Yksinäisten kuusikymppisten muisti näyttäisi heikkenevän tavallista todennäköisemmin, mutta muistiongelmat voivat puolestaan altistaa yksinäisyydelle, tuore tutkimus osoittaa.Samaan viittaavia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta tutkimuksista on jäänyt epäselväksi toimiiko yksinäisyyden ja muistin heikkenemisen yhteys kumpaankin suuntaan.Nyt julkaistut tulokset perustuvat 5 900 keskimäärin 65-vuotiaan kymmenvuotiseen seurantaan, jonka aikana osallistujille tehtiin muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavia testejä joka toinen vuosi. Samassa yhteydessä osallistujilta kyseltiin yksinäisyydestä.Itsensä yksinäiseksi kokeneet pärjäsivät muistia ja kielellisiä taitoja mittaavissa testeissä muita huonommin tutkimuksen alussa. Heidän muistinsa myös heikkeni todennäköisemmin kuin muiden osallistujien.Hyvin muistitesteissä tutkimuksen alussa pärjänneet välttyivät muita todennäköisemmin yksinäisyydeltä seurannan aikana. Muistin heikkeneminen puolestaan lisäsi yksinäisyyttä, tulokset osoittivat.Aiempien tutkimusten perusteella yksinäiset ja itsensä sosiaalisesti eristyneiksi kokevat saavat todennäköisemmin myös sydänoireita kuten sydänkohtauksen, rasitusrintakipuja tai jonkin aivoverenkiertohäiriön.Tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(International Journal of Epidemiology 2019;1–12)https://doi.org/10.1093/ije/dyz085

(201963) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla