Onko pakko leikkiä?

Tänä aamuna tein sen taas.

Seisoin hellan ääressä sekoittamassa puurokattilaa, kun lapsi oli äkkiä ilmestynyt selkäni taa. Sylissään hänellä oli kaksi nukkea, joista toinen on tarkoitettu minulle. Leikitään, että vauva menee tarhaan, nelivuotias ehdotti.

Kieltäydyin. Aamiainen piti syödä, vaatteet valita, ja sitten lähteä kiireen vilkkaa ovesta kohti työ- ja tarhapäivää.

Mutta kun lapsi aamiaisen päätteeksi esitti tietomääräni ylittävän kysymyksen sumun muodostumisesta, oli minulla äkkiä aikaa kaivaa hyllystä lasten maantiedon kirja.

Istuimme yhdessä sohvalle selvittämään pulmaa. Lähtö venähti.

Aikuiset eivät leiki

Äiti ei oikein pitänyt leikkivistä ja mekastavista lapsista. Meidän toivottiin mieluummin keskittyvän kirjoihin. Kun eräänä vuonna toivoin rumpuja joululahjaksi, luulen, että sitä toivomusta ei koskaan toimitettu joulupukille, kirjoittaa ulkoministeri Pekka Haavisto muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan Lipunnosto ja räätälin viisaus.

Nähtäväksi jää, millaiset muistelmat oma jälkikasvuni aikanaan kirjoittaa, mutta ainakaan hän ei voi väittää, ettei äitinsä välittänyt leikkivistä lapsista.

Minä suorastaan rakastan leikkiviä lapsia – nimittäin keskenään tai itsekseen touhuihinsa uppoutuneita lapsia. On tietysti ihanaa saada olla hetki rauhassa, mutta ihanaa on myös saada katsella omaa lasta joko puuhailemassa yhdessä toisten kanssa tai vaihtoehtoisesti tekemässä yksinään jotakin, mistä hän silmin nähden nauttii.

Minä taas en juuri välitä leikkimisestä.

Menen vilpittömästi mieluummin vaikka ripustamaan pyykkiä kuin istun lattialla liikuttelemassa muovista ponia. 

Ennen kuin tulin äidiksi nelisen vuotta sitten, uumoilin, etten leikkisi ollenkaan. Vielä lapsettomana kuuntelin suorastaan ihaillen ystävää, joka kertoi, mitä hänellä oli tapana vastata omalle leikkiseuraa kärttäneelle jälkikasvulleen. ”Aikuiset eivät leiki, lapset leikkivät”, hänen vastauksensa kuului. Sen turvin hän oli kuulemma onnistunut välttämään leikkivelvollisuuden jo vuosien ajan. Noin minäkin teen, ajattelin silloin.

Äiti, älä mene minnekään

Todellisuudessa roolikseni muodostui arvaamaton välimallin leikkijä: Joskus, kun lapseni ehdottaa leikkimistä kanssaan, kieltäydyn esimerkiksi kotitöihin vedoten. Silloin menen vilpittömästi mieluummin vaikka ripustamaan pyykkiä kuin istun lattialla liikuttelemassa muovista ponia edestakaisin.