Akillesjänteen repeämä hoidetaan yleensä leikkauksella tai kipsaamalla, mutta tuoreen norjalaistutkimuksen perusteella hoitotulokset ovat suurin piirtein samanlaisia kummallakin menetelmällä.Tulokset julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä ja perustuvat 530 akuuttia akillesjänteen repeämää potevan vuoden mittaiseen seurantaan. Potilaat satunnaistettiin joko perinteiseen leikkaukseen, minimaalisen invasiiviseen leikkaukseen tai ryhmään, jota hoidettiin kipsaamalla tai muilla ei-kirurgisilla menetelmillä.Kun potilaita verrattiin vuoden kuluttua, akillesjänteen repeämät olivat parantuneet käytännössä yhtä hyvin kaikissa ryhmissä. Ilman leikkausta hoidetuille sattui uusia repeämiä enemmän kuin muille potilaille, mutta leikkauspotilailla oli enemmän hermovaurioita.Tulostensa perusteella tutkijat pitävät leikkausta ja ei-kirurgisia hoitoja yhtä hyvinä akuutin akillesjänteen repeämässä, mutta on silti mahdollista, että tulokset olisivat toisenlaisia eri potilasryhmissä. Tämän vuoksi asiaa olisi hyvä tutkia vielä lisää.Akillesjänteen repeämä syntyy usein reippaan liikunnan aikana, etenkin pallopeleissä. Yleisimpiä ne ovat 30–50-vuotiailla miehillä. Repeämä aiheuttaa kovan kivun, joka kuitenkin hellittää pian. Revenneellä jänteellä ei pysty nousemaan varpailleen ja repeämän kohdassa tuntuu usein kuoppa.
Uutispalvelu Duodecim(New England Journal of Medicine 2022;386:1409–1420)https://doi.org/10.1056/NEJMoa2108447
(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.