”Kaduttaa, että ryhdyin äidiksi”

Harva lapsen tekoa katuva puhuu aiheesta edes puolisolleen – saati ystäville tai sukulaisille. Aihe on niin vaikea ja aiheuttaa syyllisyyttä.

Niina on puhunut arjen rankkuudesta – koliikista, vauvan terveysongelmista ja vähäisistä yöunista – lähipiirilleen, mutta katumuksesta ainoastaan miehelleen.

– Se, että katuu lastaan, tuntuu rajulta. Jopa ihan itselleenkin sanottuna. Mutta jos voisin palata taaksepäin, ehkä tekisin sen toisen valinnan, abortin. Monet sanovat, että eivät voi kuvitellakaan elämää ilman lastaan. Minä voin.

"Minä voin kuvitella elämän ilman lasta."

– Totta kai lapsi on minulle rakas. Mutta siinä on se ristiriitaisuus. Miten voi rakkaasta ihmisestä ajatella, että kunpa sitä ei olisi olemassa?

Ilmiötä ovat tutkineet Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Armi Mustosmäki ja projektitutkija Tiina Sihto. He ovat tutkimuksessaan paneutuneet katuvien äitien kokemuksiin Vauva.fi-sivustolla. Äitiys ja lapsiperhe-elämä eivät olleetkaan sellaisia kuin äidit olivat odottaneet. Se vaati luopumista monista itselle tärkeistä asioista. Oli ikävä vapautta, omaa aikaa ja omaa identiteettiä ennen lapsen syntymää.

– Lisäksi katumuksen ytimessä on itsemääräämisoikeuden menettäminen. Se, että on muiden tarpeille alistettu ja antaa koko ajan muille, Mustosmäki lisää.

Isän rooli sopisi paremmin

Vastaajissa oli aineiston perusteella monenlaisia äitejä, mutta kommenteissa korostuivat puheet urasta ja ulkomaille muutosta. Äidit luonnehtivat lapsiaan pääosin aika tavallisiksi, mikä synnytti myös syyllisyyttä, sillä he pohtivat monilla muilla olevan paljon haasteellisimpia tilanteita, erityislasten vanhemmista puhumattakaan. He olivat myös hyvin huolissaan, miten heidän tunteensa vaikuttaa lapsen kehitykseen ja tuleviin ihmissuhteisiin.

– Moni korosti, että rakastan lastani, mutta koen äitiyden roolin sopimattomaksi itselleni. Monille perinteisen isän rooli sopisi paremmin kuin äidin, Tiina Sihto kertoo.

Niina ei tunnista itseään vallalla olevasta äitikuvasta.

Niinakaan ei tunnista itseään vallalla olevasta äitikuvasta ja on miehelleen katkera siitä, että tämä pääsee käymään töissä.

– Ja katkeruuteni näkyy – valitettavasti. Olen ärtynyt, huonotuulinen ja itkuinen.

Hän on hakenut ja saanut neuvolasta apua rankkaan arkeen vaativan lapsen kanssa, mutta se ei ole vienyt katumuksen tunnetta pois. Hän onkin monet kerrat kysynyt itseltään, onko tällainen tunne normaali.

– Osaan vastata, että ei ole. Mutta mitä tässä pitäisi tehdä?

Hän myös miettii, olisiko tilanne toinen, jos hän olisi alun perinkin haaveillut saavansa lapsen tai jos lapsi olisi ollut helpompi – ei niin itkuinen ja jatkuvaa huomiota vaativa.

Onneksi mies on ottanut arjessa oman vastuunsa, Niina kiittelee.

– Hän on sitä mieltä, että tehty mikä tehty. Sitä ei voi katua, vaan on elettävä. Ja näinhän se onkin.

Helpottaako ajan myötä?

Äitien Vauva-fi.hin kirjoittamissa kertomuksissa osa koki, että katumuksen tunne ei katoa ajankaan myötä, vaan se tuntuu pysyvältä ja peruuttamattomalta identiteetiltä.

– Katuva vanhempi kokee luultavasti olevansa ikään kuin loukussa elämäntilanteessa, jota ei haluaisi. Se on valinta, jota ei voi perua, kuten monia muita valintoja, Helsingin kaupungin perheneuvolan psykologi Katri Rockas sanoo.

Et ole ainoa katuva maailmassa.

Hänestä on tärkeää, että katuva vanhempi ymmärtää, että ei ole ainoa maailmassa ja että katumus voi olla myös ohimenevä, kuormittavaan elämäntilanteeseen, kuten uhmaikään, liittyvä tunne. Lisäksi katumusta voi aiheuttaa raskauden jälkeinen masennus, vaikea perhetilanne tai lapseen liittyvät haasteet.

– Monet äidit esimerkiksi ajattelevat, että lasta kohtaan pitäisi tuntea suurta rakkautta heti ensimmäisten sekuntien jälkeen. Jos näin ei käy, herää herkästi ajatus, onko minussa jotain vikaa. Ja koska aihe on iso tabu, äiti luulee helposti olevansa ainoa ja jollain lailla viallinen.

Aiheesta ei ole riittävästi tutkimustietoa, mutta Rockas haluaa uskoa muutokseen: että katumus voi helpottaa, vaikka se ei poistuisi kokonaan.

Tätä tukevat myös Vauva.fin vanhempien kertomukset. Useimpia vanhempia helpotti, kun lapset kasvoivat ja aikuistuivat, vaikka katumuksen tunne ei täysin poistunutkaan.

Niinallakin katumus on hiukan hellittänyt pojan kasvaessa. Yhteisyyden kokemuksia on tullut enemmän, kun lapsi on ruvennut tykkäämään halailusta ja läheisyydestä.

– Nythän tuo pikkumies on upea temperamenttinen touhottaja, ja pääsen itsekin välillä ulos kotoa. Pystyn kokemaan pieniä ilon hetkiä.

Rockas neuvookin katuvia vanhempia etsimään arjesta ja tulevaisuudesta tällaisia positiivisia piirteitä, jotka katkaisivat katumuksen negatiivisen ajattelun kehän.

Töihin paluu voi toimia hyvänä tapana päästä hetkeksi irti äidin roolista.

Vaikka valopilkkuja jo on, tulevaisuus jännittää Niinaa.

– Minulla ei ole mitään näköalaa, kuinka elän elämääni lapsen kanssa. Minun pitäisi saada itseni käyntiin, sillä kohta on aika palata töihin.

Töihin paluu voi parhaimmillaan toimia hyvänä tapana päästä hetkeksi irti äidin roolista.

– On tärkeää, että katuva vanhempi sallii itselleen työstä ja omasta ajasta nauttimisen, eikä ajattele, että se tekee hänestä entistä huonomman vanhemman, Rockas sanoo.

Hän muistuttaa, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen heijastuu myös vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. Jos näköalattomuus jatkuu pitkään, kannattaa selvittää, onko kyseessä masennuksen oire.

Omistautuneita äitejä

Tutkijakaksikko Sihton ja Mustosmäen mukaan äidinroolia katuvat ovat vastausten valossa hyvin omistautuneita ja lapsen elämässä läsnä olevia vanhempia, jotka ovat hyvin huolissaan, meneekö lapsen elämä pilalle äidin negatiivisten tunteiden vuoksi.

Kuten Niinakin.

– Teen kaiken lapsen ja hänen kehityksensä hyväksi, ettei hän näe tai kuule vahingossakaan katumustani. Teeskentelen, juttelen, nauran ja hymyilen niin, että poskipäät ovat jumissa.

Samanlaisista peittelypäätöksistä kertovat tutkimuksen äidit.

He ovat ottaneet selvää kasvatusasioista ja tukevat lasten harrastuksia ja kehittymistä. He kuuntelevat lapsiaan, tarjoavat elämyksiä ja matkoja.

– Kääntöpuoli on, että tällainen täydellisen äidin kuva lisää roolin raskautta, mikä puolestaan lisää todellisten negatiivisten tunteiden peittelyä, Tiina Sihto toteaa.

Katuvat vanhemmat tuntuvat olevan omistautuneita vanhempia.

Osalla vastaajista on ollut vaikea äiti- tai isäsuhde, jossa vanhemmuus on vaikuttanut väkisin puristetulta. Joillekin vanhempi on sanonut lapsen kuullen, että elämä on mennyt pilalle lasten synnyttyä tai ettei lasten syntymä ole ollut oma valinta.

– He ajattelevat, että heidän on pakko tehdä paremmin kuin omien vanhempien. Että lapsi pääsisi syliin tai lähelle.

Sitä, mitä katumuksesta mahdollisesti seuraa lapselle, ei ole tutkittu riittävästi.

– Kertomusten perusteella kuitenkin vaikuttaa, että suurin osa näistä vanhemmista on hyvin perehtyneitä ja omistautuneita vanhempia, mikä varmasti on hyvä asia lapsen kehitykselle, psykologi Rockas toteaa.

– On hyvä muistaa, että lapsi ei tarvitse täydellistä vaan riittävän hyvän vanhemman.