Raskaus Raskaus "Tuntuu ristiriitaiselta olla äiti ja kärsiä samalla lapsettomuudesta", kertoo toista lasta toivova Mirja
Raskaus Raskaus Näyttelijä Anne Hathaway, 36, odottaa toista lastaan – kertoi ensimmäistä kertaa julkisuuteen kärsineensä lapsettomuudesta
Vanhemmuus Vanhemmuus Nelikymppinen Eiju salasi haaveen toisesta lapsesta, sillä koki olevansa liian vanha
Vanhemmuus Vanhemmuus Jonna, 31, joutui valitsemaan oman terveytensä tai vauvahaaveen – hän päätti kestää kipuja vielä yhden kevään
Vanhemmuus Vanhemmuus Jonna, 31, joutui valitsemaan vauvan ja oman terveytensä välillä: ”Olisin katunut myöhemmin, jos olisin luovuttanut”
Raskaus Raskaus Satu Lindholm toivoi lasta kolme vuotta: ”Älä stressaa on syyllistävä neuvo lapsettomalle”
Vanhemmuus Vanhemmuus Kirsikka ajatteli, ettei ole valmis äidiksi: ”Kun sain kuulla, että vauvaa ei ehkä tule, aloin todella haluta lasta”
Vanhemmuus Vanhemmuus Eroahdistuksesta kärsivä kahden lapsen äiti Petra, 21: “Kun en ole kotona katson kelloa ja mietin, milloin saan taas mennä takaisin”
Raskaus Raskaus Laura valitsi abortin, kun sikiöllä todettiin Downin oireyhtymä – Long Playn juttu pohtii myöhäisillä viikoilla tehtyjä keskeytyksiä
Vanhemmuus Vanhemmuus Laulaja Jessie J avautui kipeästä asiasta kesken konsertin: ”En voi koskaan saada lapsia”
Terveys Terveys Käskyttääkö sisäinen ääni sinua suoriutumaan aina vain paremmin? Näin pääset siitä irti ja opit palautumaan
Terveys Terveys Väsyttääkö? Lyhyt testi paljastaa, onko arjessasi tarpeeksi jaksamista tukevia asioita