yksin, vaikka hän oppi kävelemään jo varhain. Hän oli hyvin harkitsevainen askelissaan. Tomas taas ryhtyi kiipeilemään kiellettyihin paikkoihin jo ennen kuin käveli.
Maria kertoo, että Isla on kuin hän itse: herkkä taiteilijasielu, jonka tunteet heittelevät hetkessä ääripäästä toiseen. Tomas taas muistuttaa rentoudessaan ja reteydessään isäänsä.
– Olemme Tommin kanssa miettineet, että miten voikaan olla kaksi niin erilaista persoonaa.
Vähemmän ruutuaikaa
Kun Isla oli vauva, Maria ajatteli, että lapsi olisi kolmevuotiaaksi asti mahdollisimman paljon ilman televisiota, tablettia ja kännykkää. Ihan niin arki ei mennyt.
– Oli yllättävän helppo antaa lapselle tabletti käteen tai istuttaa television eteen esimerkiksi automatkoilla tai ruokaa tehdessä.
Maria tunnustaa, että on huono heittäytymään mukaan lasten leikkeihin varsinkin väsyneenä. Siksi hän alkoi kaivata ideoita puuhista, joissa lapset viihtyvät ilman ruutua ja tarpeen tullen ilman aikuista. Huhtikuussa häneltä ilmestyy kirja Ruutuvapaata – puuhaa leikkiikäisille (Otava 2019).
Kirjan ideat sopivat sisä- ja ulkoleikkeihin, juhliin ja matkoille eivätkä vaadi juuri ennakkojärjestelyjä.
Kirjan kirjoittaminen on ollut Marian unelma, jonka toteutuminen sairastumisesta huolimatta tuntuu erityisen hyvältä.
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/full_screen_media_paragraphmaria_kangaskortet.jpg?itok=-kdLUsdY×tamp=1557828892)
”Minulla on työssäni mahdollisuus tavoittaa paljon ihmisiä ja levittää tietoutta. Mitä enemmän endometrioosi on tapetilla, sitä enemmän sitä tutkitaan ja siihen koetetaan löytää hoitokeinoja.”
Yrittäjyys helpottaa arkea endometrioosin kanssa
Kaksi vuotta endometrioosileikkauksen jälkeen arki on rauhallista ja hyvällä tavalla tavallista. Maria tekee kotoa käsin sisältöä omiin sosiaalisen median kanaviinsa ja myös muita sisällöntuotannon töitä. Tommi palasi helmikuun alussa hoitovapaalta töihin, ja molemmat lapset ovat päiväkodissa.
Raskausaikana Marian endometrioosi oli oireeton. Nykyään se muistuttaa itsestään muutamana päivänä kuukaudessa. Silloin vatsakivut ovat niin pahoja, että Maria pystyy vain makaamaan sängyssä.
– Yrittäjyys on helpottanut elämääni endometrioosin kanssa siinä mielessä, että minun ei tarvitse hakea sairauslomaa kivun iskiessä.
Marian on ollut kuitenkin pakko oppia ennakoimaan.
– Teen projektit valmiiksi hyvissä ajoin ennen deadlinea, jotta kipukohtauksen iskiessä ei tule paniikkia.
”Tommi joutuu venymään sairauteni takia, mutta onneksi hän ymmärtää ja tukee minua.”
Endometrioosi on krooninen sairaus, eli sitä ei voida parantaa. Etenemistä voi kuitenkin hillitä hormonilääkityksellä, kuten e-pillereillä, hormonikierukalla ja ehkäisyrenkaalla. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, etteivätkö oireet pahenisi.
Maria on kokeillut kaksia pillereitä, joista kummatkaan eivät sopineet hänelle. Ensimmäiset saivat hänen kuukautisensa kestämään 32 päivää. Toiset taas väsyttivät niin, että Marian oli pakko mennä nukkumaan viideltä iltapäivällä.
– Se oli rankkaa myös Tommille, joka joutui kantamaan vastuun kodista ja lapsista. Hän joutuu venymään sairauteni takia, mutta onneksi hän ymmärtää ja tukee minua.
Kaikki järjestyy jotenkin
Tällä hetkellä Maria ei käytä hormonilääkitystä mutta toivoo löytävänsä sopivan. Endometrioosikudosta voi kehittyä periaatteessa mihin vain, esimerkiksi keuhkoihin ja suolistoon. Pahimmillaan endometrioosi voi pakottaa sairauseläkkeelle.
Maria on lukenut netistä rajujakin sairaskertomuksia. Silloin endometrioosin eteneminen tuntuu erityisen ahdistavalta. Esimerkiksi ajatus siitä, että hän tarvitsisi jonain päivänä avanteen, on Mariasta pelottava. Kuinka avanteen kanssa voisi tuntea itsensä naiselliseksi?
– Olen kysynyt Tommilta, mitä hän ajattelee avanteesta. Hän sanoi, että kaikki sopii, kunhan pysyn elossa. Se kosketti ja helpotti pelkojani. Kun hän pysyy tukenani, selviän mistä vaan.
Kivuttomina päivinä Maria ei mieti endometrioosia.
– Miksi käyttäisin energiaa ensin ahdistumalla etukäteen ja uudelleen kärsimällä kivuista?
Marialla voi olla edessään uusia leikkauksia, mutta ne eivät häntä pelota. Enemmän huolestuttaa ajatus, että leikkauskaan ei auttaisi ja sairaus estäisi häntä elämästä tavallista elämää. Avoimuus on auttanut Mariaa eniten sairauden käsittelyssä, ja siksi hän haluaa puhua endometrioosista myös julkisesti.
– Minulla on työssäni mahdollisuus tavoittaa paljon ihmisiä ja levittää tietoutta. Mitä enemmän endometrioosi on tapetilla, sitä enemmän sitä tutkitaan ja siihen koetetaan löytää hoitokeinoja.
Kaikki kyllä järjestyy jotenkin. Tämä on ollut Marian ja Tommin motto koko heidän kahdentoista vuoden yhteiselonsa ajan.
Erityisen kovassa käytössä se on ollut viime vuodet. Endometrioosin aiheuttama epävarmuus, raskauden ja opiskelun yhteensovittaminen ja yrittäjyyden paineet ovat tuntuneet välillä mahdottomalta yhtälöltä.
– Olemme istuneet sohvalla kasvot kämmeniin haudattuina ja miettineet, miten selviämme seuraavasta kuusta. Siitä on kuitenkin noustu, joka kerta.
Marian ja Tommin mielestä heidän perheensä on täydellinen juuri tällaisena. Kolmaskin lapsi olisi tervetullut, mutta molemmat ovat hyväksyneet sen, ettei haave välttämättä toteudu.
– Olen äärettömän onnekas. Minulla on kaksi ihanaa lasta ja mies, joka seisoo vierelläni. Se on enemmän kuin mistä olen uskaltanut edes haaveilla, Maria sanoo.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
Yksi yleisimmistä naistentaudeista
Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle esimerkiksi munasarjoihin ja munanjohtimiin sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoille. Yksi yleisimmistä naistensairauksista.
Parantavaa hoitoa ei ole, mutta oireita voi hoitaa esimerkiksi hormoni- ja tulehduskipulääkkeillä sekä leikkauksella.
Lähde: Endometrioosiyhdistys