Aspiriinin ja muiden asetyylisalisyylihappoa sisältävien lääkkeiden tiedetään pienentävän suolistosyöpien vaaraa, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan lääkitys pitää aloittaa alle 70-vuotiaana. Tämän jälkeen siitä ei enää ole hyötyä, tulokset osoittavat.Lähes 95 000 keskimäärin 77-vuotiaan seurantatietojen perusteella säännöllisesti aspiriinia käyttäneet sairastuivat suolistosyöpään viidenneksen epätodennäköisemmin kuin muut samanikäiset. Yhteys havaittiin kuitenkin vain potilailla, jotka olivat aloittaneet lääkityksen alle 70-vuotiaana, ja se oli jatkunut ainakin viisi vuotta.Havainnot ovat tervetulleita, sillä hiljattain julkaistu tutkimus vihjasi aspiriinilääkitysten mahdollisesti jopa suurentavan yli 70-vuotiaiden suolistosyöpäriskiä. Nyt julkaistujen tulosten valossa niin ei näyttäisi olevan, mutta yli 70-vuotiailla lääkityksen aloittaminen on silti tarpeetonta. Suotuisia vaikutuksia ei tässä ikäryhmässä nähty silloinkaan, kun lääkitystä jatkettiin yli viiden vuoden ajan.Suomessa suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä. Toisin kuin monissa muissa länsimaissa meillä suolistosyöpä ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin yleistynyt laajalti. Vuosittain suolistosyöpään sairastuu noin 3 300 suomalaista. Kaksi kolmannesta tapauksista todetaan yli 65-vuotiailla. Suolistosyöpien seulonta aloitettiin Suomessa vuonna 2019.Tutkimus julkaistiin JAMA Oncology -lehdessä. Pitkäaikaisesta aspiriinihoidosta tulisi aina neuvotella lääkärin kanssa.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Oncology 2021;DOI:10.1001/jamaoncol.2020.7338)https://doi.org/10.1001/jamaoncol.2020.7338

(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On täysin järjetöntä alkaa syömään haitallisia sivuvaikutuksia aiheuttavaa lääkettä vuosikymmeniä, vain torjuakseen sairautta, jonka ehkäiseminen on helppoa hyvillä ruoka- ja elintavoilla.

Itse sain paksunsuolen syövän erittäin hyvillä elintavoilla siksi, että pidin voimakkaasti radiokatiivisesti säteilevää suurta sukeltajankelloa vyössä 2-3 vuotta umpisuolen päällä opiskeluaikoina ja sitten aikuisen vielä kännykkää vyökotelossa samassa paikassa säteilemässä 25 vuotta. Oma vika mutta tietämättömyydessä. 

Vuotava ja tulehdusta sisältävä suoli, jota taskussa pidettävä kännykkä vielä rillaa, on suuressa vaarassa saada syöpä. Punaisen lihan, lihavalmisteiden ja vähäkuituisen ruuan (= tavanomainen) kulutus vielä lisäävät riskejä kovasti. 

Kännykkä pois taskusta, ja punainen liha ja lihavalmisteet hyvin vähiin dietissä, kuituja kehiin runsaasti ja niissä erityisesti liotetut siemenet blandattuina yhdessä marjojen ja hedelmien kanssa pitävät suolen terveenä kunhan myös D-vitamiinitaso pidetään lisäravinteilla kesäaikaisella tasolla vuoden ympäri.  

Veli-Jussi "Vessi" Jalkanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla