
59-vuotiaan naishenkilön isä on menehtynyt keski-iässä aortan repeämään. Kysyjää huolestuttaa, kun on rytmihäiriöitä ja väsymystä mutta tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään epänormaalia, vain muutama lisälyönti.
Aortan repeäminen voi olla perityn sidekudosheikkouden merkki. Repeämää edeltää tavallisesti oireeton, vuosia kestävä vaihe, jossa aortta laajenee. Laajenemisen myötä aortan seinämä ohenee ja ohentuneeseen, heikkoon seinämään kohdistuva verenkierron paine voi saada sen lopulta repeämään.
Aortan repeämäriskiä seulotaan nykyisin kaikututkimuksen ja tieto-konekuvauksen keinoin lähisukulaisilta. Seulominen on tavallisesti aiheen, jos lähisuvussa on useita aortanrepeämistapauksia tai ensimmäisen asteen sukulaisella on ollut aorttasairaus ennen eläkeikää. Aortan repeämä ei kuitenkaan aina johdu peritystä alttiudesta. Tupakointi ja korkea verenpaine ovat tärkeimmät aortan repeämäalttiutta lisäävät, hoidettavissa olevat tekijät.
Aortan laajenema on useimmiten oireeton. Tästä syystä sitä seulotaankin kuvantamistutkimuksin, jos sitä on esiintynyt suvussa. Väsymys, lisälyönnit ja muut rytmihäiriöt ovat yleisiä oireita eivätkä erityisesti liity aortan repeämäriskiin.
Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
Kuinka lähellä sitä laajenemaa pitää suvussa olla, jotta voisi vaatia tutkimuksia?