Vaikeaoireista vapinaa voi lievittää lääkkeiden lisäksi aivoleikkauksella, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan sama onnistuu nykyään myös ultraäänellä.

Vapinaa hoidetaan yleensä lääkkeillä, mutta kaikilla lääkkeet eivät tehoa. Tällöin yksi mahdollisuus on leikkaus, jossa aivojen talamuksesta tuhotaan vapinaoireista vastaava alue. Nyt julkaistussa tutkimuksessa tämä saatiin aikaan ultraäänellä ilman potilaan pään avaamista.

Tutkimukseen osallistui 76 vapinapotilasta, joista osa satunnaistettiin varsinaiseen talatomiaan ja osa lumeoperaatioon. Kun potilaiden oireita tarkasteltiin vuoden mittaisen seurannan päätteeksi, ultraääniryhmäläisten käsien vapina oli vähentynyt huomattavasti enemmän kuin lumeryhmäläisten. Ultraääniryhmäläiset kokivat myös elämänlaatunsa ja toimintakykynsä parantuneen enemmän.

Ultraäänitoimenpide oli turvallinen, mutta silti melkein 40 prosentille potilaista tuli jonkinasteisia kävely- tai tuntoaistiongelmia. Vuoden kuluttua hoidosta oireita oli vielä 9 ja 14 prosentilla potilaista.

Tulokset pitää varmistaa uusissa ja suuremmissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat ultraäänioperaation olevan käyttökelpoinen vaihtoehto muille vapinan hoidossa käytettäville talatomiamenetelmille. Lääkkeet ovat kuitenkin edelleen ensimmäinen ja ensisijainen hoito vapinaan.

Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(New England Journal of Medicine 2016;375:730–739)
http://dx.doi.org/10.1056/NEJMoa1600159

Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on yksittäisiä ruoka-aineita tärkeämpää verenpainetaudin ehkäisyssä, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus vahvistaa jo valmiiksi mittavaa tutkimusnäyttöä ruokavalion ja verenpaineen yhteyksistä.
Hypertension-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 80 000 terveen ranskalaisen keskimäärin kolmevuotiseen seurantaan, jonka aikana 2 400 heistä sairastui verenpainetautiin. Osallistujien ruokavaliota kyseltiin useita kertoja tutkimuksen aikana.
Tulokset vahvistivat verenpainetaudin kehittyvän todennäköisemmin henkilöille, joiden ruokavaliossa oli runsaasti suolaa ja eläinproteiineja, mikä on todettu tutkimuksissa aiemminkin. Riski puolestaan pieneni kasvisproteiineja, hedelmiä, kasviksia ja täysjyväviljaa syömällä. Myös magnesium ja kalium pienensivät sairastumisriskiä.
Yksittäisiä ruokavalion osia tärkeämpää oli kuitenkin niiden muodostama kokonaisuus. Monipuolista ja terveellistä ruokavaliota noudattavien verenpainetautiriski oli yli 40 prosenttia pienempi kuin epäterveellisimmin syövien, tulokset osoittivat. Tällainen ruokavalio sisälsi runsaasti hedelmiä, kasviksia, täysjyväviljoja, pähkinöitä ja vähärasvaisia maitotuotteita sekä vähänlaisesti lihaa, kovia rasvoja ja sokerijuomia ja -herkkuja.
Korkea verenpaine on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä terveysriskejä, ja se aiheuttaa vuosittain yli yhdeksän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Verenpainetauti altistaa monille sairauksille, mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille.
Suomessa verenpainetautia potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on noin puoli miljoonaa suomalaista.
Uutispalvelu Duodecim
(Hypertension 2017;DOI:10.1161/HYPERTENSIONAHA.117.09622)https://doi.org/10.1161/HYPERTENSIONAHA.117.09622

(2017920) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Aivoverenkiertohäiriö voi osalla potilaista johtua sydämen avoimesta foramen ovale -aukosta, mutta tutkijat eivät ole olleet varmoja ehkäiseekö aukon sulkeminen uusia oireita. Tuoreiden tutkimustulosten perusteella sulkeminen kannattaa, mutta samalla potilaille voi kehittyä mm. sydämen eteisvärinää.
Kolmeen laadukkaaseen tutkimukseen perustuvat tulokset ovat hyvin kiinnostavia, sillä edelliset tutkimukset viittasivat operaatioiden olevan tehottomia, minkä takia foramen ovalen sulkemista on pidetty tarpeettomana.
Foramen ovale tarkoittaa sydämen väliseinässä sikiöajan jäänteenä olevaa avointa soikeaa aukkoa. Yleensä se sulkeutuu syntymän jälkeen, mutta noin neljänneksellä ihmisistä se jää avoimeksi. Aivoverenkiertohäiriöiden lisäksi avoin foramen ovale on yhdistetty mm. migreeniin.

Nyt julkaistuissa tutkimuksissa foramen ovalen sulkeminen ehkäisi uusia aivoverenkiertohäiriöitä verrattuna pelkkään lääkitykseen. Samalla kuitenkin riski sairastua eteisvärinään tai laskimoveritulppiin suureni hieman.

Yhteensä tutkimuksiin osallistui 3 300 aivoverenkiertohäiriöön sairastunutta potilasta, joilla oli avoin foramen ovale. Potilaita seurattiin 3, 5 ja 6 vuotta. Yhdessä tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin joko sulkutoimenpiteeseen tai lääkehoitoon, mutta kahdessa muussa tutkimuksessa myös sulkupotilaat olivat samoilla lääkityksillä verrokkien kanssa. Potilaat myös valittiin hieman eri kriteereillä. Suomessa joka vuosi noin 24 000 potilasta sairastuu aivoverenkiertohäiriöön.
Tutkimukset julkaistiin New England Journal of Medicinessä.
Uutispalvelu Duodecim
(NEJM 2017;377:1011–1021)https://doi.org/10.1056/NEJMoa1705915 (NEJM 2017;377: 1022–1032)https://doi.org/10.1056/NEJMoa1610057 (NEJM 2017;377:1033–1042)https://doi.org/10.1056/NEJMoa1707404

(2017920) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.