Syömishäiriöön sairastuvat usein menehtyvät muita nuorempina, mutta erityisesti tämä koskee potilaita, joilla on lisäksi päihdeongelma.Tiedot käyvät ilmi tanskalaistutkimuksesta, jossa hyödynnettiin 21 000 syömishäiriöpotilaan ja 83 000 terveen samanikäisen rekisteritietoja.Syömishäiriöpotilaat menehtyivät seurannan aikana todennäköisemmin kuin terveet verrokit, joilla ei ollut päihdeongelmia, mutta erityisesti tämä koski syömishäiriöpotilaita, joilla oli lisäksi päihdeongelma. Alkoholin tai kannabiksen ongelmakäyttäjät menehtyivät 6–11 kertaa todennäköisemmin ja kovien huumeiden käyttäjät 11–22 kertaa todennäköisemmin, tulokset osoittivat. Yhteydet olivat voimakkaimpia anoreksiaa eli laihuushäiriötä sairastavilla.Päihdeongelmat liittyivät suurempaan kuolleisuuteen myös verrokeilla, joilla ei ollut syömishäiriöitä, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas kuin syömishäiriöitä sairastavilla.Syömishäiriötä sairastavien kuolemat johtuvat usein sydän- ja verenkiertoelinten sairauksista, diabetekseen liittyvistä sairauksista ja itsemurhista.Nykykäsityksen mukaan syömishäiriöt johtuvat monesta eri syystä. Hermostollisten ja biologisten tekijöiden lisäksi monet yksilönkehitykseen sekä perheeseen liittyvät seikat ja sosiokulttuuriset tekijät altistavat syömishäiriöille. Syömishäiriöihin kuuluvat laihuushäiriö eli anoreksia, ahmimishäiriö eli bulimia ja epätyypillisempiä syömishäiriöitä, kuten ahmintahäiriö.Tutkimus julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(American Journal of Psychiatry 2022;DOI:10.1176/appi.ajp.2021.21030274)https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2021.21030274

(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla