Verenpainetaudin intensiivinen hoitaminen voi tuoreen tutkimuksen mukaan ehkäistä muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä, mutta ei välttämättä vähennä varsinaista dementiaa. Tulokset perustuvat SPRINT MIND -tutkimukseen, ja niiden perusteella systolisen verenpaineen laskeminen alle 120 mmHg:n tasolle pienentää kognitiivisen heikentymän riskiä noin 20 prosenttia, kun vertailukohtana ovat verenpainepotilaat, joiden hoitotavoite on 140 mmHg. Tämä havaittiin keskimäärin viisivuotisen seurannan aikana.Varsinaista dementiaa koskevat havainnot olivat epäselvempiä, mutta tutkimus ei välttämättä ollut tarpeeksi pitkä, jotta dementiavaikutukset olisivat tulleet esiin.Tutkimuksen tulokset olisi hyvä varmistaa pitemmissä lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat verenpaineen intensiivisen alentamisen ehkäisevän muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä. Kognitiivisten mielentoimintojen heikentymä usein edeltää varsinaista dementiaa.Suomessa korkeaa verenpainetta potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on noin puoli miljoonaa. Korkea verenpaine on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä terveysriskejä, ja se aiheuttaa vuosittain yli kymmenen miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Verenpainetauti altistaa monille sairauksille, mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille.Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.Uutispalvelu Duodecim(JAMA 2019;DOI:10.1001/jama.2018.21442)https://doi.org/10.1001/jama.2018.21442
(2019129) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.