
Vuosi sitten ilmestyi kipeä patti jalkapöydän päälle. Lenkkeily jäi minimiin, mikään ei saa koskea siihen. Särkylääke helpottaa hetkeksi. Saako pattia ja kipua pois millään?
Jalkapattia, jolle ei tunnu olevan mitään tavallista syytä (vamma tms.), on näytettävä lääkärille. Jos se on kehittynyt jo vuosi sitten eikä ole sen jälkeen juuri muuttunut, kyse ei varmaan ole mistään vaarallisesta.
Mikä sitten on patin syy, selviää lääkärin tutkimuksessa. Ehkä yleisin syy jalkapöydälle melko nopeasti syntyneeseen pattiin on jännetupen hyytelörakko eli ganglio. Tällä tarkoitetaan jännetupen pullistumaa, joka täyttyy hyytelömäisellä jännetupen erittämällä aineella. Muodostuma voi joskus olla kiinteän oloinen ja paineen vuoksi aiheuttaa kipuakin. Kuitenkin neulalla tyhjennettynä se häviää, joskin voi täyttyä uudestaan.Joskus pelkkä puristaminen tyjentää rakon. Sitkeästi uudelleen täyttyvään rakkoon voidaan ruiskuttaa kortisonia. Jos tämäkään ei auta ja gangliosta aiheutuu huomattava haitta, saatetaan tarvita leikkaushoitoa.
Jos kyse ei ole gangliosta, muiden syiden selvittämiseen tarvitaan lääkärin tutkimuksen lisäksi röntgenkuvausta. Jalkaterään voi ilmaantua sarveiskerroksen paksuuntumia tai luukudoksen muodostamia kyhmyjä. Hoito riippuu ongelman luonteesta ja vaikeusasteesta.
Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.