Raskaana olevien äitien ei tarvitse pelätä tartuttavansa lastaan, vaikka he saisivat koronavirustartunnan. Tuoreiden kiinalaistulosten valossa virus ei siirry sikiöön raskauden aikana eikä synnytyksen yhteydessä. Tutkijat kuvaavat Frontiers in Pediatrics -lehdessä neljä tapausta, joissa koronavirustartunnan saanut äiti synnytti wuhanilaisessa sairaalassa Kiinassa.

Yhdellekään lapselle ei kehittynyt koronavirustartuntaan viittaavia oireita, kuten kuumetta tai yskää eikä vauvoilla testien mukaan ollut koronavirusta. Yksi vauvoista jäi tosin testaamatta äidin vastustuksen vuoksi.

Yhdellä vauvalla oli lieviä hengitysongelmia ja kahdella ohimenevää ihottumaa, mutta tässä vaiheessa on epäselvää liittyivätkö oireet äidin koronavirustartuntaan. Kaikki neljä vauvaa ja äidit voivat nyt joka tapauksessa hyvin ja ovat terveitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinalaisten tulokset ovat samansuuntaisia aikaisemman, yhdeksän vauvaa kattaneen tutkimuksen kanssa ja yhdessä ne viittaavat siihen, ettei äidin koronavirustartunta välity vauvaan raskauden tai synnytyksen aikana. Varmuuden vuoksi synnytykset tehtiin kuitenkin keisarileikkauksella, koska sen ajatellaan pienentävän tartunnan vaaraa. Yksi lapsi syntyi alateitse normaalisti eikä hänkään saanut tartuntaa.
Nykytiedon valossa koronavirus voi tarttua pikkulapsiin, mutta alle vuoden ikäisillä se saattaa usein olla lievä tai oireeton. Yleensä tartunta saadaan perheenjäseneltä. Pikkulapset eivät voi käyttää hengityssuojainta, joten jos perheessä todetaan koronavirustapaus, vanhemmat ja hoitajat voivat pienentää tartuntavaaraa käyttämällä itse hengityssuojainta ja huolehtimalla käsihygieniasta.
Uutispalvelu Duodecim
(Frontiers in Pediatrics 2020;DOI:10.3389/fped.2020.00104)https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fped.2020.00104/full

Sisältö jatkuu mainoksen alla

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla