Säännöllisesti appelsiinimehua, hedelmiä ja kasviksia nauttivat miehet saattavat pysyä hyvämuistisina muita pitempään, Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus vihjaa.Tutkimukseen osallistui lähes 28 000 keskimäärin 51-vuotiasta terveydenhuollon ammattilaista, joita seurattiin kahden vuosikymmenen ajan. Miesten muistioireista kyseltiin heidän ollessa 73-vuotiaita.Neljän vuoden välein kerättyjen ruokavaliotietojen perusteella muisti ja ajattelutoiminnot olivat hyvässä kunnossa todennäköisimmin osallistujilla, jotka söivät säännöllisesti kasviksia ja hedelmiä tai joivat appelsiinimehua päivittäin. Erot eivät kuitenkaan olleet kovin suuria, sillä tällaisista miehistä 6,9 prosentilla muisti ja muut ajattelutoiminnot olivat heikentyneet, kun vähiten kasviksia, hedelmiä ja appelsiinimehua käyttävistä 8,4 prosentilla oli muistin ongelmia. Havainnot viittaavat terveellisen ruokavalion auttavan muistiongelmien ehkäisyssä, mutta tämän aineiston perusteella sitä ei voi varmasti osoittaa. Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin saatu samansuuntaisia tuloksia.Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.Uutispalvelu Duodecim(Neurology 2018;DOI:10.1212/WNL.0000000000006684)http://n.neurology.org/content/early/2018/11/21/WNL.0000000000006684

(20181129) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla